Jolla onni on se onnen kätkeköön

 Mitä se onni edes on? Onko se mystistä hyvää oloa vai sitä että elämä rullaa sillä tavalla mukavasti, ilman suurempia huolia tai murheita. Onko onni vain hetkittäistä vai voiko se olla pysyvämpi olotila?


Mutta onko se niin että onni on kätkettävä? Itse mietin, jos olisin onnellinen en haluaisi peittää sitä ja nimenomaan jos se olisi pysyvää. Mutta toisaalta ei ole itsestä mukavaa katsoa vain vierestä toisen onnea. Tulee helposti kateelliseksi ja oma olo pahaksi. Ja se kuka on onnellinen ei välttämättä tajua asettua toisen asemaan ja ei hehkuttaisi onneaan liikaa. Tietysti onnestaan täytyy nauttia, mutta se kuinka sen tuo esille on se ehkä oleellisin asia.  Sama toisaalta voisi päteä myös synkistelyyn tai mesentuneisuuteen. Itse ainakin koen että en halua rasittaa ystäviäni jatkuvalla masentuneisuudella ja valittamisella. Tunteensa täytyy näyttää mutta rajansa kaikella. Pelkkä itsestä puhuminen ja omien tunteidein hehkuttaminen tai vatvominen on itserakasta. Asioista täytyy pystyä keskustelemaan, mutta liika on liikaa.

Tajuaakohan siitä mitään, mutta ajatuksia. :)

 Kuuntele Jujun onni biisi alla olevasta linkistä, ja siinä puhutaan yllätysyllätys onnesta
 Onni

Kansalainen kahden maan...

Hyvää itsenäisyyspäivää!!!

Sun kätees, Herra voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana
(virsi 577:1)

Mitä itsenäisyys merkitsee muille, miten aoitte sen viettää?

 Olisko asiat Suomessa toisin, jos emme olisikaan itsenäinen kansa. Saamme kyllä olla kiitollisia sotiemme veteraaneille siitä mitä meillä on, jos he eivät olisi taistelleet itsenäisyytemme puolesta meillä voisi olla asiat toisin. Kävin tänään itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen vietiin sankarihaudalle seppeleet. Siinä sitten eräs vanhempi nainen pyysi että auttaisitko, saisinko ottaa kädestä. Tietysti suostuin ja ojensin käsivarteni ja yhdessä menimme katsomaan seppeleiden laskua. Hän kertoi tasaainonsa ja selkänsä olevan huono joten autoin häntä hakemaan sauvat kirkon eteisestä ja sytyttämään kynttilän muualle haudatuille vainajille tarkoitetun kiven eteen. Hän oli kiitollinen saamastaan avusta ja jossain vaiheessa kysyikin että en kai vie sinun aikaasi.Minulle se oli ilo auttaa ja sai minutkin erittäin hyvälle mielelle. Sen lisäksi sain lahjaksi vielä halin ja kiitokset siunauksen muodossa, hän toivotti myös voimia kouluun. Se oli erittäin hyvä esimerkki lähimmäisen rakkaudesta ja toisen välittämisestä ja auttamisesta. Hänelle oli todella iso asia että sai apua, vaikka se ei minulta vaatinut erityisen paljoa ponnisteluja.

Auttakaa ihmiset toisianne! Sen ei tarvitse olla mitään vaikeaa tai raskasta, mutta sille joka sen avun saa, hänelle se voi merkitä paljonkin. Ja sitä enemmän se merkitsee jos apu tulee oikeasti sydämestä! Isänmaamme puolustajat sotivat meidän puolestamme, he antoivat meille hyvän tulevaisuuden. Se on paras apu mitä me olemme voineet heiltä saada. Vaikka kaikki asiat eivät ole täydellisesti, ne eivät olisi näin hyvin ilman heidän panostaan!

Jokainen oi ylpeällä mielellä sanoa olen Suomen kansalainen, en ole pelkästään maailman kansalainen vaan erityisesti Suomen kansalainen. Olen kansalainen kahden maan, Suomen ja taivaan knsalainen! Rakas Isä, siunaathan myös meitä oman elämämme taisteluissa.

Valmistautuminen itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon ja tuntemattomaan sotiaan katsomiseen alkaa pian!

Hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Hyvää joulun odotusta!

          Hyvää joulukuuta ja adventin aikaa!!!













 Olin eilen kuuntelemassa surakuntamme gospelkuoroa Kristallia, joka täytti tänä vuonna 10-vuotta. Konsertti oli aivan upea ja sisälsi tietenkin laulua, mutta myös runonlausuntaa, kuoron historiaa ja hartaushetken. Oli ihanaa kun kirkossa oli niin paljon ihmisiä saapunut kuuntelemaan upeaa kuorolaulua! Kristallissa tykkään erityisesti siitä että heistä välittyy musiikin ilo ja riemu ja rakkaus ja se että he haluavat välittää sanomaa Jumalasta. Kristallin kuuntelemisesta tulee niin hyvälle mielelle!

Sain tänään tehtyä elämäni ensimmäisen kerran villasukan kokonaan valmiiksi!!! Siitä tuli jopa sopiva ja ihan sukan näköinen, vihreä. :) Vielä pitäisi tehdä sukalle pari!

Nyt on todella onnellinen ja rauhallinen olo, sellainen tunne että luulee selviytyvänsä. Minä selviän minä paranen! Nyt voi taas kiittää elämästä ja siitä mitä on ja olla siihen tyytyväinen...! Vaikkakin ylpärit lähestyy...

