Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

lauantai 8. huhtikuuta 2017

opistokupla

Moi taas!

Arki menee eteenpäin niin kovaa vauhtia, että ei perässä pysy itsekkään. Neljä viikkoa sitten alkoi viimeinen työssäoppiminen, jonka suoritan seurakunnassa. Hartauksia on suuniteltu jo muutama kappale harjoittelun aikana ja näyttöäkin pitäisi jo suunitella. Toukokussa ei ole enää kuin pari viikkoa koulua.

Tässä opiskelukiireiden ohella olen tehnyt muuttohommia. Etsin asuntoa jo maaliskuun alussa,  ja maaliskuun lopulla tärppäsi. Kiinnostuin eräästä yksiöstä ja laitoin vuokranantajalle viestiä, että voisinko tulla katsomaan. Se oli sillä käynnillä selvää. Viime viikolla kirjoitimme vuokrasopimuksen ja nyt olen pikkuhiljaa vienyt tavaroitani opistolta sinne, ja pian tuomme muuttokuorman vanhempieni luota. Kaikki on tuntunut tapahtuvan todella nopealla tahdilla, ja työssäoppimistakin on jäljellä enää vain kolme viikkoa.

Olen huomannut, että opistoamme -tai ainakin sen asuntolaa- ympyröi ilmiö nimeltä opistokupla. Asuntolassa syntyy tiivitä porukoita ja saa uusia ystäviä, mutta kun sieltä lähtee, huomaa, että paikkakunnalla ei ole opiston lisäksi paljoa muita ihmiskontakteja. Kontakteja, joiden kanssa voisi viettää aikaa vapaa-ajalla tai joita voisi kutsua kavereiksi. Kaverit eivät asukkaan enää naapurissa. Ruoka pitää tehdä itse... Kukaan ei järjestä sinulle ja kavereillesi ohjelmaa illoille. Minulle jää opistolle vielä ystäviä, mutta kun en ole jakamassa arkea heidän kanssaan, säilyykö ystävyys?

Kuitenkin tunsin, että nyt oli aikani lähteä, vaihtaa maisemaa. Kohtahan saan kouluni päätökseen, joten muutto olisi viimeistään silloin edessä. Asuntolassa on tullut asuttua melkein kaksi ja puoli vuotta. Saaden uusia ystäviä ja viettäen hauskoja ja kasvattaviakin hetkiä. Kun muutin Jyväskylään ja asuntolaan, ajattelin sen olevan vain väliaikainen ratkaisu, ja että etsin asunnon, kun ensin hieman katselen miten viihdyn. Asiaa pitikin kypsytellä hieman kauemmin. Läheiseni varmaan tiesivät sen, että todennäköisesti tulen jäämään Jyväskylään vielä opiskelunkin jälkeen.

Vaikka olen asunut ennenkin yksin, ja olen kaivannutkin sitä, en voi olla miettimättä kuinka kiva olisi jos olisi joku jonka kanssa jakaa arkeaan, joka huolehtii siitä, että uuni ei jää päälle ja joka avaa minulle oven, kun avaimeni on kadonnut. Kiitos kerrankin hyvän tuurini, minulla on opistovuosina ollut ihania kämppiksiä. Opistolla minulla on ollut takanani turvaverkko, jonka ympäröimänä on ollut turvallista olla. Aina on ollut joku jolta pyytää neuvoa vaikeissa tilanteissa. Tai vaikka sukkaohjeen kanssa.  Kaikesta on voinut puhua jollekkin. Aina on ollut joku joka on saanut nauramaan huonona päivänä, tai on jaksanut tukea. Välillä on ahdistanut, kun toinen on ollut liian lähellä, koko ajan läsnä. Olen saanut olla oma itseni, minuun  on luotettu vaikka olen tehnyt virheitä, olen saanut toteuttaa unelmiani ja minua on kannustettu ja tuettu niitä kohti.

Kiitos tyypit!!!






2 kommenttia: