Kylällä tapahtuu

Kerran 20 vuodessa täällä päin kotipaikkakuntaani tapahtuu. Täällä oli rallit! Melutaso autojen mennessä oli huikea! Olin koko päivän tien varressa katsomassa, kun kerta ohi ajoivat. Aurinko paistoi ja iho oli palanut päivän päätteeksi. Mihinkään ei päässyt ennen puoli kuutta, mutta kyllähän sitä viihtyi  ulkonakin. Ikinä en ole ralleja seurannut, edes telkasta. Oli siis kiva kokemus. Vaikka en tiedä ketä siellä ajoi ja voittiko joku. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja meidänkin pihatiellä ja pelloilla istui ja kulki ihmisiä seuraamassa ajoja. Joitakin ajajia ilmeiseti ole jäänyt pois tai matkan varrella oli keskeyttänyt, koska välistä puuttui numeroita. Jopa ohituksia oli vaikka ajajat lähetettiin matkaan minuutin välein.  Näihin kuviin:

Tästä pieni videon pätkä
Mukavaa päivää! 

Identiteettikriisi

Blogille sivun tekeminen facebookkiin on saanut minut miettimään kirjoittamista. Se tulee tavoittamaan/on ehkä jo tavoittanut lukijoita, joiden luettavaksi sitä en olisi sitä vielä halunnut, mutta no. Se riski oli olemassa. En siis tarkoita etteikö uusia lukijoita olisi ollut kiva saada ja että blogini saisi näkyvyyttä. Ihmisten on myös helppo seurata blogiani sitä kautta, jos eivät halua kirjautua bloggeriin.

Tämän jälkeen aloin miettiä, mitä haluan enää kirjoittaa, ettei tarvitsisi pestä likapyykkiä enää myöhemmin, tai että asioita joita täällä kirjoitan tai pohdin ei tarvitsisi selittää ja vatvoa enää perheen, sukulaisten tai tuttavieni kanssa. Se mitä on blogissa, toivoisin jäävän blogiin. Asioista voi keskustella täällä, tai facebookissa, mutta muuten en jaksaisi sellaista häsläämistä kirjoittamiseni johdosta. Tai se jos blogini nyt sattuisikin herättämään enemmän keskustelua, niin en halua että siitä minulle avaudutaan.  Koska jos siitä tehdään iso numero, se ei ole enää kivaa.

Miksi sitten olen tähän asti kirjoittanut. Bloggaamisessa viehättää se että saa kertoa myös uusille ihmisille itsestään ja ajatusmaailmastaan. Sellaisille joiden kanssa maailmat ehkä kohtaavat. Se että voin kirjoittaa tänne aivan erilaisia asioita kuin facebookkiin. Joten nyt iski kriisi siitä mitä blogissani kirjoitan, kun kaikki saavat lukea sen facebookin kautta. Myönnetään, olen jakanut kirjoituksiani facessa, mutta vain tietyille ihmisille.

Mitä te ajattelette? Onko huoleni turhia?

Paluu kevääseen

 Oltiin siskoni kanssa kuvailemassa kotimme pihapiirissä hbutikuun lopulla ja nyt vasta sain aikaiseksi julkaista kuvia. Kuten huomaa kevät oli jo aluillaan, mutta oli kylmä ja märkää. Ja kuten maalaiselämään kuuluu: tukka sekaisin, ei ehkä niin maailman tyylikkäimmät vaatteet. Mutta nauttikaa kuvista!

Uutisia

Blogilla on nyt myös facebook-sivut, käykää tykkäämässä tästä.
Loin ne tänään. Jännää, katotaan miten lähtee pyörimään.

Yöttömän yön taikaa

Nuorena tunsin sen taian. Se jännitys kun käveli rantamökiltä kotiin. Kesäillan viileys, sen äänet. Kuinka kerättiin kukkia tyynyn alle, jotta nähtäisiin tuleva sulho unessa. Aamulla karvas pettymys kun näin ei ollutkaan.

Myöhemmin tuon taian korvasi kaamea sähellys. Kukaan ei malttanut istua vaan aina jonkun piti sählätä. Kaikilla oli nälkä eri aikaan, milloin piti ruokkia kukakin. Kenellä oli nälkä vielä viidennenkin makkaran ja pihvin jälkeen. Kuka menee saunaan milloinkin...Älä seiso siinä, älä syö enempää, älä istu...Mutta kukaan ei uskaltanut muuttaa kaavaa. Kun tajusin taian rikkoutuneen, olen vain kitunut. Viime vuonna onneksi hyvän musiikin ja monien ihmisten ympäröimänä Rönnissä. Koska sai olla aikuinen nainen isolla A kirjaimella. Vapaana kahlivista perinteistä. Perinteet joo, mutta hyvällä maualla ja niin kauan kun se on kivaa.