Lukupäiväkirjan loppusuoralla

Nyt on Siljan tarina minunkin osaltani ohi. Tuntuu että Silja kuoli melko onnellisena ja nuoreen ikäänsä nähden paljon elämää nähneenä. Kuolema ei erityisemmin Siljaa tuntunut pelottavan ja kirjassa asioita kuvattiin erittäin kauniisti loppuun asti. Vaikka saahan kuolemakin olla kaunista, vaikka monille ihmisille se tuokin mieleen sairaalasängyt ja ihminen kuihtuneena kurkuna letkuissa tai päiväkausia pissassa lojuneen kuoleman lemun. Itselleni kuolemaan kiteytyy suuri suru ja se että jokaisena päivänä pitäisi sanoia ikuiset hyvästit, vain kuoleman varalta. ``Jokainen hetki voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.´´ Erikoista oli se että kuinka näin kauniisti kuvattuun keromukseen oli saatu mukaan sisällissodan kauhuja ja nuoren tytön koskettava tarina. Kuinka ihanaksi paikaksi Suomen luonto kuvataankaan ja kuinka tärkeä osa se on kirjaa. Kaikki kuvataan melko kauniiksi, ainakin omalla tavallaan. Jopa tämä Siljan viimeinen palveluspaikka, hieman ränsistyneessä talossa. Onneksi kirja ei ollu puuduttava niinkuin aluksi hieman pelkäsin.  Eikä kirja ollut täynnä vain kuolemaa, vaan myös välittämistä ja kokemuksia ja elämää. Mikä sinänsä ehkä linkkiytyy kuolemaan, että ei voi kuolla jos et ole ensin elänyt. Elämään liittyy paljon tunteita: rakkautta, kiihkoa, rauhallisuutta, surua, ihmetystä, ällistelyä, vihaa, pelkoa, varmtta. Mitkä Siljakin varmasti lyhyen elämänsä aikana koki. Se tuntuu hyvältä, tietää että toinen on saanut tuntea. Siljalla oli aina joku paikka ja kaikissa hänestä pidettiin huolta ja hän oli isäntäväelleen vain pieni piikatyttö.

Nyt tuntuu että ei ole enää sanoja. Tarina on niin kiehtova ja uskon että se tekee siitä niin arvotetun. Lukukokemuksena mielenkiintoinen, mutta herätti kyllä tunteita.

Silja, kiertävä piika ja tunteva tyttö

Olen aivan Siljan pauloissa. Siljan elämässä on jo tapahtunut kaikenlaista ja hän on aikuistunut kirjan aikana, mutta nyt jo tuntuu siltä että haluaisi saada tietää miten Silja kuolee. Silja on kokenut  miltä tuntuu menettää joku läheinen, hän on kokenut nuoruuden riemua ja päässyt nuorten maailmaan mikä ei silloinkaan aina ole ollut ihan helppo. Mutta Silja on onnellinen. Hän on kuin kiertolainen, kiertää talosta toiseen piikana ja viipyy jokaisessa talossa vain aikansa. En tiedä mistä se Siljan kohdalla kertoisi, vain paikan vaihtamisen halusta. Hän ei ehkä halua pysyä koko ajan samassa paikassa tai sitten Silja vain ei pysty siihen. Kirja on koskettava niin kuin ennalta odotin ja Silja on jo nähnyt paljon ja tulee ehkä näkemäänkin ennen kuolemaansa. Pystyn samaistumaan Siljaan jollakin tavalla, tuntuu että kun lopettaa kirjan lukemisen tipahtaa takaisin omaan maailmaansa ja Siljan maailmasta pois. Se on niin oma maailmansa ja kun se on niin erilainen kuin omani.Mutta silti pystyn tuntemaan ne tunteet mitä Siljan sanotaan tuntevan ja tuntuu kuin kirjan herättämät tunteet olisivat Siljan ja minun yhteisiä. Pystyisin kertomaan mitä muuta Silja tuntee ja mitä ehkä ajattelee. Yhteistä Siljan kanssa on se että olemme menettäneet meille rakkaita ihmisiä, Silja tosin vanhenpansa ja minä en. Mutta meillä molemmilla on tunteet ja meillä on jollakin tapaa samanlaisia tunteita asioista. Ja kun luen kirjaa ajattelen monta kertaa että noin minäkin voisin tuntea,ajatella ja käyttäytä tässä tilanteessa, Silti olematta Siljan klooni, mutta meidän luonteissamme ehkä on yhtymäkohtia. Silja olisi varmasti minulle hyvä ystävä, vaikka kirjassa tuntuu kuin Siljalla ei todella hyviä ystäviä olisi ollenkaan. Hän kyllä tutustuu talojen muihin piikoihin, mutta heidän väleistään ei kerrota niin tarkasti. Ainakaan heitä ei mainita Siljan tarinassa enää myöhemmin.

Silja

Nyt on vajaa yksi kolmasosaa luettu kirjasta nuorena nukkunut. Tiedän, olen ehkä hieman hidas lukemaan. Kirjaa on ollut mukava lukea, kieli on jotenkin suloista tai ehkä enemmin kaunista. Juonessa Silja on juuri syntynyt, mutta vanhempien elämä tuntuu hieman surulliselta. Tai juoni tekee minut itseni ainakin hieman surulliseksi. Kun lapset kuolevat ja tuntuu kuin Siljan vanhemmat eivät ole naimisissa niin kuin mitä itse ajattelen naimisissa olon.Mutta suhteesta henkyy silti luottamus. Luottamus joka on yleensä hyvän ihmissuhteen perusta. Luottaa siihen että toinen on siinä ja on turvallista. Vaikka Kustaa (Siljan isä) onkin ottanut velkaa ei hän kerro sitä vaimolleen ennen kuin heidän talonsa on melkein myyty. Se saa minut pohtimaan uudestaan heidän välistään luottamusta, eikö Kustaa uskaltanut kertoa? 
             Heillä on tähän asti ollut muutenkin epäonnea elämässä, kolme heidän lapsistaan on kuollut jo hyvin varhaisessa iässä. Vaikuttako se Siljan kohtaloon, että hänen sisaruksensa ovat ollut heikkoja ja kuolleet sairaana.  Millainen tulee Siljasta kun hänen vanhempansa ovat tuollaisia kuin mitä olen saanut lukea. Kustaa on hiljainen, omiin oloihinsa vetäytyvä ja Hilma on lempeä. Sitä odotellessa!

        

:)

En oo taas kirjottanu, mut tuntuu et tässä on ollu kaikenlaista jutskaa ja sellasta. Nytkin pitäs olla tekemässä äikän esseetä. Lupasin tuossa aikasemmin että tulee vielä asiaa Siljasta ja F.E Sillanpään kirjasta, mut sen aika ei ole nyt.

