Jolla onni on se onnen kätkeköön

 Mitä se onni edes on? Onko se mystistä hyvää oloa vai sitä että elämä rullaa sillä tavalla mukavasti, ilman suurempia huolia tai murheita. Onko onni vain hetkittäistä vai voiko se olla pysyvämpi olotila?


Mutta onko se niin että onni on kätkettävä? Itse mietin, jos olisin onnellinen en haluaisi peittää sitä ja nimenomaan jos se olisi pysyvää. Mutta toisaalta ei ole itsestä mukavaa katsoa vain vierestä toisen onnea. Tulee helposti kateelliseksi ja oma olo pahaksi. Ja se kuka on onnellinen ei välttämättä tajua asettua toisen asemaan ja ei hehkuttaisi onneaan liikaa. Tietysti onnestaan täytyy nauttia, mutta se kuinka sen tuo esille on se ehkä oleellisin asia.  Sama toisaalta voisi päteä myös synkistelyyn tai mesentuneisuuteen. Itse ainakin koen että en halua rasittaa ystäviäni jatkuvalla masentuneisuudella ja valittamisella. Tunteensa täytyy näyttää mutta rajansa kaikella. Pelkkä itsestä puhuminen ja omien tunteidein hehkuttaminen tai vatvominen on itserakasta. Asioista täytyy pystyä keskustelemaan, mutta liika on liikaa.

Tajuaakohan siitä mitään, mutta ajatuksia. :)

 Kuuntele Jujun onni biisi alla olevasta linkistä, ja siinä puhutaan yllätysyllätys onnesta
 Onni

Kansalainen kahden maan...

Hyvää itsenäisyyspäivää!!!

Sun kätees, Herra voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana
(virsi 577:1)

Mitä itsenäisyys merkitsee muille, miten aoitte sen viettää?

 Olisko asiat Suomessa toisin, jos emme olisikaan itsenäinen kansa. Saamme kyllä olla kiitollisia sotiemme veteraaneille siitä mitä meillä on, jos he eivät olisi taistelleet itsenäisyytemme puolesta meillä voisi olla asiat toisin. Kävin tänään itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen vietiin sankarihaudalle seppeleet. Siinä sitten eräs vanhempi nainen pyysi että auttaisitko, saisinko ottaa kädestä. Tietysti suostuin ja ojensin käsivarteni ja yhdessä menimme katsomaan seppeleiden laskua. Hän kertoi tasaainonsa ja selkänsä olevan huono joten autoin häntä hakemaan sauvat kirkon eteisestä ja sytyttämään kynttilän muualle haudatuille vainajille tarkoitetun kiven eteen. Hän oli kiitollinen saamastaan avusta ja jossain vaiheessa kysyikin että en kai vie sinun aikaasi.Minulle se oli ilo auttaa ja sai minutkin erittäin hyvälle mielelle. Sen lisäksi sain lahjaksi vielä halin ja kiitokset siunauksen muodossa, hän toivotti myös voimia kouluun. Se oli erittäin hyvä esimerkki lähimmäisen rakkaudesta ja toisen välittämisestä ja auttamisesta. Hänelle oli todella iso asia että sai apua, vaikka se ei minulta vaatinut erityisen paljoa ponnisteluja.

Auttakaa ihmiset toisianne! Sen ei tarvitse olla mitään vaikeaa tai raskasta, mutta sille joka sen avun saa, hänelle se voi merkitä paljonkin. Ja sitä enemmän se merkitsee jos apu tulee oikeasti sydämestä! Isänmaamme puolustajat sotivat meidän puolestamme, he antoivat meille hyvän tulevaisuuden. Se on paras apu mitä me olemme voineet heiltä saada. Vaikka kaikki asiat eivät ole täydellisesti, ne eivät olisi näin hyvin ilman heidän panostaan!

Jokainen oi ylpeällä mielellä sanoa olen Suomen kansalainen, en ole pelkästään maailman kansalainen vaan erityisesti Suomen kansalainen. Olen kansalainen kahden maan, Suomen ja taivaan knsalainen! Rakas Isä, siunaathan myös meitä oman elämämme taisteluissa.

Valmistautuminen itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon ja tuntemattomaan sotiaan katsomiseen alkaa pian!

Hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Hyvää joulun odotusta!

          Hyvää joulukuuta ja adventin aikaa!!!













 Olin eilen kuuntelemassa surakuntamme gospelkuoroa Kristallia, joka täytti tänä vuonna 10-vuotta. Konsertti oli aivan upea ja sisälsi tietenkin laulua, mutta myös runonlausuntaa, kuoron historiaa ja hartaushetken. Oli ihanaa kun kirkossa oli niin paljon ihmisiä saapunut kuuntelemaan upeaa kuorolaulua! Kristallissa tykkään erityisesti siitä että heistä välittyy musiikin ilo ja riemu ja rakkaus ja se että he haluavat välittää sanomaa Jumalasta. Kristallin kuuntelemisesta tulee niin hyvälle mielelle!

