Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

perjantai 2. joulukuuta 2016

Suomen kädentaidot-messut 2016

17. -19.11 oli Tampereella kädentaidot-messut, jossa kävijämäärä oli huimat 44 419  henkilöä.
Itse pääsin paikalle vain yhtenä messupäivänä, sunnuntaina. Tapasimme messujen merkeissä myös ystäväni Katin kanssa. Messuja on aina kivempi kiertää kimpassa.

Paljon oli taas nähtävää ja koettavaa. Yksi esiintyminen, mikä minun oli päästävä kuuntelemaan, oli Jukka Rintalan haastattelu. Mielestäni hän ansaitsee paikkansa yhtenä maan arvostetuimmista muotisuunnittelioista. Hänen iltapukunsa ovat mielettömän kauniita, mutta ei maalliseen makuun liian erikoisia. Hän viettää tänä vuonna 40-vuotis taiteilijajuhlaansa. Rintala kertoi, että asuistaan tehdään näyttäviä, että ne huuomattaisiin, hienosta, hyvästä materiaalista, suomalaisella osaamisella. Hienoimmaksi hetkekseen hän kertoi että kun saa ison työn tehtyä, ja huomaa että seuraava on jo tulossa. Että työllä on jatkumo.

Voi jos joskus olisi varaa Herran iltapukuun, tai edes johonkin hänen suunnitelemaansa vaatteeseen. Onneksi pian on itsenäisyyspäivänvastaanotto ja siellä näkee toivottavasti myös Rintalan pukuja. 



Idealavalla kävin katsomassa yhden illan käsitöitä: tuunaa laukku. Riikka Malinen-Tyynelä esitteli kirjansa: vielä yksi laukku ja näytti esimerkkejä siitä, miten helpolla ja yksinkertaisesti voi saada laukulle uutta ilmettä, esimerkiksi hihanaa vaihtamalla tai helpoilla koristeilla koristelemalla, niinkuin kuvassa juuri on tehty. Hän oli ostanut esimerkkilaukut  kirpputorilta.





Martoilla oli pisteellään punontaopetusta, umihimotekniikka, ja minäkin pääsin tekemään avaimenperän itselleni.  Tekniikan voi opetella vaikka seuraavasta blogiosoitteesta http://arkistakauneutta.blogspot.fi/2016/02/kumihimo-tekniikka.html




Omat ostokseni olisivat voineet olla isommatkin, mutta jotain kotiinviemistä ja inspiraatiota löysin messuilta.


  Lankaa, tottakai!



 Askartelujuttuja, tottakai! Erilaiset paperilajitelmat ovat todella ihania ja käytännöllisiä.



Ja koska pöllöt on vaan niin söpöjä niin piti ostaa 1/2 metriä kangasta. En kyllä tiedä miksi, mutta oli pakko.


Yhtenä haluan nostaa esille yhden näytteilleasettajan, jonka tuotteet iskivät minulle lastenohjaajaopiskelijana suoraan sydämeen. Vinkee, aivan ihania dinosaurusheijastinliivejä ja -pipoja niin lapsille kuin aikuisille. Aivan huippuidea, heijastimen pitäminen voi olla hauskaa. 

Käsityöharrastajalle nämä messut olivat kuin maanpäällinen taivas!

5 kommenttia:

  1. Harmittaa, että multa jäi nää messut väliin! :( Onneksi sulla oli mukavaa siellä! :)

    VastaaPoista
  2. Ensi vuonna sitten! :) Oli kyllä mukava kokemus

    VastaaPoista
  3. Lisäsin!
    Vaikuttaa tosi unikiilta blogilta!
    Michaela
    http://halfwaythere2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uniikki tämä onkin 😉 Käyn katsomassa myös sun blogia

      Poista
    2. Kiitos! Uniikki tämä onkin 😉 Käyn katsomassa myös sun blogia

      Poista