Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Voittajafiilis!!!

10 viikkoa, en voi uskoa tätä! 10 viikkoa ilman röökiä... Periaatteessa mä lasken sen niin, koska vaikka oon yrittäny lopettaa oon ehkä polttanut noin 5 röökiä tämän 10 viikon aikana. Enkä ole ostanut omaa askia, vaan pumminu muilta!!

Olin pitkään jo miettyny lopettamista, mutta koskaan siitä ei vaan tullu mitään. Mulla vaan ei ollut tarpeeksi tahtoa lopettaa, monet oli sanonu mulle siitä et yritä lopettaa ja itekki ajatellu sitä. Mutta se täytyy tulla itsestään se tahto ja voima siihen lopettamiseen. Kerran sitten yksi mun opettaja näki mun ostavan tupakkaa, kun se oli mua ennen kassalla... Se sitten vaan puhu siitä kun sillä oli ollu syöpä ja se oli just parantunu ilmeisesti siitä... Se vaan sano että ajattele terveyttäs ja itsees, tommonen pössyttely ei oo järkevää. Sen jälkeen kaikki muutkin opettajatkin tiesi asiasta, että niin se juttu kulkee. Mutta toisaalta sen jälkeen ei menny kauaa kun lopetin, ja sen jälkeen oon polttanut sen 5 röökiä... Ja tässä ollaan, 10 viikkoo ilman. Eikä ole tarvinnut turvautua juuri yhtään nikotiinipurkkaankaan. Muutaman olen ottanut kun on niin tehny mieli ja näin, mutta niitäkään en välittäisi syödä... Ne oksettaa.

Nyt jo voin olla tosi ylpeä itsestäni, vaikka vielä on tehtävä töitä, monesti on ollut mielessä se askin ostaminen... :)

Kiinassa se polttamiskulttuuri oli ihan erilainen. Ikinä en nähnyt hirveen nuoria, oman ikäisiäni polttavan, vaan olivat he hieman vanhempia! Ja se että he polttivat autoss, ravintolassa, hotellissa, kaikkialla sisätiloissa. Hotellin käytävän lattiamatolla oli "mukava" katsoa niitä pieniä tuhkakasoja, ties vaikka olisi mattokin lillunut syljestä. Ja se tupakan haju ei ollut samanlaista kuin täällä, eli tupakka varmaan olisi maistunut pahemmaltakin kuin täällä.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuka, mitä, häh!

Tervetuloa rippileiriltä! Olin isosena jo neljännen kerran. Omasta riparistani on siis neljä vuotta. Nämä 15- vuotiaat tuntuivat niin nuorilta vaikka ikäeroa on vaan neljä vuotta... Itsekkin sain leiriltä paljon. Vaikka leiriläisten ja isosen kokemuksia ja oppimäärää ei voi verrata. Leirillämme vieraili sellainen moottoripyöräjengi kuin Gospel riders, ja ne kertomukset ja julistus oli jotain sellaista joka veti kyllä hiljaiseksi. Se yksikin mies kertoi elämästään niin että tunsin voivani samaistua ja tuntea sen  kuinka Jeesus auttaa! Oli tilanne mikä tahansa, kuinka syvällä ahdistuksen tai pahuuden syövereissä oletkaan. Kuinka paljon se toisenlainen elämäntyyli houkkuttelisi -se maailma jossa ei Jeesusta tunneta ja raha, valta ja juopottelu on tärkeämpää- kuinka paljon parempi onkaan olla Jeesuksen huomassa. Vaikka houkutuksia ja alamäkiä on, kaikesta kyllä selviää. Sen olen lyhyen elämäni aikana oppinut. Mikään ei tule helpolla ja että elämä ei ole helppoa tai itsestäänselvyys. Mutta se mistä apunsa saa tai hakee on se ratkaiseva lenkki. Alkoholi ei ainakaan auta, tai no joo, mutta vain hetkeksi. Senkin olen oppinut että se on asia josta en ole omassa elämässäni tuntenut olevan mitää hyötyä, vain haittaa.
             Miksi leirin jälkeen täytyy tulla sellanen ahdistus!?  Ei osaa tehä mitään, ja ei jaksa tehä mitään. Se leirin loppu tulee aina niin yht´äkkiä. Sitä ikäänkuin repäistään ihminen pois siitä leirimaailmasta ja rutiineista aivan tosi nopeesti. Yksin olo ahdistaa, mutta ei osaa olla kenenkään kanssa, koska on se leiri niin päällä että paras olis niitten ihmisten kanssa jotka siellä oli. Mutta  mikään ei jatku ikuisesti, paitsi elämä jos valitsee tien seuraten Jeesusta. Leiri on toisaalta aina väsyttävä kokemus, ei juurikaan omaa aikaa, mutta kotona sitä tuntuu olevan liikaa.Tää ajatusten ja tunteiden hullunmylly.  Ihana on tutustua uusiin ihmisiin ja leirillä ihanan helppoakin ja ihana tutustua paremmin vanhoihin tuttuihin. Monista ihmisistä tuli rakkaampia kun mitä osasi odottaa ja joidenkin ihmisten kuuluminen edelleen elämääni on kiitosaiheista suurimpia. Kiitos heille siitä.

Haikealla, väsyneellä, tyytyväisellä ja hieman ahdistuneella fiiliksellä eteenpäin elämässä!