Sain tänään tehtyä elämäni ensimmäisen kerran villasukan kokonaan valmiiksi!!! Siitä tuli jopa sopiva ja ihan sukan näköinen, vihreä. :) Vielä pitäisi tehdä sukalle pari!

Nyt on todella onnellinen ja rauhallinen olo, sellainen tunne että luulee selviytyvänsä. Minä selviän minä paranen! Nyt voi taas kiittää elämästä ja siitä mitä on ja olla siihen tyytyväinen...! Vaikkakin ylpärit lähestyy...

Lukupäiväkirjan loppusuoralla

Nyt on Siljan tarina minunkin osaltani ohi. Tuntuu että Silja kuoli melko onnellisena ja nuoreen ikäänsä nähden paljon elämää nähneenä. Kuolema ei erityisemmin Siljaa tuntunut pelottavan ja kirjassa asioita kuvattiin erittäin kauniisti loppuun asti. Vaikka saahan kuolemakin olla kaunista, vaikka monille ihmisille se tuokin mieleen sairaalasängyt ja ihminen kuihtuneena kurkuna letkuissa tai päiväkausia pissassa lojuneen kuoleman lemun. Itselleni kuolemaan kiteytyy suuri suru ja se että jokaisena päivänä pitäisi sanoia ikuiset hyvästit, vain kuoleman varalta. ``Jokainen hetki voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.´´ Erikoista oli se että kuinka näin kauniisti kuvattuun keromukseen oli saatu mukaan sisällissodan kauhuja ja nuoren tytön koskettava tarina. Kuinka ihanaksi paikaksi Suomen luonto kuvataankaan ja kuinka tärkeä osa se on kirjaa. Kaikki kuvataan melko kauniiksi, ainakin omalla tavallaan. Jopa tämä Siljan viimeinen palveluspaikka, hieman ränsistyneessä talossa. Onneksi kirja ei ollu puuduttava niinkuin aluksi hieman pelkäsin.  Eikä kirja ollut täynnä vain kuolemaa, vaan myös välittämistä ja kokemuksia ja elämää. Mikä sinänsä ehkä linkkiytyy kuolemaan, että ei voi kuolla jos et ole ensin elänyt. Elämään liittyy paljon tunteita: rakkautta, kiihkoa, rauhallisuutta, surua, ihmetystä, ällistelyä, vihaa, pelkoa, varmtta. Mitkä Siljakin varmasti lyhyen elämänsä aikana koki. Se tuntuu hyvältä, tietää että toinen on saanut tuntea. Siljalla oli aina joku paikka ja kaikissa hänestä pidettiin huolta ja hän oli isäntäväelleen vain pieni piikatyttö.

Nyt tuntuu että ei ole enää sanoja. Tarina on niin kiehtova ja uskon että se tekee siitä niin arvotetun. Lukukokemuksena mielenkiintoinen, mutta herätti kyllä tunteita.

Silja, kiertävä piika ja tunteva tyttö

Olen aivan Siljan pauloissa. Siljan elämässä on jo tapahtunut kaikenlaista ja hän on aikuistunut kirjan aikana, mutta nyt jo tuntuu siltä että haluaisi saada tietää miten Silja kuolee. Silja on kokenut  miltä tuntuu menettää joku läheinen, hän on kokenut nuoruuden riemua ja päässyt nuorten maailmaan mikä ei silloinkaan aina ole ollut ihan helppo. Mutta Silja on onnellinen. Hän on kuin kiertolainen, kiertää talosta toiseen piikana ja viipyy jokaisessa talossa vain aikansa. En tiedä mistä se Siljan kohdalla kertoisi, vain paikan vaihtamisen halusta. Hän ei ehkä halua pysyä koko ajan samassa paikassa tai sitten Silja vain ei pysty siihen. Kirja on koskettava niin kuin ennalta odotin ja Silja on jo nähnyt paljon ja tulee ehkä näkemäänkin ennen kuolemaansa. Pystyn samaistumaan Siljaan jollakin tavalla, tuntuu että kun lopettaa kirjan lukemisen tipahtaa takaisin omaan maailmaansa ja Siljan maailmasta pois. Se on niin oma maailmansa ja kun se on niin erilainen kuin omani.Mutta silti pystyn tuntemaan ne tunteet mitä Siljan sanotaan tuntevan ja tuntuu kuin kirjan herättämät tunteet olisivat Siljan ja minun yhteisiä. Pystyisin kertomaan mitä muuta Silja tuntee ja mitä ehkä ajattelee. Yhteistä Siljan kanssa on se että olemme menettäneet meille rakkaita ihmisiä, Silja tosin vanhenpansa ja minä en. Mutta meillä molemmilla on tunteet ja meillä on jollakin tapaa samanlaisia tunteita asioista. Ja kun luen kirjaa ajattelen monta kertaa että noin minäkin voisin tuntea,ajatella ja käyttäytä tässä tilanteessa, Silti olematta Siljan klooni, mutta meidän luonteissamme ehkä on yhtymäkohtia. Silja olisi varmasti minulle hyvä ystävä, vaikka kirjassa tuntuu kuin Siljalla ei todella hyviä ystäviä olisi ollenkaan. Hän kyllä tutustuu talojen muihin piikoihin, mutta heidän väleistään ei kerrota niin tarkasti. Ainakaan heitä ei mainita Siljan tarinassa enää myöhemmin.