Kamala kun nyt on niin pimeää ja kuraista, ainakin täällä maalla. Koiran tassut saa pestä jos vähänkin käy ulkona ja melkein omatkin tassut. ;)

Mä oon alottanu sellaseen vihkoon kerää kaikkii tavaroita, siis niiden kuvia... Leikannu lehdistä ja liimannu sinne vihkoon. Se on sellanen haavetavaravihko. Et mitä kaikkee haluis omaan asuntoon kun muuttaa pois kotoo. Ja kun siinä vaan haaveillaan niin hinnalla ei oo väliä. Se on ihan mukavaa jos haluaa haaveilla tulevaisuudesta ja itsenäisestä elämästä.

Mä oon miettiny et vaikka tuntuu että päivä menee hirveen nopeesti ja et tarvis lisätunteja et vois tehä viel enemmän.  Mut sitten kumminkin kuinka paljon päivään mahtuukaan. Tunteita ainakin ja vaikka ei olis montaakaan tunnetta  niin ainakin perustunteet saattaa vaihdella. Aina ei osaa nimetäkkään niitä. Mun päivään ainakin mahtuu vaikka mitä. Pieniä asioita. Eilenkin kun lähdin sponttaanisti kavereiden kanssa Tampereelle koulun jälkeen näin yhden entisen opettajani (joka on aivan ihana) ja ehdin vielä ranskan tunnille illalla.


Istuin Pariisin taksis
mietin et mä haluisin kuolla,
ajoin hautausmaan ohi,
mitä jos maatuisin tuolla.

Tottunu oleen vahvin aina kaikist,
tutut unelmat oli muuttunu painajaisiks.


Ilman apuu en olis täällä ollenkaan.

Tää menee niille joil on paha olla,
kun elämä lyö sata nolla...

Cheekin biisistä niille joil on paha olla.

http://www.youtube.com/watch?v=XzQYyOU-4tA

Nuorena nukkunt

Moipsan taas!

Meille annettiin koulussa tehtäväksi pitää lukipäiväkirjaa jostain tietystä kirjasta. Kirjan piti olla suomalaisen kirjoittajan kirjoittama klassikko. Minä valitsin F.E Sillanpään nuorena nukkunut. Itselläni on mielikuva että kirja on koskettava, se kertoo nuoren tytön Siljan tarinan. Silja joka joutuu orvoksi ja monien vaiheiden jälkeen kuolee onnellisena.  Muuta mielikuvaa itselläni ei ole kirjasta, mutta odotan kyllä millaisia tunteita ja ajatukia kirja herättää. Millainen on luonteeltaan Silja ja mitä kaikkea hän saa elämässään kokea. Millaiseksi kuvataan Suomi ja miten Silja päätyy kohtaloonsa, kuolemaan. Ja millaisia ovat kirjan muut hahmot ja miten he vaikuttavat Siljan elämään. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1931. Tämäkin herättää mielenkiintoa, voiko Siljan tarinan tuoda nykyhetkeen ja kuinka Siljan elämästä löytää yhtäläisyyksiä omaan elämään.

Nyt vain peiton alle lämpimään lukemaan, myöhemmin on luvassa lisää Siljasta.

Paluu muistoihin

Taas muutama päivä sitten lähti lukiostamme joukkio kakkosia Kiinaan. Tuonne suureen ja pelottavaan maahan. Itsekkin olin vajaa vuosi sitten siellä, kasvamassa isommaksi, oppimassa itsestäni ja tuosta maasta ja hankkimassa kokemuksia. Siksi tuo pikkuisten lukion kakkosluokkalasiten Kiinaan lähtö pelotti. Menevätkö he ottamaan minulta omat muistoni ja kokemukseni pois ja tuomaan omansa tilalle. Tämä ei ole ehkä normaali pelko, kun miettii mitä heidän vanhempansa saattavat ajatella. Miten he pärjäävät, ei kai mitään ole sattunut, onko kaikki hyvin. 

Itse muistelen Kiinasta niitä ystävyyssuhteita joita solmin, saksalaisten ja kiinalaisten kanssa. Ne itkut ja naurut ja niiden syyt. Mukavat illat kiinalaisten ystävien kanssa ja kaikki ne nähtävyydet temppeleineen kaikkineen (joita oli ainakin sata samanlaista). Ja vain se mitä kaikkea koin tunnetasola ja kasvoin ihmisenä. Nitä kokemukisia en halua unohtaa ja niitä kuikaan ei saa viedä minulta pois. Matkailu avartaa!!!

Mutta olihan siellä ne ilmansaateet ja yöjunat, toivotaan että kakkoset saavat kokea myös nämä, todella epämukavat asiat. (Vaikka eihän kaikki tunnekuohutkaan ole mukavia, mutta ne on kasvattavia)

http://www.travelstart.fi/halvat-lennot/kiina

Hieman epätarkka kuva, mutta joka kuvaa paljon....

Mä oon niin jeejee!!!

En oikein tiedä mistä sitä alottais!!!

No ensinnäkin ehkä terveisiä perheleiriltä jolla olin isosena. Se kesti viikonlopun. Taas voin sanoa että lapset ovat aivan ihania!!! Ja siis etenkin pikkulapset, joita leirilläkin oli melkoisen mukavasti. Ääntähän niistä lähtee ja vasinkin kun niitä on samaan aikaan 11 ja ikähaitarilla 1-11 :) Toisaalta voin ymmärtää niitä jotka eivät tykkää esimerkiksi matkustaa jos lentokoneessa on paljon itkeviä lapsia (joskus siihen riittää yksikin), mutta minä olen niin lapsirakas että se ei haittaa. Selkä on hieman kipeä kun on leikkinyt lentokoneita lasten kanssa ja nostellut pienimpiä....

Opinpahan leirillä taas jotain uutta: tekemään hamahelmistä rannekorun ja sain uusia ideoita mitö tehdä tytökerhossa heidän kanssaan. Voin laittaa luomuksistani kuvia myöhemmin. :) Leirillä oli myös mulle hyvin tärkeä lastenohjaaja Tuula, kiitos olet opettanu mulle myöskin todella paljon.

