Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kesän to do- lista

Löhöön, löhöön, löhöön... Kaikki kyselee koko ajan että menetkö kesätöihin! Vastaus on tomera ei. Enhän minä oikeita kesätöitä ole ikinä saanut, mutta jotain on aina ollut. Nyt ajattelin että ensimmäinen kesä kun en ota stressiä työ- tai koulujutuista. Eka to do juttu onkin itseoikeutetusti:

1. Ei huolta huomisesta. Liikaa, stressaamasta ei voi olla, mutta semmonen päätön huolehtiminen ei tänä kesänä käy. Älä siis saata itseäsi sellaisiin tilanteisiin.

2. Matkaan lähden, matkaan lähden.... Mulla kauas menolippu on.
Ei kyllä vielä ole, muuten kuin salaisissa haaveissa. Lähtö riippuu rahoituksen saannista... Sitä on, mutta en tiedä onko tarpeeksi. Vielä en uskalla puhua enempää, koska lähtö tulisi olemaan melko yht´äkkinen.

3. Lukea, lukea, lukea. Monta romaania :)


maanantai 25. toukokuuta 2015

Kun mikään ei ole varmaa...

https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpt1/v/t1.0-9/11264827_992273347470634_692728887201135742_n.jpg?oh=abc9964bb2028b4211cb78f8ca7f1ee3&oe=55C797D5&__gda__=1442325918_084fab73768f7a1999a0c0e4062bd6ab



Kun mikään ei ole varmaa, mutta mahdollista. Olen etsinyt facebookin avulla sitä pariskuntaa, jonka tapasin Maaritin keikalla silloin perjantaina 22.5. Ei ole varmaa löydänkö heitä ikinä, mutta se on mahdollista. Toisaalta ihana ajatella, että vaikka se ei ole varmaa, niin se on mahdollista! Mutta koska se ei ole varmaa... se stressaa. Koko ajan päivystän s-postia ja facebookia, onko heitä koskevaa julkaisua jaettu, onko kukaan lähettänyt s-postia asiasta, onko joku ilmoittautunut. Raastavaakin. Mutta toivoa on. Mutta kuinka todennäköistä...

Kun osaisikin tarttua hetkeen. Uskaltaisi rakastua, uskaltaisi olla ihminen toiselle. Uskaltaisi sanoa, että rakastaa. Että oletko siinä aina. Kun osaisi tarttua hetkeen, jossa kohtaa ihmisiä, uskaltaisi kohdata ne ihmiset. Koska jokainen kohtaaminen joka herättää positiivisia tunteita ei ole turha. Niidtä saa aina jotakin itselleen. Kun on rohkea, niillä hetkillä on jokin tarkoitus. Tehdä töitä sen eteen, mitä rakastaa ja mikä on koskettanut, rohkaissut, sen puolesta mikä on tärkeää. Se on hyvä neuvo. Ja jos kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku :)

Kävin eilen tervehtimässä mummua, joka on minulle tärkeimpiä ihmisiä maailmassa. Mummun kanssa puhutaan melkein kaikesta. Rakastan mummua suunnattomasti. Kävin myös entisellä naapurillani, joka on 97-vutias. Asuu siis yksinja tekee ruokaa ja jotain puutarhahommia. Kertoi paljon tarinoita elämästään, ihan tippa linssissä kuuntelin. Se oli ainutlaatuista. Häneltä sain lähtiessäni tiukan halin. 

lauantai 23. toukokuuta 2015

One dream come true

Oi ihana Perjantai! Elämäni paras päivä! En tiedä mistä aloittaisin, joten aloitan alusta!
Alustavien suunitelmien mukaan, menen Maaritin keikalle Jyväskylän poppariin. Käytännön suunitelmat ovat auki, mutta päätös on tehty. Laitan Maaritille netissä  hänen kotisivuillaan viestin että tulossa ollaan! Olen siis laittanut hänelle myös käsin kirjoitettua postia ja hän on siihen vastannutkin.

Mutta nyt ei mennä vielä tässä jutussa pidemmälle vaan mennään perjantaihin, tapahtumiin ennen iltaa.


Aamulla aurinko paistoi ja tuntui kaikin puolin kesältä. Eli aamutoimet, nopea siivous, huonetarkastus asuntolassa, laittautuminen ja kesämekko päälle ja menoksi!!  Kuokkalan kirkko kutsuu. LPP15K oli toteuttamassa kevätjumalanpalvelusta kouluväelle. Minä oli  esirukoilemassa. Sen jälkeen menimme ryhmän kanssa syömään. Melkein kaikki yhdessä ennen kesälomaa! Sitten menin Kristinan luo valmistautumaan iltaa varten. Pikku päikkärit, meikin kohennus, vaatteiden vaihto ja Maaritille kortti!