Kaikki muttui, koska me muutuimme. Me lapset kasvettin isoiksi. Mutta mikään ei kaikesta huolimatta ole muuttanut sitä tunnetta savusaunan jälkeen. Viileässä iltavedessä uimista, kun sadepisarat hiljaa pomppivat tyynelle pinnalle. :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Oottehan ollut ihmisiksi

 

 

Nautin vain kesästä

 Ensimmäinen lämpöisempi ja vähemmän tuulisempi lomapäivä. Heti oli pakko päästä ulos. Pelasimme siskon kanssa mölkkiä ja heitimme tikkaa. Ja koska palan helposti ei aurinkorasvaa ollut unohtaminen. Kesä on parasta aikaa lukemiselle.Nyt olen tarttunut Jim Morrisonin elämäkertaan.. Ps. Olen käynyt hänen haudallaan, joka on Pariisissa. Tittakin nauttii kesästä.

 

 

 

käyn ahon laitaa

Tuli mieleen, kun en jaksa stressata edes politiikasta, nyt on kesä!!

happeninkii

Luonto kukkii ja on niin kaunista!

Mutta eilen olin Tampereella, siellä oli Annikin runofestivaali, jossa siis esiintyi runoilijoita, kirjailijoita yms. Harmi vaan kun satoi vettä.

  

Festivaali oli Annikinkujan vanhassa puukorttelissa, tammelassa.
Ostin rintakorun, kortin ja Marisha Rasi-Koskisen vaaleanpunainen meri novellikokoelman. Hän luki sitä siellä ja ihastuin. Sain omistuskirjoituksenkin. Tämä oli toinen kerta kun olin festareilla. Nyt sain enemmän irti. Vaikka taas satoi, olisin halunnut jonkun kaverin mukaan.

Tänään oon vaan löhönnyt. Kävin siskon kanssa kävelyllä ja tehtiin palapelia. Aloitin sen muutama päivä sitten ja se on kyllä nyt pitemmällä kuin tässä kuvassa.

Muumimammailua

 

Sain hetken omaa aikaa Tampereella sillä välin kun äiti ja sisko olivat 

ottamassa napakorua. Ja tietysti eksyin kirjakauppaan. Agatha Christien, Eikä yksikään pelastunut oli ensimmäinen kirja jonka kyseiseltä kirjailijalta olen lukenut. Ja se on aivan ilmiömäinen. Kirjan nimi kertoo paljon. 10 erilaista ihmistä päätyvät saarelle ja vähitellen heitä yksi kerrallaan alkaa kuolla. Kuinkas sitten kävikään, saarella ei pitänyt olla muita ihmisiä. Kuka on murhaaja, pelastuiko joku sittenkin. Agatha Christie on nero. Ketä vaan kirjan henkilöä voit epäillä murhaajaksi, mutta se on sittenkin juuri se jota et osannyt edes epäillä. Koska olen hulluna muumeihin, piti ostaa myös kortteja. Minä onneton käännän kirjakaupan aina ylösalaisin. Muumit on niin parhautta. Tove Jansson on luonut aivan mahtavan maailman.

Eräänä päivänä kokeilin uutta reseptiä raparperipiirakkaan.Ohje oli mielenkiintoinen, maito ihmetytti eniten, taikinasta tuli löysempää, kuin mitä ennen kun olen piirakkaa tehnyt. Sen vuoksi raparperit upposivat ikääänkuin taikinan sisään. Kiisseli oli mahtava idea siihen päälle, se neutralisoi raparperin kirpeää makua. Ohjeesta kiitän Hellapoliisia

Pohja:

3 munaa
3½ dl sokeria
100 g margariinia
1½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
raparperia+ sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sitten sulatettu margariini ja lämmin maito vuorotellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele pinnalle raparperipalat ja sokeria. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.

Vaniljakiisseli:

3 dl maitoa
1½ dl sokeria
n. 2 rkl perunajauhoja
vaniljasokeria

Sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja hämmennä, kunnes sakenee. Levitä kuorrute valmiin piirakan päälle.

Että tuli hyvää, vaikka itse sanonkin!