Matkalla leiripaikasta kohti kotia radiossa soi Juha Tapion kelpaat kelle vaan ja se on yksi niistä kappaleista joita arvostan juuri sanojensa ja koskettavuutensa ansiosta.
http://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc

Nyt on niin onnellinen olo, kiitos Jumalalle siitä :)

hihii ja aak!!!

Pakollinen ylppäri postaus!!! :D  (aak!!!)
Mä kirjotan osan aineistani nyt keväällä ja loput vuoden päästä syksyllä. Nyt jo stressaan luenko tarpeeksi ja aloitanko tarpeeksi ajoissa!!! Haluan kuitenkin päästä läpi ja olla itseeni tyytyväinen että olen ollut tarpeeksi hyvä koulussa. Koska en aiemmin ole tehnyt tarpeeksi töitä opiskeluni eteen. Taas omasta mielestäni, mutta tiedän että pystyisin parempaankin. Mutta niinkai se on että jokainen tekee jaksamisensa mukaan. Viime aikoina olen kuunnellut ruotsin kielistä radiota ja katsonut englanninkielisiä nettisivuja. Paljon on silti tekemistä:)


Olen löytänyt itselleni aivan uuden biisin, jossa on mielestäni hyvät sanat. Se on artistilta Sanni  http://www.youtube.com/watch?v=xuMRNEcHFnI ja biisin nimi on siis jos oon oikee...
Itselleni hyvän biisin salaisuus on sanat, jos sanat eivät kosketa en tunne mitään biisiä oikeasti omakseni. Se että biisi saisi tanssimaan ja siinä olisi rytmiä ja biittiä (tai mitä ikinä....) on toinen asia. Mutta joisskin biiseissä tykkään itse musiikista, mutta sanat eivät tosiaan miellytä... Toisaalta sen täytyy myös erottua muista... Jos en tunnista biisiä kun se soi radiossa, ei se välttämättä kuulu oikeasti lemppareihin. Miten olen sitten löytänyt omat lempprit. Kuullut kavereilta, kuunnelut youtuben soittolistoja :) ja tietysti jos lehdessä on ollu mielenkiintoa herättävä juttu niin sitten sieltä tai ihan artistin ulkonäön mukaan. Jos näyttää hyvältä mielenkiinto myös musiikkia kohtaan kasvaa. (esim kiinnostukseni negativeen alkoi laulajan ulkonäöstä ja nightwishiin ihastuin kun kaveri soitti minulle tuntemattomampia kappleita) hihii!!!

Siis pitäkää silmänne jkorvanne auki, mistävoit tietää milloin kuulet jotain mikä herättää mielenkiintosi ja voit löytää jotain uutta elämääsi!!! :)

Virheistä

Olen elämässäni tehnyt mielestäni liikaa virheitä ja haluaisin sen päättyvän. Miksi aina tekee jotakin väärää joka pahoittaa toisen mielen ja omankin. Koska ihminen on tällainen, tekee väärin, koska on syntinen. Sitten mietin että vaikka ne asiat olisi sovittu ja asiat on hoidossa. Silti sitä miettii, miksi teki niin. Ei anna itselleen anteeksi, ja kun sanoo itselleen että ei asiaa kannata murehtia koko ajan. Totta kai katua saa, mutta jos asia on jo selvä, itsesyyttelyllä ei ainakaan voita mitään.
Mitä elämästä edes saa jos koko ajan katuu virheitään ja miettii mitä on tullut tehtyä. Virheistään täytyy ottaa opiksi  ja yritää keskittyä sellaisiin asioihin joita ei osaa. Kehittää taitojaan siinä mitä ei osaa ja missä tekee virheitä. Kaikilla elämänalueilla. Ihmissuhteissa, koulussa, autolla ajamisessa, liikunnassa, leivonnassa ja ihan missä vain. Jos tuntuu että tekee virheitä ja ne asiat jäävät harmittamaan, opettele vielä lisää. Leivo ensikerralla mummulle piirakka joka ei ole taas palanut pohjaan, mene hiukan pidempi juoksulenkki ja kokeille kuinka paljon jaksat. Harjoittele peruuttamaan jos se on auton kanssa vaikeinta. Tai jos ytävän kanssa tulee aina riitaa mieti mitä voit tehdä toisin.

Virheitään ei kannata jäädä murehtimaan, virheitä tulee jokaiselle ja niistä selviää. Positiivista elämänasennetta vain, virheet on virheitä ja ne ei ole elämän perusta. Niistä voi päästä vain ylös päin, niihin ei kannata jäädä junnaamaan. Menetät monta hienoa kokemusta jos vain jäät kotiin murehtimaan mitä tulikaan tehtyä. Pahoja virheitä kadutaan hetki, mutta niistä myös opitaan ettei tee samoja virheitä uudelleen. Sen vuoksi myös virheitä kannattaa tehdä, mutta niihin junnaamaan jääminen ei opeta. Eikä tahallaan kannata mokata niissä asioissa joista tykkää tai jotka ovat tärkeitä. Kaikki tekevät virheitä, myö julkkikset ja koulun suosituimmat ihmiset.

Hyvää syksyn jatkoa ja elämä on vain elämää ei sen enempää.

Voi elämä!!!

   

Taas tiedossa turhaa lätinää ja ajatuksen virtaa. Mutta mitä on elämä? Miksi elää? Mikä on elämän tarkoitus? Kysymyksiä joihin vielä etsii vastauksia. Aloittaa voisi kysymällä itseltään, kuka minä olen ja mitä minä haluan?

  Miksi elämä on niin vaikeaa, koko ajan pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Elämä on arvokas sitä ei pitäisi tuhlata pahoihin asioihin vaan keskittyä siihen mikä tuntuu itsestä oikeasti tärkeältä. Sen asian tekeminen johon itse uskoo on elämässä kantavaa. Se ei ole turhaa.

