Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

maanantai 11. joulukuuta 2017

Miten vietin itsenäisyyspäivää

Heippa!

Joulu lähestyy, mutta ennen sitä ehdimme juhlia 100-vuotiasta Suomea. Itse olimme ystävien kanssa minun luonani. Teimme ruokaa ja leivoimme. Illalla katseltiin linnanjuhlia herkkujen kanssa. Asuja oli monenlaisia ja moneen makuun. Ennen kuin pääsimme katsomaan pukuloistoa, kävimme Jyväskylän Harjulla katsomassa kynttilöin valaistuja Neron portaita ja laulamassa Maamme laulun.

Järjestin ystävilleni myös Suomen historiaan/kirjallisuuteen/musiikkiin liittyvän tietovisan ja ajattelin, että tekin pääsette kokeilemaan tietojanne siinä. Jotkut kysymyksistä ovat helppoja, mutta jotkut hieman haastavampia.

1. Kuka oli Suomen ensimmäinen presidentti?

2. Kuka on ollut ensimmäinen nainen ministerinä? (1920-luvulla)

3. Minä vuonna Suomessa käytiin sisällissota?

4. Mainitse 3 suomalaista säveltäjää itsenäistymisen ajalta

5. Mikä vuonna 1917 säädetty laki toimi tarkoitustaan vastaan lisäten mm. rikollisuutta ja alkoholin kulutusta? Minä vuonna laki kumottiin?

6. Mikä tasa-arvoon vahvasti liittyvä asia taattiin lailla 1917? Suomi oli ensimmäisiä maailmassa tässä asiassa.

7. Kuka oli Suomen presidentti talvisodan aikaan?

8. Kuka on Suomen kansalliskirjailija? Entä kansallisrunoilija?

9. Mainitse 10 merkittävää kirjailijaa itsenäisyyden ajalta.
 (Paljon oikeita vastauksia)

10. Suomi on voittanut kaksi Nobel-palkintoa, ketkä ovat ne voittaneet ja mistä?


Mukavia tietovisailuhetkiä! Oikeat vastaukset alempana.



1. K.J.Ståhlberg
2. Miina Sillanpää
3. 1918
4. Oskar Merikanto, Toivo Kuula, Jean Sibelius
5. Kieltolaki, 1932
6. Yleinen ja yhtenäinen äänioikeus
7. Risto Ryti
8. Aleksis Kivi ja Johan Ludvig Runeberg
9. Hella Wuolijoki, Kirsi Kunnas, Sofi Oksanen, Väinö Linna, F.E.Sillanpää, Mika Waltari, Maria Jotuni, Aino Kallas, Tove Jansson, Mauri Kunnas
10. F.E.Sillanpää -kirjallisuus ja Martti Ahtisaari -Rauhan Nobel

2 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen itsenäisyyspäivä <3 Ihana idea tuo tietovisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Historia kuului lempiaineisiin koulussa. Toivottavasti teillä oli myös mukava itsenäisyyspäivä

      Poista