Elämää, ei sen enempää...

Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista

sunnuntai 13. elokuuta 2017

24H minä #bloggaajienolohuonehaaste


Sattuipa sopivasti. Mulla oli tarkoituksena tehdä my day- tyyppinen postaus, ja nyt bloggaajienolohuonehaasteessa tämän viikon sana oli vuorokausi. Aikaisemman haastepostauksen pääset lukemaan tästä.

Välillä huomaan että elämä on hyvin hauskaa, kun saa olla oman itsensä seurassa 24/7. Elämäni tuntuu olevan aikamoista sirkuselämää aina välillä, kun mennään pää kolmantena jalkana. Sattuu ja tapahtuu, sen jälkeen on ihanaa päästä nauttimaan rauhallisesta kotielämästä ja vain itsensä seurasta.

Tämä sunnuntaipäivä on ollut tavallistakin rauhallisempi. Sponttaaneja päätöksiä ja retki lähimaastoon, suunitelman muutoksia ja rauhaa.

Aamun oli tarkoitus alkaa klo 8.00. Ajtuksena oli lähteä kymmeneksi kaupunginkirkkoon jumalanpalvelukseen. En kuitenkaan saanut itseäni ylös ja todellisuudessa aamu alkoikin vasta hieman kymmenen jälkeen. Rakastan hitaita aamuja ja sitä, että saan heräillä pikkuhiljaa ja selata somekanavia. Sitten pirtelöt ja aamukahvit nassuun ja heräily jatkuu vanhan suomalaisen mustavalkoelokuvan parissa. Välillä puheluita äidin ja mummun kanssa.



Muutaman tunnin sompailun jälkeen harmittelen, kun en jaksanut lähteä aamulla liikkeelle. Huomaan että läheisessä saaressa on messu ja konsertti iltapäivällä. Eikun liikkeelle.



Siunattu olet sinä tullessasi ja siunattu lähtiessäsi











 Olen maalta kotoisin, joten saari- ja järvimaisema tuovat minulle paljon iloa ja se auttaa rauhoittumaan.




Messun lisäksi Lehtisaaressa oli Even ja Ossin konsertti (he löytyvät tuolla hakusanalla facesta ja instasta). Oli rentouttavaa vain kuunnella, musiikissa on todella suuri positiivinen voima. Se tuli koettua.


Otan melko paljon kuvia snäpchattiin ja osa näistäkin kuvista on sieltä. Anteeksi siis kuvanlaatu, se ei kaikissa snapchat-kuvissa ole kovin korkea. Mutta Evestä ja Ossista halusin kuvan, kun esiintyivät niin kivasti.  Kun Lehtisaaresta kotiuduin, oli jo melkoinen nälkä. Rakastan ruuan laittoa, ja itselleni tyypillistä on melko kokeileva keittiö. Aina ei ole varmuutta siitä mitä ollaan tekemässä ja kaikki tututkaan ruuat ei valmistu joka kerta samalla tavalla. Mutta ne on eri tarinoita ne. Tänään söin aikaisemmin kokkaamaani kanapataa (tai miten sen haluaakaan nimetä).

Loppuilta menee siivoillessa ja järjestellessä. Tai mitä sitä keksiikään, on aika luova olo. Välillä tarvitsee ihmisen hiljentyä ja rauhoittua. Tämä oli tällä kertaa minun tapani, nyt jaksaa taas.


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Ajatusten juoksua, kesän tuoksua #bloggaajienolohuonehaaste

Tulin tänään Helsingistä Jyväskylään, ystäväni luota kotiin. Matkalla paistoi aurinko. En voinut olla nauttimatta sen säteistä. Auringon paiste, kun on ollut harvinaista herkkua tänä kesänä.

Aurinkoisina päivinä olen nauttinut ulkona olosta, puutarhan hoidosta, järvestä ja luonnosta, lukemisesta, teatterista ja nauttinut vain olostani. Olen henkeen ja vereen kesäihminen. Ihmisillä on vapaata, koululaiset nauttivat lomasta!

Bloggaajien olohuone-ryhmässä oli haaste, jossa joka viikolle on annettu sana,  josta kirjoittaa. Tämän viikon sana on aurinko.

