Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

perjantai 23. syyskuuta 2016

Hei!

Ehkä on aika palata myös tämän blogin äärelle ja kertoa kuulumisia. Tätä blogia on tullut päivitettyä vähän viimeaikoina. Välillä mietin pitäisikö lopettaa, kun ei aktiivisesti bloggaa. Postausideat vain ovat olleet vähissä. Tai sitten olen liian kriittinen.

Nyt parantelen itseäni flunssasta täällä espanjan asunnolla ja pohdin meneekö viikonlopun suunnitelmat omalta osaltani uusiksi. Tarkoituksena oli käydä kiertelemässä Malagassa ja retkeilemässä vuorilla. Kun lähdin Suomesta, ajattelin että ihanaa seitsemän viikkoa Espnjassa... Ajatuksissa ei käynyt että työnteko on raskasta huvia ja lapsilta voi napata jonkun flunssan.

Viime viikonloppuna kävimme fuengirolassa eläintarhassa, bioparcissa. Oli tosi mukava, enemmän puisto kuin tarha. Siellä oli todella eksoottisiakin eläimiä, tai siis sellaisia joita ei Suomessa näe eläintarhassa. Oli krokotiilejä, erikoisia lintuja, matelijoita ja apinoita.

Kaksi viikkoa täällä on mennyt kuin siivillä. Ei haluaisi ajatellakkaan että enää on vain viisi viikkoa jäljellä. Käykää lukemassa tarkemmin millaista on ollut työssäoppimassa osoitteesta www.mullamenolippuon.blogspot.fi

Täällä on ollut yllättävän helppo olla, vaikka kaikki on uutta ja erilaista. Ei ole tukiverkkoa lähellä, ei ole tuttuja katuja, ruokia ja tuoksuja. Jokainen päivä on niin erilainen. Ihanaa kun ei ole samat rutiinit vaan voi tapahtua myös jotain yllättävää.








3 kommenttia:

  1. Toivottavasti olet jo parantunut <3 Harmi jos lopetat bloggaamisen :( Tykkään lukea sun kuulumisia täältä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko ajan jotain pientä, mutta pikkuhiljaa! Taitaa välillä olla enemmän korvien välissä... Kiitos Jenna ❤

      Poista
    2. Koko ajan jotain pientä, mutta pikkuhiljaa! Taitaa välillä olla enemmän korvien välissä... Kiitos Jenna ❤

      Poista