Ilta oli mahtava! Ensin parin luokkakaverin kanssa kirkkopuistoon parille ja sitten Poppariin Maarit Hurmerinnan keikalle. Ah ja oh! Istun erään pariskunnan pöytään, koska tilaa oli rajoitetusti. Ja siitä alkoi loistava keskustelu musiikista ja koulustani. Ostin itse kaksi lasillista punaviiniä, mutta kolmannen he tarjosivat minulle. Miettikää, tuntemattomalle. Se oli mahtavaa. Heille tuli kerrottua myös sellaisia asioita, joita en ole kertonuy kenellekkään muulle. Maarit tuli esiintymään, hän esiintyi Samin kanssa noin tunnin ja kaikki kappaleet olivat loistavasti jälleen kerran tulkittuja. Ihana, loistava artisti <3

Sitten kun he lopettivat keikkansa, menin sanomaan yhdelle baarimikolle että minulla olisi Maaritille kortti. Hän kävi kysymässä voinko viedä sen itse. Ja sain. Siellä kun menin ovesta sitääs, siellä odotti Maarit ja Sami! Minä sönkötin että minulle olisi sinulle kortti. Maarit kysyi oletko sinä Vilma ja minä sanoin joo. Hän tuli heti halaamaan minua ja sanoi että hän oli yrittänyt lavalta katsoa näkeekö minua. Hän kiitti todella paljon kortista. Ja siinä muutama sana vaihdettiin opiskeluistani. Olin todella otettu, voi olla että Maarit halasi minua myös toisen kerran, mutta jos ei niin hän oli ainakin erittäin lämminsydämminen ja ystävällinen. Sami taisi kysyä että mitä opiskelen, kun kerroin että keikka oli palkinto aherruksesta koulussa. Kun kerroin että lapsi-ja perhetyötä, niin Maarit sanoi että se on tärkeää työtä ja jos hän ei olisi muusikko hänkin saattaisi tehdä sellaista työtä. Mutta olin niin onnellinen!!! Ja olen edelleen.



Keikan jälkeen kadotin sen pariskunnan, jonka kanssa meillä oli hyvät keskustelut. Että minua harmitti kun en tiedä ketä he olivat! Haluaisin tietää, mutta en tajunnut esittäytyä ajoissa. Any ideas? Mutta keikan jälkeen tapasin naisen, jonka kanssa käveltiin siinä hetki. Hänkin halasi minua lähtiessään. Mutta hänen kanssaan esittäydyttiin. Voi olla että viinilläkin oli vaikutusta tähän tuttavuuteen. Mutta tällaiset kohtaamiset on juuri todella antoisia. Niihin pitää vain uskaltaa tarttua. Loistava päivä. Loistavia ihmisiä, loistava Maarit! Kiitos kaikille jotka mahdollistivat tämän päivän!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Festarihulinaa


Tänään oli Jyväskylän kristillisen opiston Iloa, eloa, älyä festarit. Meidän ryhmällä oli kaksi omaa pajaa. Matka maailman ympäri, jossa lasten kanssa kierrettiin maapallon ympäri, joka oli rakennettu luokkahuoneeseen. Siellä oli myös neljän eri maan pisteet, jossa lapset saivat käydä tutustumassa maiden esineisiin ja uskontoon. Ensin oltiin tietysti Suomessa ja sieltä lähdettiin matkaan.


 Seuraavana vuorossa oli maa keski-Afrikasta, Kongo. Siellä kuulemma on paljon kristittyjä, joten pöydällä oli siihen liittyen tavaroita. Mutta myös eräs maahanmuuttaja-opiskelija oli tuonut itse tekemänsä astian. Hieno!









Seuraavana oli vuorossa Kiina. Jossa on taolaisuutta ja Kiinan omia uskontoja, mutta myös kristittyjä. Meillä oli mukana tällä pisteellä eräs Kiinalainen kristitty opiskelija. Hänen kanssa juttelinkin pitkään ennen kuin festarit lähtivät käyntiin, koska olen käynyt Kiinassa se oli erityisen kiinnostavaa keskustella kyseisestä kulttuurista. Hän hieman kertoi esineistä mitä oli tuonut mukanaan.Minä olen ostanut nuo puikot, mutta hän oli tuonut kaikki muut kuvissa olevat tavarat. Siellä on terrakotta-sotilaita, kuva kiinan muurista, vaatteita, lippu, kirjoitusvälineet, silkkiperhosen toukkia, laskentahelmet ja kaikkea muuta, mistä en päässyt selville mitä ne ovat.