Aurinkoisia kesäpäiviä ja aurinkoista mieltä kuulumiskuvien muodossa!













torstai 22. kesäkuuta 2017

Elämäni kirjojen kertomana

Bongasin blogista Hurja Hassu Lukija idean kertoa itsestään vastaamalla kysymyksiin kirjojen nimillä. Kirjojen, jotka löytyvät omasta kirjahyllystä. Tervetuloa, tämä on elämäni kirjojen kertomana.

1. Oletko mies vai nainen?
Pieni Runotyttö (L.M.Montgomery)

2. Kuvaile itseäsi?
Eairippu (Agatha Christie)

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? 
Tuulen viemää (Marhgaret Mitchell)

4. Kuinka voit? 
 Sydämeni soi (Saima Harmaja)

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Vieras (Stephanie Meyer)

6. Mihin haluaisit matkustaa?
 Päivät Pariisissa (Anita Brookner)

7. Kuvaile parasta ystävääsi?
Pikku naisia (Louisa May Alcott)

8. Mikä on lempivärisi?
Vaaleanpunainen meri (Marisha Rasi-Koskinen)





9. Millainen sää nyt on? 
 Kesäkirja (Tove Jansson)

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Iltahetki (Anna-Mari Kaskinen)

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
 Olen niin kiltti, älä rakasta häntä (Jojo Moyes)

12. Millainen on parisuhteesi? 
  Äiti ja koira (Anja Snellman)




13. Mitä pelkäät? 
Meteoriitti (Dan Brown)

14. Päivän mietelause?
Paholainen pukeutuu Pradaan (Lauren Weisberg

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? 
 Järki ja tunteet  (Jane Austen)

16. Miten haluaisit kuolla? 
Varjossa auringon alla (Agatha Christie)




Tämä olikin yllättävän vaikeaa, vaikkakin mukavaa!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Vapaapudotuksella ajatukset maanpinnalle ja realismi kehiin

Olen asunut Jyväskylässä noin kolme kuukautta. Kyllä asunut, aiemmin olen kokenut että vain opiskelen täällä.  Pikkuhiljaa tämä on alkanut tuntua kodilta. Tavarat ovat melkein paikoillaan ja tiedän miten asiat toimivat ja miten saan ne toimimaan. Välillä tuntuu että vapaa-aikaa on liikaa, kun yksin asioiden tekeminen ei tunnu samalta. Kahville, skumpalle, lenkille, Harjulle... Toimivat sosiaaliset suhteet ovat vielä hakusessa. Ystäviä näkee kerran, korkeintaan kaksi kesässä ja kaikki ovat reissaamassa kesällä. Mutta syksyllä harrastukset jatkuvat.

Valmistuin toukokuun lopussa ja olen nyt virallisesti lastenohjaaja. Kaikki vapaana olevat lastenohjaajan paikat Jyväskylässä herättävät kiinnostusta! Tällä viikolla olin ensimmäisessä työhaastattelussani lastenohjaajan viransijaisuuteen täällä Jyväskylässä. Se oli todella jännittävää. Sormissa kihelmöi ja teki mieli vaan kääntyä ovelta takaisin. Mutta puolen tunnin päästä se oli jo ohi. Eniten pelkäsin sitä että menen aivan lukkoon ja en osaa vastata kysymyksiin tai että möläytän jotain aivan älytöntä. Mutta siitä jäi ihan hyvä olo, ainakaan kun ei ole aiempaa kokemusta työhaastatteluista.




Valmistumisen jälkeen oivalsin kunnolla sen, että asun todella nyt yksin. Reilun kahden vuoden aikana tottui siihen, että naapurit ovat melko tuttuja. Nyt olen nähnyt seinänaapurini yhteensä kolme kertaa. Kukaan ei tee ruokaa mun puolesta, toisaalta saa syödä mitä haluaa ja kokata!! Mutta joskus laiskoina päivinä sitä kaipaa ja toisen ruoka on aina parempaa kuin oma, eikö? Nyt oikeasti asun yksin, ennen oli kämppis. Vaikka olihan siihenkin totuttelemista, ei voinut olla ihan miten vaan, täytyi huomioida myös se kaveri siinä. Välillä se ärsytti, mutta nyt sitä kaipaa. Viimeisin kämppikseni Emika oli Japanista ja lähtee pian takaisin. Emikan kanssa asuminen oli antoisaa. Sai perspektiiviä omaan kulttuuriin ja oppi myös uutta toisesta kulttuurista.