Toisten auttaminen, eikö se voisi olla elämässä tärkeää. Mitä siinä menettää. Olen huomannut että apu voi olla pieniä asioita. Sanomalla moi voit saada toisen maailman mullistumaan ja autat häntä ehkä nauttimaan elämässään. Tai se että vain kuuntelet. 


Unelmat ja tavoitteet ovat useasti hyvään elämään liitetty asia. Uskomalla unelmiin voit saavuttaa jotain mikä voi tehdä elämästäsi parempaa. Lyhyen aikavälin tavotteet saavat sinut ehkä tekemään jotain unelmasi eteen. Mutta onko elämä sittenkään vain unelmointia. Ja työn tekemistä unelman eteen, mitä sitten jos saavuttaa unelmansa.... Älkää silti lakatko unelmoimasta sillä useasti unelma kantaa myös vaikea ajan yli ja auttaa ehkä kasvamaankin ihmisenä.

Usko itseesi. Sillä jos et usko itseesi ja omiin kykyihisi  sillä muuten elämästä ei tule mitään, etkä voi tietää millainen olet. Opettajat aina sanovat minulle että usko itseesi osaat kyllä. Se ei ole vaarallista jos kompastuu. Älä varo sitä että saatat kompastua. Elämä on matka jolloin sattuu ja tapahtuu, ei kukaan matkaa sitä ilman ruhjeita tai kaatumisia.

Sanoista teoiksi

Monet ovat varmasti monta kertaa uhonneet tekevänsä jotain. Lapset/nuoret uhonneet että tekevät isona asiat eri tavalla ja varmasti kun olen iso teen niin tai näin. Aikuisten suusta taas kuulee usein että sitten kun on rahaa niin sitten... Mitä jos ei luvattaisikaan mitään mitä ei voi vielä toteuttaa tai mistä ei vielä tiedä. Jos aloittaisi pienistä lupauksista eikä lupaisi itsellekkään liikoja.
               Itselläni on lista asioista joita haluaisin tehdä, mitä haluaisin lukea, kokea, oppia. Mutta en ole luvannut itselleni mitään näistä. Koska en tiedä, koska voin jättää ne aina tekemättä. Ainahan voin tulla sokeaksi enkä voi lukea ja kokemuksia ei voi suunnitella. Mutta sen olen uskaltanut luvata että lopetan tupakoinnin, aloitan harrastamaan liikuntaa, koska on kyse terveydestäni ja jos olen terve voin tehdä paremmin asioita joita olen halunnut tehdä.  Yksi periaatteeni on ollut että älä vanno. Älä vanno tekeväsi jotain mitä et ehkä voisikaan pitää. Mielestäni jos jotain lupaa tämä pitää myös pitää. Eikä olla heti perumassa, mielestäni terveydelliset syyt tai erehdykset ovat ainoat hyvät syyt. Ja niin on käynyt itsellenikin.
                 Ehkä lupauksen pettäminen ja siihen liittyvä paha mieli ovat lupausten ainoa kääntöpuoli. Lapset ainakin pettyvät hirveästi jos vanhempi pettää lupauksensa. Oli kyse vanhemman mielestä kuinka pienestä lupauksesta tahansa. Lapsi oppii kestämään pettymyksiä, mutta ollessa kysymyksessä isompi lupaus voi mennä luottamus toiseen...


Tässä ajatuksia lupauksista... En tiedä ymmärrättekö mitä ajan takaa.... :) toivottavasti

Heissan!!

Autolla ajetaan varovarovasti!!!

Hyvää  syksyä!!!

Nyt on ajokortti kädessä ja pitäisi päästä ajamaan, harjoitushan tekee mestarin :) Se avaa toivottavasti ovia ja pääsee kulkemaan ja näkemään... Vaikka pitäisi suosia julkisia kulkuneuvoja ja kimppakyytejä, mutta näin pienellä paikkakunnalla se ei ole nin helppoa.  Kokemusta on, niin monesta asiasta on jäänyt paitsi kun ei ole päässyt kulkemaan. Mutta nyt sekin jo helpottaa. Ja onhan niitäkin asioita joista ehkä haluaakin jäädä paitsi :)
      Koulukin on alkanut ja tavallista ahdistavampana. Muut luokkalaiset ovat hyvää pataa toistensa kanssa, mutta minä olen koulussa yksinäisempi kuin koskaan ennen. Vaikka ehkä pitäisi olla itse aktiivinen, mutta aina ei tiedä mitä tehdä, esittämättä kuitenkaan ketään muuta. Syksyn alku on aina yhtä jännittävää. Ainakin vielä näin koululaisena tai opiskelijana. Uusi koulu, uusi luokka tietysti jännittää, mutta myös tuttuun opiskelupaikkaan palaaminen voi jännittää. Mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan. Uusia opiskelukavereita, uusia yhdessä koettavia asioita, oppimisen riemua ja tuskaa.

Mitä kesä veikään mennesään!!!

      

Kouluni alkaa muutaman päivän kuluttua ja kesän voi siis olettaa olevan koko ajan enemmän takana päin. Tuntuu kuin kesä olisi hujahtanut ohi kuin juna, matkalla jonnekkin kauas. Ja mitä tästä kesästä jäi käteen. Tuntuu kuin kesästä ei olisi saanut tarpeeksi irti, onhan se harvinainen ilo vain kerran vuodessa. Kesään kuuluu mansikat ja herneet, junalla matkustaminen, kirjojen ahmiminen, kultuuri (museo tai teatteri), ruskettuminen, kavereiden näkeminen ja soutelu. Mutta mitä tänä kesänä  jäikään tekemättä!!! Minäkin olin töissä joten aikaa lähteä jonnekkin ei niin helposti löytänytkään kalenterista. Onneksi kirjat ovat monen sään pelastus. Sataa tai paistaa (liikaa) on hyvä tarttua kirjaan, mennä ulos makaamaan ja ottaman aurinkoa tai järvelle. Mansikkaa eväänä. :) 
                 Kesän juoksut alkavat siis kirjaimellisesti olla ohitse. Minulla oli koko kesän kestävä tavoite. Käydä juoksemassa aina välillä, eli noin kerran viikossa. Kyllä kunnon huomasi kasvavan, vaikka se ei ehkä ole se oma juttu. Mutta pitäähän kaikkea kokeilla. Voihan sitä ehkä silloin tällöin juosta, mutta ei säännöllisesti.
                Vielä on muutama päivä ja voisi keksiä jonkin mukavan tempauksen, jotta tämä kesä jäisi mieleen muutakin kuin kesänä, jolloin ei tapahtunut mitään. Onneksi huomenna saa ajokortin, niin voisi  keksiäkkin jotain. Siis jos saan :)

Vaatekriisejä ja kuppi kahvia!!!

