Perjantaina lähdin Espooseen moikkaamaan kahta ystävääni ja viettämään iltaa heidän kanssaan. Sunnuntaina olin Oriveden kirkossa avustamassa messussa. Tänään tapasin kahden vuoden tauon jälkeen kummitätini pohjanmaalta, kävimme syömässä ja uimassa. Oli mukava päivä!
"Ei toistoa saa
variointeja vaan
juuri tällaista kauneutta
ei saa samanlaista
tartutaan kii
painetaan sydämiin
tämä hetki
tämä onni"
Chisu - Onni
"peiliselfie" |
Viime aikoina päiviä on täyttänyt työhakemusten teko ja lähettäminen ja asuntojen etsiminen. Mikä sekin stressaa, koska muuten jään aivan tyhjän päälle. Toisaalta luotan, että asiat järjestyvät, mutta kyllä välillä hirvittää. Isossa kaupungissa tuntuu, että kaikki ei mene niin, kuin on tottunut täällä muualla tapahtuvan. Eli tässä ei voi käytännössä kuin odottaa ja se turhauttaa.
Mukavana asiana viime viikkoina on ollut se, että olen päässyt kahdelle keikalle. Toiselle voitin lipun arvonnassa ja pääsin myös tapaamaan kyseistä laulajaa. Toiselta sain levyn kanteen nimmarin. Kävin katsomassa myös Ansa-musikaalin kavereiden kanssa. Pääosan esittäjälle tein kiitoskortin ja hän kiitti minua viestillä instagramin kautta. Näissä hetkissä olen ollut niin onnellinen, että niitä ei voi elää samanlaisena uudestaan.
Fanitapaaminen Jannan kanssa |
Jukka Poika |
Nautihan lomasta ja lepää rauhassa. <3 Olet sen ansainnut. <3
VastaaPoistaKiitos Jenna, olen kyllä nauttinut <3
Poista