Shokeeraavinta valmistumisen jälkeen yksin asumisessa oli se, että tukiverkko jonka opistolla loi ja joka siellä oli...Sitä ei ole enää. Tuntuu, että nytkö mun pitää olla joku ihmeaikuinen joka pärjää yksin? Mielessä pyöri paljon muitakin kysymyksiä. Mitä teen, jos mun avain hukkuu, tai jotain menee rikki? Kenen kanssa meen jutteleen, jos on asumiseen, kavereihin tai mihin vain liittyvää mielen päällä?  Nyt jo on saanut kaiken toimimaan, olen oppinut luottamaan enemmän kavereihin tai soittanut äidille... Nyt tiedän jo paremmin miten aikuisten maailmassa asiat hoituvat. Olenhan minä asunut jo lukioaikana yksin, mutta sen jälkeen tuli pitkä aika asuntolassa. Tuntui että unohti kaiken, eli vaan siinä kuplassa, jossa ei tarvinnut miettiä näitä asioita. Nyt on aikaa miettiä kaikenlaisia ajatuksia...

Kesästä on mennyt jo melkoisen monta päivää. Tuntuu, että en ole tehnyt melkein mitään mainittavan arvoista. Heinäkuussa olen kolme viikkoa töissä ja pian se kesä onkin jo ohi. Haluaisin ehtiä käymään vielä jossain reissussa, edes kotimaassa. Ehkä pohjoisen suunnassa. Ei tarvitsisi koko ajan kököttää kotona.

Mukavia kesäpäiviä ja mukavaa juhannusta!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Inspiroivat elokuvat

Jotkut elokuvat saavat innostumaan, haaveilemaan tai muuten vain hyvälle mielelle. Olen palannut moniin vanhoihin suosikkeihini ja päätin, että jaan ne teille. Tästä alkaa sarja, inspiroivat elokuvat, tässä ensimmäinen osa., jossa esittelen lyhyesti kaksi suosikkiani.



Julie & Julia 
Julie Powell päättää valmistaa kaikki 524 reseptiä Julia Childin Mastering the Art of French Cooking-kirjasta. Julie päivittää jokaisesta reseptistä blogiinsa. Tosielämän tempauksesta syntyi kirja ja elokuva.

Elokuvan ensi-ilta on ollut vuonna 2009
Pääosissa Meryll Streep, Amy Adams, Stanley Tucci ja Chris Messina.
Ohjaus Nora Ephron

Itseäni tässä inspiroi elokuvassa itsessään se että tapahtumat sijoittuvat osittain Ranskaan ja keskiössä on (ranskalainen) ruoka. Julie aikoo kokata Julia Childin kokkikirjan vuodessa ja blogata yrityksestään. Elokuva sai minut aikoinaan pohtimaan bloggaamisen aloittamista ja se inspiroi itseäni kokkaamaan ja kirjoittamaan. Myös Meryll Streepin näyttelijäntyö on innoittavaa. Aksentti, jolla hän puhuu ranskaa ja intoutuminen ruuanlaitosta ja kokkikirjasta saa mielessäni viriämään ajatuksen jostain suuremmasta. Itseni on helppo samaistua Childin intoon ja haluun toteuttaa itseään ja unelmaansa ja vaikeuksista huolimatta yrittää vielä kovempaa.




Vicky Christina Barcelona
Woody Allenin ohjaama elokuva kahdesta ystävästä, jotka viettävät kesänsä Barcelonassa ja tutustuvat taiteilija Juan Antonioon, joka ihastuu heihin molempiin. Pakkaa sekoittaa vielä Juan Antonioin ex-vaimo, jonka kanssa hänellä on tuliset välit. Christina päätyy intohimoiseen suhteeseen Juan Antonion kanssa ja löytää valokuvauksen luovan maailman. Suhteeseern astuu myös Juan Antonioin ex-vaimo, jolla on ollt ongelmia hillitä itseään ja tunteitaan ja joka on yrittänyt myös itsemurhaa. Vicky taas yrittää keskittyä opiskeluihinsa, mutta ajatukset käyvät välillä Juan Antonioin suunnassa, vaikka hänellä on kihlattu kotonaan.