Olen yleensä kova kriiseilemään. Nyt ei ole kyse tavanomaisesta ikäkriisistä vaan vaatekriisistä! Minulla on valkoinen pitkä hame, jossa on yläreunassa musta resori. Olen pähkäillyt pikään millaista paitaa hameen kanssa voi pitää, mutta en edelleenkään ole päätynyt hyvään tulokseen.
Haluan löytää siihen sopivan paidan joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Ehkä jokin ruutuinen paitapusero vai silkkinen erikoiskuosilla varustettu paitapusero... Vai toppi ja jonkinlainen liivi

Pitäisi saada oma ompelukone, jotta voisi tehdä mieleisen paidan itse, ja olisi sille muutakin käyttöä. Minulla on toinen kirkkaanpunainen hame, mutta hieman erityylinen kuin tämä. Siihen pitäisi laittaa kuminauha. ( Ompelukone!!!)

Onneksi tähän helpottaa kuppi kahvia... Toivottavasti!!!

Se on kuin tämä, mutta pitkällä helmalla!

Oma koti kullan kallis

Kävin pyörähtämässä elämäni ekan kerran festareilla nyt viikonloppuna. Meinaan pipefesteillä Jämsässä ja vielä kavereiden ylipuhumana. Fiilis oli huikea kun pääsi kuuntelemaan niitä artisteja jotka halusikin nähdä: Cheek, Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu ja jvg ja Sini Sabotage ja tietysti Stig.
Yövyimme teltassa, joka ei kyllä oo mukavin asumismuoto. :D Nukkumaan mennessä jäätävän kylmää ja kosteaa ja herätessä teltta oli kuin sauna. Vaikka suomalaisena saunasta pidänkin, nukkumapaikaksi siitä ei ole. Oli mukava päästä omaan sänkyyn nukkumaan, pitkään. Uuno Turhapuron sanoin:
http://www.youtube.com/watch?v=L5illCCR70U 


Opin itsestäni tämän telttailun lisäksi muutakin. Huomasin että mitä järkeä on tuhlata elämäänsä tupakan polttoon tai järjettömään juomiseen. Minä en halua olla sellainen.  Haluan tehdä asioita jotka oikeasti ovat mukavia ja joista voin nauttia selvinkin päin. Haluan muistaa mitä olen tehnyt tai sanonut. Haluaisin olla tulevaisuudessa lapsilleni sellainen roolimalli joka ei kannusta juomaan tai polttamaan.Olen hölmöillyt itse alkoholin kanssa turhankin paljon ja voin sanoa että ei siinä mitään voita. Illalla saattaa olla hauskaa, mutta aamulla  kaduttaa. Festareillakin näki ihmisiä jotka olivat juoneet ja heillä oli varmasti ihan hauskaa, mutta miettivätköhän he että ilman alkoholiakin olisi voinut olla vielä hauskempaa...


Tällä kertaa alkoholi saarna, mutta se on tärkeä asia... Palaillaan taas!!! 

Kiitollisuus on vaikea laji

Kuinka vaikea onkaan olla kiitollinen pienistä asioista!!! Monta kertaa olen herännyt siihen että olen harmitellut sitä kun ei ole jotain tavaraa tai ominaisuutta. Sitten on herännyt huomaamaan että olen hyvä tälläsena, kelpaan Jumalalle, vaikka en kelpaisi muille. Minun ei tarvitse muuttaa itsestäni mitään. Enkä tarvitse mitään ihmeellisiä tavaroita ollakseni onnellinen! Kuten olen jo puhunut aiemmin Venäjän matkoista, siellä vimeistään huomasi että kuinka pienestä ihmiset siellä ovat onnellisia!! He ovat onnellisia meille itsestään selvistä asioista, siitä että saavat sellaisen toimeentulon että tulevat toimeen, että voivat kouluttautua. Siitäkin jopa että ylipäätään pääsevät kouluun. Eräs tapaamani ihminen kertoi että hänen tyttärensä haaveili kokin ammatista, mutta on melkein sokea eikä voisi päästä kouluun. Mutta kuin Jumalan johdatuksesta tämä tyttö oli sinne päässyt ja he olivat niin onnellisia. Koska ilman ammattia ja tuloja on vaikea pärjätä, koska ei ole sosiaaliavustuksia, niinkuin Suomessa. Voi kumpa osaisi tällaisistakin asioista kiittää.


Jukka pojan sanoin:

Tyytyväisyys on vaikea laji
Maailma on täynnä joutavaa marinaa
Haluu haluu haluu, muttei saa mitä haluu
Sit ku saa, mitä haluu
ei haluu mitä saa
Kunnes jonain päivänä kenties tajuaa:
Jah Jah pysyy, muu hajoaa
Vain rakkaus kelluu, muu vajoaa
Kiitollisuutta

Olkaa kiitollisia pikku jutuista, itse kiitän välillä kukista ja auringosta ja vedestä ja koirista ja mistä vain :)

Askartelun ja urheilun armoton maailma!!!

Lasten ja varhaisnuortenleireillä opin tekemään ystävänauhan. Olen haaveillut oitkää että oppisin tekemään solmimalla erilaisia nauhoja ja nyt opin tekemään tällaisen :

 Tämä ei ole helppoa, koska siinä menee helposti sekaisin ja narujen järjestyksen vaihtuessa nauhasta ei tule niin symmetrinen.