Seuraavana oli vuorossa Venäjä, jossa olin minä ja kaverina minulla oli eräs venäjältä tänne muuttanut nainen. Ortodoksisesta kirkosta olimme tuoneet ikoneita ja tuohuksen. Ja esillä oli myös maatuskoita ja kuvia tietysti. Ja myös huivit oli tosi kiva asussa. Aidot venäläiset huivit. Venäläisen kanssa oli myös mukava jutella kun oli kokemuksia sieltä.






Meillä oli myös angry birds-teemalla ja kivienmaalaus-teemalla yksi paja, jossa sai siis maalata kiviä ja ampua änkkäri ritsalla pahvilaatikoita






maanantai 18. toukokuuta 2015

Hän tipahtaa korkealta ja kovaa

Työharjoittelun  arviointikeskustelu oli eilen ja tipahdin kyllä pilvistä takaisin maan pinnalle. En ajatellut että olisin ollut niin huono tai että näyttö olisi mennä noihn huonosti. Ihan ok numeronhan minä sain, mutta pettymys oli kova. En ollut katsonut kriteereitä niin tarkasti että olisin voinut petrata. Menin intuitiolla ja luulin että hyvin meni. Toisaalta tämä oli vasta ensimmäinen harjoitteluni että tämä meni opetellessa kaikkea. Enkä ole ennen ollut päiväkodissa, joten siinäkin mielessä koko jakso oli todella paljon opettelua. Että jos järkeistää tämän pettymyksen.. Opetteluksi hyvä numero. :) Ja tästä on suunta ylöspäin.
Ja kun kuulin perusteluja numeroille niin ihan oikeutettuja ne oli ja ihan totta. Mutta putosi puusta: korkealta ja kovaa.  

Tuli hieman sellainen olo että enkö olekkaan hyvä ja onko minusta tähän. Eihän se ole vaikeaa, mutta vaatii vaan harjoitusta. Ei seppäkään ole syntynyt vasara kädessään. Tuntuu että jotkut ovat vaan luonnostaan niin hyviä ja osaavat ottaa monet asiat huomioon ja ovat paljon parempia kuin minä. Hitaasti lämpeävänä persoosana olisin tarvinnut vielä muutaman viikon aika opetella ja totuttautua siihen millaista tämä on. Mutta eihän tämä ole niin vaikeaa, siksi ihmetyttää mikä meni muka näin pieleen, toisaalta arviontikriteerit ovat niin erikoisia ja hankalia. Minullakin saattoi olla kaikki kakkosen kriteerit täyttynyt, mutta muutama juttu myös kolmosesta, joten se oli kakkonen, koska kolmonen ei ollut täyttynyt kokonaan.

Tämä viikko enää koulua ja sen jälkeen kesälaitumille. Teen kesään liittyen postausta vielä myöhemmin tällä viikolla, koska suunitelmia on. :)
Pettymyksiä eilen lievensi kun sai puhua kaverin kanssa puhelimessa ja sai ajatukset muualle. Katselin myös elokuvaa niin oli parempi mieli mennä nukkumaan. Pieni suklaapuoti! Aivan ihana elokuva, jos tykkää romantiikasta, kasvutarinoista ja ihmissuhde kiemuroista, hyvistä näyttelijöistä ja ennakkoluuloista ja ja ja.. Suosittelen :)

lauantai 16. toukokuuta 2015

Päivän urakka

   Tämän päivän urakkaani kuului ulkohommia.
 Ensin käänsin oman pikku kasvimaani




                                                                    Ja tasoitin sen

 Kasvimaa on valmis, jos huomenna kylväisin siihen neilikkaa, salaattia ja ruohosipulia.