Ensi-ilta 2008
Pääosissa Scarlett Johansson, Rebecca Hall, Javier Bardem ja Penelope Cruz.

Mikä elokuvassa minua inspiroi? Ehkä eniten Espanjan: Barcelonan, Avillésin ja Oviedon maisemat ja tunnelma, joka välittyy ainakin minulle. Myös ihmissuhteet elokuvassa ovat mielenkiintoiset ja se kuinka taiteet ja oman itsensä löytäminen ovat omassa roolissaan. Tämä elokuva herättää minulle aina halun matkustaa ja erityisesti Etelä-Eurooppaan. Haluaisin opiskella kieliä, espanjaa ja ranskaa ja valokuvausta. Se kulttuuri ja arkkitehtuuri kiehtoo. Niitä asioita tämä elokuva on tuonut mieleeni ja ehkä uskallustakin tarttua matkailuun ja opiskeluun.  En tiedä mitä ajatuksia elokuva teissä herättää, mutta minulle tämän elokuvan keskiössä on rohkeus etsiä itseään ja tarttua uusiin asioihin ja etsiä parasta keinoa ilmaista itseään. Toisaalta voin samaistua Scarlett Johanssonin hahmoon  Christinaan, joka on tehnyt elämässään monenlaisia asioita ja etsii vielä ehkä paikkaansa elämässään. Hän heittäytyy suhteeseeb Juan Antonion kanssa ja saa siinä sivussa suhteen myös hänen ex-vaimoonsa. Christina innostuu valokuvauksesta, joka itseänikin kiehtoo ilmaisun ja luovuuden keinona. Ehkä n pystyisi heittäytymään sellaiseen suhteeseen kuin Christina, mutta se, että jollakin on se rohkeus, on tavallaan ihailtavaa.



Tällainen postaus tällä kertaa, kommentoikaa alle mitä ajatuksia teille heräsi.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Teatterikorkean pääsykokeet


 Moi! Tämä viikko on tuntunut kestävän ikuisuuden. Viimeinen kouluviikko, opintoretki ja aarrearkkujen (kaikkea ammatillista materiaalia) esittelyä jne. Kuitenkin tässä viikossa on on ollut yksi asia ylitse muiden, joka on vienyt paljon energiaa ja ollut iso juttu.







Maanantai 8.5
Päivä, jota on odotettu, josta on haaveiltu ja lopulta pelättykin. Tammikuussa tiputin postiin todistukset ja yhden sivun elämäkerran. Huhtikuussa sain s-postin, jossa kutsuttiin näyttelijätaiteen koulutusohjelman pääsykokeisiin. Ennakkoon annettiin tehtäväksi opetella monologi Anton Tsehovin näytelmästä lokki. Lisäksi sai valita mistä tahansa näytelmästä kohtauksen, jossa oli 2-3 henkilöhahmoa ja kaikki piti näytellä itse. Kuitenkaan kaikkien matka ei edennyt sinne asti. Iso osa tiputettiin jo monologien jälkeen.

Lokki oli ensimmäisellä lukukokemuksella haastava, nimet sekoittivat päätäni, joka muutenkin oli täynnä erilaisia tunteita ja ajatuksia. Henkilöhahmoista käytettiin joskus ensimmäistä nimeä, joskus kahta ensimmäistä jne. Toisella kerralla luin näytelmän ajatuksella ja maailma aukeni. Valitsin monologin jota lähdin opettelemaan edellisenä päivänä. Huomasin, että opettelu oli jäänyt vähälle, koska ajatus katkeili ja keskittyminen herpaantui

Itse olin raadin edessä 11 muun kanssa jo aamulla. Itkua ja oksennusta pidätellen menin raadin eteen ja yksi pelkoni toteutui. Yksi raadin jäsenistä oli Hannu-Pekka Björkman. Se tunne, kun esitän monologiani, hän seisoo puolen metrin päässä ja katsoo poraavasti suoraan silmiin.Muutenkin ramppikuume oli kova kun ei tiennyt mitä odottaa ja monologi ei ollut hallussa parhaalla mahdollisella tavalla.

Esiintymisen jälkeen odottelin tuloksia ja harmikseni totesin, ei jatkoon. Kuitenkin osasin sitä odottaa, kouluun on vaikea päästä ja hakioita on satoja.