Aloita leikkaamalla kuusi (6) noin 50 cm pitkää langan pätkää. Tee toiseen päähän solmu (niinkuin kuvassa) ja aloita solmiminen. Ota vasemmasta reunasta ensimmäinen lanka ja tee jokaisen muun langan kanssa kaksi solmua ja siten taas vasemmalta uusi lanka ja samaan malliin, kunnes lanka loppuu tai kun nauha on milestäsi tarpeeksi pitkä. :) Toivottaasti oli selkeät ohjeet. Siitä vain askartelemaan!!!

Olin eilen pyöräilemässä siitaman sikamaratonin jonka pituus on 22,4 km. Matka taittui tuskan ja uskonpuutteen kera mutta myös ilon ja toivon. Maalin lähestyessä toivoa oli että pääsen perille asti, mutta välillä teki mieli luovuttaa ja lopettaa matka siihen. Samaa voi sanoa kaikkien omasta elämän matkasta. Välillä on vaikeita hetkiä ja tuntuu että haluaisi luovuttaa, mutta aina se voima löytyy jatkaa ja on iloinen siitä että pääsee eteenpäin eikä jää paikalleen junnaamaan. Saati menneisiin. Välillä on uskonpuute omiin kykyihin ja voimavaroihin ja välillä niihin uskoo taas liikaa.
            Tämä on kuin suoraan omasta elämästäni, jossa olen sairastanut masennusta ja elämä oli täynnä ylä- ja alamäkiä niinkuin maratoonissakin. Mutta niistä kaikista voi selvitä, ukonpuutteesta ja voimien katoamisesta huolimatta. Toivoa on aina, kunhan on joku joka toivoa antaa. ;) Aina on joku joka käsillään kantaa. Uskokaa Jumalaan ja itseenne. Kaikki on silloin mahdollista, annat vain Jumalan kulkea matkan kanssasi.

Runoutta

Olen muutaman vuoden jo kirjoitellut runoja itselleni pöytälaatikkoon, lähinnä omista tunteistani ja ajatuksistani. Lukiossa ensimmäisellä luokalla meidän piti kirjoittaa runo ja luokan runoista kasattiin runovihko. Ehkä noin vuosi myöhemmin koulumme teemailtapäivässä oli eräs mies lausumassa runoja ja hänelle oli saanut lähettää omia runojaan. Sitten tässä tilaisuudessa aloin kuuntelemaan tarkasti ja tunnistin hänen lausuman runonsa omakseni. Minut täytti valtava hyvän olon tunne, koska tätä olin salaa toivonutkin, että runojani pääsisi julkisuuteen. Äidinkielen opettajani oli antanut tämän runovihkoseen tekemäni runon tuolle runonlausujalle ja tämä oli lausunut minun runoni. Se antoi toivoa ja rohkeutta jatkaa kirjoittamista, runojen kirjoittamista. :)
        Kun kirjoitan, täytyy olla sellainen hetki että on asioita liikaa päässä ja on pakko purkaa sitä kuormaa. Tai sitten se hetki on sellainen jossa mieli lepää ja joka on kaunis. Silloin herää herkkiä tunteita jotka yritän kirjoittaa ylös runojen kautta. Runot ovat tärkeä ilmaisumuoto jos ei halua ilmaista kaikkea kaikille vaan tavallan tietylle yleisölle. Tällä hetkellä.  Toinen tärkeä ilmaisun muoto on näytteleminen, mutta siinä en saa valita yleisöä itse toisin kuin kirjoittamisessa päätän itse kenelle annan luettavaksi tekstejäni. Haaveissani on ollut oman runokirjan julkaiseminen, mikä varmasti tuntuu hassulta, mutta jossain vaiheessa haluan jakaa kokemuksiani muiden kanssa ja kertoa elämästä omasta näkökulmastani. Millaista on olla minä ja kuinka elämä ei ole helppoa.

Tämä on nyt se runo :)

Kuka on se, joka onnen palauttaa

ja surun vie mukanaan.

Kuin käkkärämänty mä nousen suostani.

Viel ylväänä olen kuin kuningatar vasta kruunattu.

Kuin pimeässä käytävässä kulkisin.

Sinne auringon valo ei osua saa.

Salama joka sydämeni särki ja otti mukaansa.

On kuin paholainen kaupungin tuon palavan. 


Seuraavan kirjoitin ajatellen jo kuolutta pappaani, joka oli hirveän rakas.

Sinä päivänä
aurinko noussut ei 
vain pimeää
suru vehonsa laskenut,
se otteensa hellittää.
Kun haudattu on murheemme pois.
Silti ei kokonaan häviä, 
ei irti päästä, vaan hellittää otettaan.

Et enää näy luonamme,
emme enää ääntäsi kuule, 
sanat silti ovat muistona ain.
Sydämissämme asua saat.
Toivo valaisee murheemme laaksot.

Ajattlen miten paljon annoit,
ja miten paljon sain.
Olin liian nuori sitä ymmärtämään.
Nyt haluaisin sinut tänne
kokemaan elämää,
tuntemaan tämän rakkauden,
valtavan kaipuunkin.

Silti tiedät mitä tapahtuu,
tunnet syvimmät salaisuudet.
Olet luonamme, turvaat matkamme,
vaikka huomata sitä ei.
Samaa polkua kanssamme taivallat,
vielä joskus tapaamme,
kunnes aikani viimein on.
Saat syliisi sulkea lämpimään, 
rakkaan lapsesi. 


Seuraavassa runossa ihmettelen elämää ja mitä me tänne jätämme loppujenlopuksi.

Monta pientä tarinaa
mahtuu maailmaan.
Vain pieni osa siitä,
jää aikaan elämään.
Toivon että saisin kertoa,
mitä annan elämälle
ja kuinka paljon saan.

Ihmiselämä kuin tähdenlento,
vain hetken verran näyttäytyy
 ja ehkä jatkaa kulkuaan
vaikkn sitä nää.
Ja silti se on ihme ikuinen
kuin syntymä Jeesuksen.

Vain hetken kestää elämä,
sen todennut monet kerrat.
Mutta kun kuulen ihmisen kuolleen,
tiedän hän ehkä siirtyy ikuisuuteen.
Vaan ei lyhyt elämä täällä
aina muista arjen sankareita.

