Lukupäiväkirjan loppusuoralla

Nyt on Siljan tarina minunkin osaltani ohi. Tuntuu että Silja kuoli melko onnellisena ja nuoreen ikäänsä nähden paljon elämää nähneenä. Kuolema ei erityisemmin Siljaa tuntunut pelottavan ja kirjassa asioita kuvattiin erittäin kauniisti loppuun asti. Vaikka saahan kuolemakin olla kaunista, vaikka monille ihmisille se tuokin mieleen sairaalasängyt ja ihminen kuihtuneena kurkuna letkuissa tai päiväkausia pissassa lojuneen kuoleman lemun. Itselleni kuolemaan kiteytyy suuri suru ja se että jokaisena päivänä pitäisi sanoia ikuiset hyvästit, vain kuoleman varalta. ``Jokainen hetki voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.´´ Erikoista oli se että kuinka näin kauniisti kuvattuun keromukseen oli saatu mukaan sisällissodan kauhuja ja nuoren tytön koskettava tarina. Kuinka ihanaksi paikaksi Suomen luonto kuvataankaan ja kuinka tärkeä osa se on kirjaa. Kaikki kuvataan melko kauniiksi, ainakin omalla tavallaan. Jopa tämä Siljan viimeinen palveluspaikka, hieman ränsistyneessä talossa. Onneksi kirja ei ollu puuduttava niinkuin aluksi hieman pelkäsin.  Eikä kirja ollut täynnä vain kuolemaa, vaan myös välittämistä ja kokemuksia ja elämää. Mikä sinänsä ehkä linkkiytyy kuolemaan, että ei voi kuolla jos et ole ensin elänyt. Elämään liittyy paljon tunteita: rakkautta, kiihkoa, rauhallisuutta, surua, ihmetystä, ällistelyä, vihaa, pelkoa, varmtta. Mitkä Siljakin varmasti lyhyen elämänsä aikana koki. Se tuntuu hyvältä, tietää että toinen on saanut tuntea. Siljalla oli aina joku paikka ja kaikissa hänestä pidettiin huolta ja hän oli isäntäväelleen vain pieni piikatyttö.

Nyt tuntuu että ei ole enää sanoja. Tarina on niin kiehtova ja uskon että se tekee siitä niin arvotetun. Lukukokemuksena mielenkiintoinen, mutta herätti kyllä tunteita.

Silja, kiertävä piika ja tunteva tyttö

Olen aivan Siljan pauloissa. Siljan elämässä on jo tapahtunut kaikenlaista ja hän on aikuistunut kirjan aikana, mutta nyt jo tuntuu siltä että haluaisi saada tietää miten Silja kuolee. Silja on kokenut  miltä tuntuu menettää joku läheinen, hän on kokenut nuoruuden riemua ja päässyt nuorten maailmaan mikä ei silloinkaan aina ole ollut ihan helppo. Mutta Silja on onnellinen. Hän on kuin kiertolainen, kiertää talosta toiseen piikana ja viipyy jokaisessa talossa vain aikansa. En tiedä mistä se Siljan kohdalla kertoisi, vain paikan vaihtamisen halusta. Hän ei ehkä halua pysyä koko ajan samassa paikassa tai sitten Silja vain ei pysty siihen. Kirja on koskettava niin kuin ennalta odotin ja Silja on jo nähnyt paljon ja tulee ehkä näkemäänkin ennen kuolemaansa. Pystyn samaistumaan Siljaan jollakin tavalla, tuntuu että kun lopettaa kirjan lukemisen tipahtaa takaisin omaan maailmaansa ja Siljan maailmasta pois. Se on niin oma maailmansa ja kun se on niin erilainen kuin omani.Mutta silti pystyn tuntemaan ne tunteet mitä Siljan sanotaan tuntevan ja tuntuu kuin kirjan herättämät tunteet olisivat Siljan ja minun yhteisiä. Pystyisin kertomaan mitä muuta Silja tuntee ja mitä ehkä ajattelee. Yhteistä Siljan kanssa on se että olemme menettäneet meille rakkaita ihmisiä, Silja tosin vanhenpansa ja minä en. Mutta meillä molemmilla on tunteet ja meillä on jollakin tapaa samanlaisia tunteita asioista. Ja kun luen kirjaa ajattelen monta kertaa että noin minäkin voisin tuntea,ajatella ja käyttäytä tässä tilanteessa, Silti olematta Siljan klooni, mutta meidän luonteissamme ehkä on yhtymäkohtia. Silja olisi varmasti minulle hyvä ystävä, vaikka kirjassa tuntuu kuin Siljalla ei todella hyviä ystäviä olisi ollenkaan. Hän kyllä tutustuu talojen muihin piikoihin, mutta heidän väleistään ei kerrota niin tarkasti. Ainakaan heitä ei mainita Siljan tarinassa enää myöhemmin.

