Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Seitsemän viikkoa auringon alla

Osa teistä ehkä tietää, että opiskelen lastenohjaajaksi, ja olen tykännyt aina matkustaa ja olenkin koulun puolesta sitä tehnytkin. Hain keväällä koulun järjestämään opiskelijavaihtoon, jossa siis tarkoituksena lähteä ulkomalle suorittamaan työssäoppiminen tietystä opintojaksosta. Ja toukokuussa tuli tieto, että minut on valittu. Itse suoritan siellä monikulttuurisuuteen liittyviä opintoja. Jakso siellä alkaa syyskuussa ja kestää kuusi viikkoa. Seitsemäs viikko on lomaviikko. 

Nyt en malta olla kertomatta, mihin maahan vaihto tapahtuu! Olen unelmoinut tähän maahan matkustamisesta vuosia, kiitos erään tv-sarjan, olen kiinnostunut kohdemaan kielestä ja kulttuurista, ihmisten tavoista toimia ja tietysti maata edustava jalkapallojoukkue herättää kiinnostusta.  Kyseessä on tietysti Espanja! 

Työn ohessa ajattelimme kierrellä Espanjassa, nähdä nähtävyydet, tutustua paikallisiin ihmisiin ja tapoihin, ja ennen kaikkea ruokiin! Mikä olisikaan parempi tapa kuin paikallisten parissa työskentely. Niin odotan sitä kun saa istua kahviloissa ja kävellä ympäri katuja ja katukauppoja. (Teen niin myös Suomessa).  

Koulusta meille annettiin tehtäväksi pitää blogia vaihtoon liittyen. Sinne kirjoitetaan kuulumisia Espanjasta, ja seurataan tunnelmia matkan lähetessä. Alla linkki sinne. Pyhitän sen blogin kokonaan vaihdolle. Pysykää kuulolla!!!   https://mullamenolippuon.blogspot.fi/

Tosiaan asunto on hankittu, lennot varattu, vakuutus ja rokotukset on otettu jo aikaisempia matkoja varten. Nyt odotan enää uutta passia, joka on uusittu ja sitä että pääsemme lähtemään. 

Katse tulevaisuuteen toiveikkaasti!!


2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava tilaisuus sinulle! :) Todella upeaa! Alan ehdottomasti seuraamaan tuota vaihtoblogiasi. :)

    VastaaPoista