Silja

Nyt on vajaa yksi kolmasosaa luettu kirjasta nuorena nukkunut. Tiedän, olen ehkä hieman hidas lukemaan. Kirjaa on ollut mukava lukea, kieli on jotenkin suloista tai ehkä enemmin kaunista. Juonessa Silja on juuri syntynyt, mutta vanhempien elämä tuntuu hieman surulliselta. Tai juoni tekee minut itseni ainakin hieman surulliseksi. Kun lapset kuolevat ja tuntuu kuin Siljan vanhemmat eivät ole naimisissa niin kuin mitä itse ajattelen naimisissa olon.Mutta suhteesta henkyy silti luottamus. Luottamus joka on yleensä hyvän ihmissuhteen perusta. Luottaa siihen että toinen on siinä ja on turvallista. Vaikka Kustaa (Siljan isä) onkin ottanut velkaa ei hän kerro sitä vaimolleen ennen kuin heidän talonsa on melkein myyty. Se saa minut pohtimaan uudestaan heidän välistään luottamusta, eikö Kustaa uskaltanut kertoa? 
             Heillä on tähän asti ollut muutenkin epäonnea elämässä, kolme heidän lapsistaan on kuollut jo hyvin varhaisessa iässä. Vaikuttako se Siljan kohtaloon, että hänen sisaruksensa ovat ollut heikkoja ja kuolleet sairaana.  Millainen tulee Siljasta kun hänen vanhempansa ovat tuollaisia kuin mitä olen saanut lukea. Kustaa on hiljainen, omiin oloihinsa vetäytyvä ja Hilma on lempeä. Sitä odotellessa!

        

:)

En oo taas kirjottanu, mut tuntuu et tässä on ollu kaikenlaista jutskaa ja sellasta. Nytkin pitäs olla tekemässä äikän esseetä. Lupasin tuossa aikasemmin että tulee vielä asiaa Siljasta ja F.E Sillanpään kirjasta, mut sen aika ei ole nyt.

Kamala kun nyt on niin pimeää ja kuraista, ainakin täällä maalla. Koiran tassut saa pestä jos vähänkin käy ulkona ja melkein omatkin tassut. ;)

Mä oon alottanu sellaseen vihkoon kerää kaikkii tavaroita, siis niiden kuvia... Leikannu lehdistä ja liimannu sinne vihkoon. Se on sellanen haavetavaravihko. Et mitä kaikkee haluis omaan asuntoon kun muuttaa pois kotoo. Ja kun siinä vaan haaveillaan niin hinnalla ei oo väliä. Se on ihan mukavaa jos haluaa haaveilla tulevaisuudesta ja itsenäisestä elämästä.

Mä oon miettiny et vaikka tuntuu että päivä menee hirveen nopeesti ja et tarvis lisätunteja et vois tehä viel enemmän.  Mut sitten kumminkin kuinka paljon päivään mahtuukaan. Tunteita ainakin ja vaikka ei olis montaakaan tunnetta  niin ainakin perustunteet saattaa vaihdella. Aina ei osaa nimetäkkään niitä. Mun päivään ainakin mahtuu vaikka mitä. Pieniä asioita. Eilenkin kun lähdin sponttaanisti kavereiden kanssa Tampereelle koulun jälkeen näin yhden entisen opettajani (joka on aivan ihana) ja ehdin vielä ranskan tunnille illalla.


Istuin Pariisin taksis
mietin et mä haluisin kuolla,
ajoin hautausmaan ohi,
mitä jos maatuisin tuolla.

Tottunu oleen vahvin aina kaikist,
tutut unelmat oli muuttunu painajaisiks.


Ilman apuu en olis täällä ollenkaan.

Tää menee niille joil on paha olla,
kun elämä lyö sata nolla...

Cheekin biisistä niille joil on paha olla.

http://www.youtube.com/watch?v=XzQYyOU-4tA