Olen aina pitänyt lukemisesta ja kesällä yleensä on parhaiten aikaa siihen, ainakin minulla.  Jo pitkään olen halunnut lukea Sofi Oksasen Puhdistuksen. Kunnes sain sen eilen käsiini ja lukenut olen jo jonkunn verran. Okasen tekstiä on helppo lukea, se on sujuvaa, vaikka aihe ei ole. Raiskauksia, väkivaltaa ja alentamista. Toinen maailmansota ja viro. Ajat muuttuvat jälleen kerran. Juoni on mielenkiintoinen ja nuoren ja vanhan sukulaisen suhdetta kuljetetaan rinnakkain. Paljastaen salaisuuksia ja kertoen lukialle millaisessa maailmassa naiset asuvat.
      Kirjan alussa Aliinde Truun asunnon pihaan on ilmestynyt nuori tyttö zara. Aliinde ei tiedä mikä tai kuka tyttö on, mutta pian selviää että hän on paossa väkivaltaista miestään. Tuntuu että molemmilla on kirjan alussa omat salaisuutensa joita valoitetaan lukijalle koko ajan lisää.Teoksessa on esillä kaksi samantapaista tarinaa, vaikka toinen naisista on nähnyt myös toisenlaista elämää.Mutta molemmat tietävät alistamisen keinot. Kirjasta huokuu menneisyyden taakka, häpeän taakka. Molempien naisten häpä, joka ei hellitä, vaikka välissä olisin vuosikymmeniä.
      Kirjaa ei malttaisi laskea kädestään vaansen haluaisi lukea heti ja sukeltaa Viroon ja sen historian tapahtumiin. Varsinkin jos historia kiinnostaa ja vielä kun sen saa lukea romaaninn kautta. Siinä kerrotaan asioita suoraan ja kaunistelematta.

Ranskalaiset ruuat!

Ranskassa olesani ihastuin perinteikkääseen ja monimuotoiseen ruokaan. Juustot, patonki, sipulikeitto, ratatouille, creme brule, suklamousse...Kokeilinkin näin juhannuksen kunniaksi valmistaa erästä ranskalaista herkkujälkiruokaa eli suklaamoussea. Herkku onnistui erittäin hyvin.Seuraavalla kerralla voisikin jo kokeilla jotain haastavampaa :)

 Suklaamousseen tarvitset:
2 kananmunankeltuaista
3 dl kermaa
100 g tummaa suklaata

sulata suklaa vesihauteessa ja vispaa kerma sopivan pehmeäksi. Liää keltuaiset sulaneeseen suklaaseen ja tämän jälkeen sekoita suklaa j kema ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään :) Tällä ohjeella neljälle henkilölle....

Suklaamousse on nopea, helppo ja herkullinen jälkiruoka, joka sopii arkeenkin. Valmistukseen menee noin puolituntia, jos sitäkään.

Bon appetit!!! :)

Matkailu avartaa

Pariisissa keväällä ollesani ylitin itseni. Kävin Eiffel-tornissa (la tour  eiffel), joka on siis 324 metriä korkea. Olen koko ikäni kärsinyt korkean paikan kammosta ja jo ennen ensimmäistä kerrosta olin aivan kauhuissani kuinka korkeala jo olin ja kuinka korkealle olin menossa. Ensimmäinen kerroshan sijaitsi vasta n. 57 metrin korkeudessa. Tässä mutama kuva Eiffel kokemuksesta.

Kävin keväällä myös Venäjällä, Inkerinmaalla. Siellä ollessani tajusin kuinka kiitollinen pitäisi olla siitä mitä on. Meilä on täällä asiat kumminkn ihan hyvin. Meillä on ilmainen peruskoulu ja kaikilla ihmisillä on peruoikeudet ja perusturva. Kaikille yritetään mahdollistaa töitä. Siellä ollessani eräs inkeriläinen yli 40-vuotias nainen kertoi että ei oteta töihin, koska on liian vanha ja ambulanssikaan ei välttämättä hae vanhempia ihmisiä sairaalaan. Hän kertoi myös tarinan kuinka nuorille tytöille tarjotaan rokotusta kohdunkaulansyöpää vastaan, mutta rokots estääkin lasten saamisen. Toimella yritetään ilmeisesti pienentää väestönkasvua(?)

Kävimme myös nähtävyydessä, kuvassa hatsinan palatsi. Kävimme myös venäläisen taiteen museossa, jossa oli upeita maalauksia!!!

Viie syksyn Kiinan matka oli ehkä rankin reiu mitä olen tehnyt. Siellä ilmansaasteiden, hassua kieltä puhuvien ihmisten keskellä, jotka ottavat paljon kuvia :) Siellä kiersimme monet temppelit, Taivaallisen rauhan aukio esimerkiksi ja kielletty kaupunki ja kiinan muuri korkeine askelmineen ja tietysti terrakotta armeija. Asuimme opiskelijaporukan kanssa jokainen eri perheessä. Siinä opimme kiinalaista kulttuuria, mutta englannin kieli on vielä hakusessa, minkä toki ymmärtää. Näimme ja koimme paljon: kiinalainen ruoka ja puikoilla syöminen, katukoirat ja mielenkiintoiset ruokakaupat ja torikojut, ihmismäärä ja sekainen liikenne ja kiinalainen vessa!!! Nitä on vaikea selittää, ne pitäisi kokea. Kiinlainen vessa on reikä lattiassa, mutta lattia lainehtii silti. :)  Saimme uusia ystäviä ja kokemuksia, joita kuaan ei voi meiltä ottaa pois. Lämmöllä muistelen matkaa joka oli erilainen kuin mitä tulen ehkä ikinä tekemään tai mitä olen tehnyt. Kiinassa vietimme illat ystäviemme kanssa kaupungilla, kävimme syömässä ja laulamassa karaokea :)

http://kohtikiinaa.wordpress.com/ 
Edellä linkki oriveden lukion kiina blogiin, joita me kiinassa käyvät opiskelijat olemme kirjoittaneet :) Siellä lisää kiinasta


Kiitos kaikista matkoista!!!