Edellisenä yönä en nukkunut, pyörin ja ajattelin, kumpa se olisi jo ohi. Monesti päätin, että en mene edes yrittämään, ja pian muutin mieleni -monesti.Tukea sain kuitenkin monilta kavereilta ja tuntemattomiltamiltakin ihmisiltä snapchatin kautta.  Nyt olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että edes yritin. Ja toivon ettö uskallan yrittää ensi vuonna uudestaan.


lauantai 8. huhtikuuta 2017

opistokupla

Moi taas!

Arki menee eteenpäin niin kovaa vauhtia, että ei perässä pysy itsekkään. Neljä viikkoa sitten alkoi viimeinen työssäoppiminen, jonka suoritan seurakunnassa. Hartauksia on suuniteltu jo muutama kappale harjoittelun aikana ja näyttöäkin pitäisi jo suunitella. Toukokussa ei ole enää kuin pari viikkoa koulua.

Tässä opiskelukiireiden ohella olen tehnyt muuttohommia. Etsin asuntoa jo maaliskuun alussa,  ja maaliskuun lopulla tärppäsi. Kiinnostuin eräästä yksiöstä ja laitoin vuokranantajalle viestiä, että voisinko tulla katsomaan. Se oli sillä käynnillä selvää. Viime viikolla kirjoitimme vuokrasopimuksen ja nyt olen pikkuhiljaa vienyt tavaroitani opistolta sinne, ja pian tuomme muuttokuorman vanhempieni luota. Kaikki on tuntunut tapahtuvan todella nopealla tahdilla, ja työssäoppimistakin on jäljellä enää vain kolme viikkoa.

Olen huomannut, että opistoamme -tai ainakin sen asuntolaa- ympyröi ilmiö nimeltä opistokupla. Asuntolassa syntyy tiivitä porukoita ja saa uusia ystäviä, mutta kun sieltä lähtee, huomaa, että paikkakunnalla ei ole opiston lisäksi paljoa muita ihmiskontakteja. Kontakteja, joiden kanssa voisi viettää aikaa vapaa-ajalla tai joita voisi kutsua kavereiksi. Kaverit eivät asukkaan enää naapurissa. Ruoka pitää tehdä itse... Kukaan ei järjestä sinulle ja kavereillesi ohjelmaa illoille. Minulle jää opistolle vielä ystäviä, mutta kun en ole jakamassa arkea heidän kanssaan, säilyykö ystävyys?

Kuitenkin tunsin, että nyt oli aikani lähteä, vaihtaa maisemaa. Kohtahan saan kouluni päätökseen, joten muutto olisi viimeistään silloin edessä. Asuntolassa on tullut asuttua melkein kaksi ja puoli vuotta. Saaden uusia ystäviä ja viettäen hauskoja ja kasvattaviakin hetkiä. Kun muutin Jyväskylään ja asuntolaan, ajattelin sen olevan vain väliaikainen ratkaisu, ja että etsin asunnon, kun ensin hieman katselen miten viihdyn. Asiaa pitikin kypsytellä hieman kauemmin. Läheiseni varmaan tiesivät sen, että todennäköisesti tulen jäämään Jyväskylään vielä opiskelunkin jälkeen.

Vaikka olen asunut ennenkin yksin, ja olen kaivannutkin sitä, en voi olla miettimättä kuinka kiva olisi jos olisi joku jonka kanssa jakaa arkeaan, joka huolehtii siitä, että uuni ei jää päälle ja joka avaa minulle oven, kun avaimeni on kadonnut. Kiitos kerrankin hyvän tuurini, minulla on opistovuosina ollut ihania kämppiksiä. Opistolla minulla on ollut takanani turvaverkko, jonka ympäröimänä on ollut turvallista olla. Aina on ollut joku jolta pyytää neuvoa vaikeissa tilanteissa. Tai vaikka sukkaohjeen kanssa.  Kaikesta on voinut puhua jollekkin. Aina on ollut joku joka on saanut nauramaan huonona päivänä, tai on jaksanut tukea. Välillä on ahdistanut, kun toinen on ollut liian lähellä, koko ajan läsnä. Olen saanut olla oma itseni, minuun  on luotettu vaikka olen tehnyt virheitä, olen saanut toteuttaa unelmiani ja minua on kannustettu ja tuettu niitä kohti.

Kiitos tyypit!!!