Sen jälkeen kylvin kehäkukan siemeniä näihin vanhoihin astioihin, toinen jää ulos ja toisen vien rappusille. Tuo puinen on löytynyt aitan alta ja toinen aitasta. Vatiin kuuluu samanlainen kannu, joita on käytetty pesuun.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Pienen oravan tarina

Olipa kerran iso orava, josta tuli sinä keväänä ensimmäisen kerran äiti.Pihapiirissä kulkee yksi pieni oravanpoikanen, tämän ison oravan poikanen. Äiti on kadonnut, ja pikkuinen vaeltelee pihassa ja kotipuussaan aivan yksin. Hän etsii ruokaa ja nukkuu. Eräänä päivänä huomaamme että pikkuisen takajalka on kipeä. Se ei käytä sitä liikkuessaan. Ja seuraavana päivänä se on päässyt pesästä alas, mutta ei pysty liikkumaan, se on  halvaantunut. Se korkeintaan ryömii. Se kierähtää selälleen ja yrittää ravistella itseään oikeinpäin. Eikä onnistu, lähellä leikkivät lapset varmasti myös pelottavat sitä. Loppujen lopuksi teemme sen päätöksen että pienokaisen on parempi kuolla kuin kärsiä maan päällä.

Lepää rauhassa pikku-orava, en tieä oliko tekomme oikein, mutta ainakaan nyt et kärsi
<3

perjantai 8. toukokuuta 2015

Suuria juttuja, mutta niin pienellä vaivalla

Kuinka onnellinen voi ihminen olla. Laitoin sen jälkeen, kun olin käynyt katsomassa sen Niskavuoren naiset Jyväskylän kaupunginteatterissa, niin palautetta sinne että tykkäsin ja erityisesti Piia Mannisenmäestä ja Maritta Viitamäestä. Tällä viikolla sieltä oli tullut postia. Kirjeessä oli näytelmän juliste, käsiohjelma, heijastin ja kuvat nimmareilla ja saatekirjeillä, näyttelijöiden itsensä kirjoittamilla. He kiittivät todella paljon palautteesta ja Maritta Viitamäki sanoikin että se oli hänelle iso juttu :) Joten sain hyvän mielen heille ja he minulle. Pienellä vaivalla


torstai 7. toukokuuta 2015

Joidenkin kaa

Tuntuuko kenestäkään koskaan että jostakin henkilöstä tulee tärkeä, vaikka ei olisi tuntenut kauaakaan tai en tiedä hänestä juuri mitään.Minulla on elämässäni muutama tällainen henkilö, ainakin väliaikaisesti... Töissä ja koulussa on henkilöitä joista en haluaisi luopua, koska näen itsekkäästi että heillä olisi minulle paljon annettavaa. Tiedän että toiseeen heistä luotan niin paljon että voisin kertoa hänelle koko elämäni... Mutta en tiedä haluaisiko hän kuulla tai välittäisikö hän. Olenko minä heille tärkeä. Jännä tunne, pitää ihmisestä jota ei tunne kovinkaan hyvin. Pitää niin paljon. Se ei ole rakkautta, vaan syvää kiintymystä ja kunnioitusta.

Elämässäni on myös valitettavasti sellaisia ihmisiä joista en tiedä haluaisinko heidän olevan elämässäni. Kaikista ihmisistä ei tule tärkeitä, vaikka heidät olisi tuntenut kuinka kauan. Tai jotkut ovat vuosien jälkeenkin sellaisia että aina kun nähdään, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.  Heihin voin tukeutua vain äärimmäisessä hädässä ja tietyissä asioissa. Mutta he eivät ymmärrä. Tai he ovat sellaisia joilta en saa mitään, mutta saan kuunnella ja sitä ja tätä, mitä en aina jaksaisi. Mutta en ole niin säälimätön että heittäisin sellaiset ihmiset elämästäni pois noin vain. Jos olenkin heille tärkeä. Taas itsekäs ajattelutapa, tiedän. Mutta onko viisasta olla sellaisessa ihmissuhteessa joka syö voimavaroja ja ilman sitä elämä olisi helpompaa. Koska ne ihmissuhteet joista puhun eivät ole sillä tavalla voimia vieviä, kuten se jos joku läheinen on vakavasti sairas. Tai jos työpaikalla on sellainen ihminen josta et vaan pidä. Kaikkien kanssa on voitava työskennellä, mutta ystäväksi ei kelpaa kuka tahansa. Että onnenonkijat: "älkää tunkeko hammasharjaanne minun alushousuihini. Sinne ei pääse kukatahansa."

Tänään olin kahden opisto-ystäväni kanssa ulkona. Hengailtiin ja syötiin jäätelöä, ja heitettiin huonoa läppää. Oli mukavaa vain olla, kun oli ihana keväinen sää. :) Nyt tuntuu että elämä voittaa

 Tässä vielä yksi Maaritin biisi kuvaamaan mun ajatuksia :)
 Joidenkin kaa