Heippa! Nyt kun koulu on ohi ja lähihoitajan paperit ovat postissa tulossa, ajattelin tulla kertomaan opiskeluajastani.
Mitä koulun käynti töiden ohella/oppisopimuksella minulta vaati ja mitä kaikkea se on opettanut.
1. Kalenterin käyttöä
Kalenteri auttoi minua jäsentämään tehtävien määrää ja niihin käytössä olevaa aikaa. Kun kalenterista näki työvuorot, koulupäivät ja deadlinet, oli helpompi suunnitella milloin tehtäviä oli mahdollista tehdä. Ja kun laitoin ylös myös ajat tehtävien teolle, ne tuli helpommin myös tehtyä.
2. Päättäväisyyttä
Varsinkin nyt loppuvaiheessa, kun alkoi oppisopimuksen voimassaolopäivä lähestyä, löysin itsestäni päättäväisen puolen. Olen todella mukavuudenhaluinen, joten jos vaihtoehtona oli tehtävien teko tai netflix, voitte arvata kumpi voitti... Ja tietysti työpäivä myös verotti, aina ei vaan jaksanut. Vaikka kuinka oli suunnitellut sen kalenteriin. Päättäväisyyttä tarvittiin ja sitä jouduin myös opettelemaan.
3. Ympäristön muokkausta
Itse huomasin, että kotona on kaikkein vaikein keskittyä opiskeluun. Joten opiskelin paljon kirjastossa töiden jälkeen tai viikonloppuisin. Ja se auttoi, ei häirinnyt kotityöt, ei netflix. Tämä siis ennen koronaa. Koronan vaikutukset opiskeluun huomasi tehtävien teossa. Vauhti hidastui, motivaatio katosi pikkuhiljaa. Ennen kuin totesin että nyt on pakko sulkea kaikki ylimääräinen pois mielestä. Töiden ja opiskelun lisäksi...
4. Yhteistyötä töissä
Eniten kaikkea uutta olen oppinut juuri töissä. Kun olen päässyt tekemään työkavereiden ohjaamana/neuvomana erilaisia hoitotoimenpiteitä. Tarvittaessa sain myös ylimääräisiä vapaapäiviä että sain tehtyä kirjallisia tehtäviä. Tietysti niihin oli tarjolla myöskin apua töiden kautta. Joustoa siis vaati molemmin puolin. Koulupäiviä minulla ei kovin paljoa ollut näin oppisopimusopiskelijana. Ne oli karsittu minimiin. Ja tietysti sain paljon myös hyväksilukua aikaisempiin opintoihin liittyen. Olen siis valmistunut 2017 lastenohjaajaksi ja nyt erikoistuin lapsiin ja nuoriin.
5. Keskustelu
Tärkeäksi koin että opiskelusta pystyi puhumaan niin töissä ja koulussa. Kouluryhmän kanssa oli WhatsApp-ryhmä. Minähän en kuulunut kiinteästi oikein mihinkään ryhmään, mutta sain onneksi kavereita kaikista ryhmistä ja pääsin hyvin mukaan. Aina oli joku keneltä kysyä. Tietysti myös läheisten kanssa tuli käytyä asioita läpi. Äitini ja eräs ystäväni ovat myös lähihoitajia, niin heiltä pystyi myös kysymään ja pohtimaan asioita. Opettajia oli välillä vaikea tavoittaa, mutta silti heiltäkin sai lopulta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Eniten pohditutti koko opiskeluajan, se miten saa opiskelun, työt ja arjen rullaamaan. Koin että oli tärkeä keskustella myös ulkopuolisen kanssa. Koska se tuotti itselleni harmaita hiuksia. Kun kaikkea ei meinannut jaksaa.
Näihin ajatuksiin. Onnea tämän kevään/kesän valmistuneille!