Silja

Nyt on vajaa yksi kolmasosaa luettu kirjasta nuorena nukkunut. Tiedän, olen ehkä hieman hidas lukemaan. Kirjaa on ollut mukava lukea, kieli on jotenkin suloista tai ehkä enemmin kaunista. Juonessa Silja on juuri syntynyt, mutta vanhempien elämä tuntuu hieman surulliselta. Tai juoni tekee minut itseni ainakin hieman surulliseksi. Kun lapset kuolevat ja tuntuu kuin Siljan vanhemmat eivät ole naimisissa niin kuin mitä itse ajattelen naimisissa olon.Mutta suhteesta henkyy silti luottamus. Luottamus joka on yleensä hyvän ihmissuhteen perusta. Luottaa siihen että toinen on siinä ja on turvallista. Vaikka Kustaa (Siljan isä) onkin ottanut velkaa ei hän kerro sitä vaimolleen ennen kuin heidän talonsa on melkein myyty. Se saa minut pohtimaan uudestaan heidän välistään luottamusta, eikö Kustaa uskaltanut kertoa? 
             Heillä on tähän asti ollut muutenkin epäonnea elämässä, kolme heidän lapsistaan on kuollut jo hyvin varhaisessa iässä. Vaikuttako se Siljan kohtaloon, että hänen sisaruksensa ovat ollut heikkoja ja kuolleet sairaana.  Millainen tulee Siljasta kun hänen vanhempansa ovat tuollaisia kuin mitä olen saanut lukea. Kustaa on hiljainen, omiin oloihinsa vetäytyvä ja Hilma on lempeä. Sitä odotellessa!

        

:)

En oo taas kirjottanu, mut tuntuu et tässä on ollu kaikenlaista jutskaa ja sellasta. Nytkin pitäs olla tekemässä äikän esseetä. Lupasin tuossa aikasemmin että tulee vielä asiaa Siljasta ja F.E Sillanpään kirjasta, mut sen aika ei ole nyt.

Kamala kun nyt on niin pimeää ja kuraista, ainakin täällä maalla. Koiran tassut saa pestä jos vähänkin käy ulkona ja melkein omatkin tassut. ;)

Mä oon alottanu sellaseen vihkoon kerää kaikkii tavaroita, siis niiden kuvia... Leikannu lehdistä ja liimannu sinne vihkoon. Se on sellanen haavetavaravihko. Et mitä kaikkee haluis omaan asuntoon kun muuttaa pois kotoo. Ja kun siinä vaan haaveillaan niin hinnalla ei oo väliä. Se on ihan mukavaa jos haluaa haaveilla tulevaisuudesta ja itsenäisestä elämästä.

Mä oon miettiny et vaikka tuntuu että päivä menee hirveen nopeesti ja et tarvis lisätunteja et vois tehä viel enemmän.  Mut sitten kumminkin kuinka paljon päivään mahtuukaan. Tunteita ainakin ja vaikka ei olis montaakaan tunnetta  niin ainakin perustunteet saattaa vaihdella. Aina ei osaa nimetäkkään niitä. Mun päivään ainakin mahtuu vaikka mitä. Pieniä asioita. Eilenkin kun lähdin sponttaanisti kavereiden kanssa Tampereelle koulun jälkeen näin yhden entisen opettajani (joka on aivan ihana) ja ehdin vielä ranskan tunnille illalla.


Istuin Pariisin taksis
mietin et mä haluisin kuolla,
ajoin hautausmaan ohi,
mitä jos maatuisin tuolla.

Tottunu oleen vahvin aina kaikist,
tutut unelmat oli muuttunu painajaisiks.


Ilman apuu en olis täällä ollenkaan.

Tää menee niille joil on paha olla,
kun elämä lyö sata nolla...

Cheekin biisistä niille joil on paha olla.

http://www.youtube.com/watch?v=XzQYyOU-4tA

Nuorena nukkunt

Moipsan taas!

Meille annettiin koulussa tehtäväksi pitää lukipäiväkirjaa jostain tietystä kirjasta. Kirjan piti olla suomalaisen kirjoittajan kirjoittama klassikko. Minä valitsin F.E Sillanpään nuorena nukkunut. Itselläni on mielikuva että kirja on koskettava, se kertoo nuoren tytön Siljan tarinan. Silja joka joutuu orvoksi ja monien vaiheiden jälkeen kuolee onnellisena.  Muuta mielikuvaa itselläni ei ole kirjasta, mutta odotan kyllä millaisia tunteita ja ajatukia kirja herättää. Millainen on luonteeltaan Silja ja mitä kaikkea hän saa elämässään kokea. Millaiseksi kuvataan Suomi ja miten Silja päätyy kohtaloonsa, kuolemaan. Ja millaisia ovat kirjan muut hahmot ja miten he vaikuttavat Siljan elämään. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1931. Tämäkin herättää mielenkiintoa, voiko Siljan tarinan tuoda nykyhetkeen ja kuinka Siljan elämästä löytää yhtäläisyyksiä omaan elämään.

Nyt vain peiton alle lämpimään lukemaan, myöhemmin on luvassa lisää Siljasta.

Paluu muistoihin

Taas muutama päivä sitten lähti lukiostamme joukkio kakkosia Kiinaan. Tuonne suureen ja pelottavaan maahan. Itsekkin olin vajaa vuosi sitten siellä, kasvamassa isommaksi, oppimassa itsestäni ja tuosta maasta ja hankkimassa kokemuksia. Siksi tuo pikkuisten lukion kakkosluokkalasiten Kiinaan lähtö pelotti. Menevätkö he ottamaan minulta omat muistoni ja kokemukseni pois ja tuomaan omansa tilalle. Tämä ei ole ehkä normaali pelko, kun miettii mitä heidän vanhempansa saattavat ajatella. Miten he pärjäävät, ei kai mitään ole sattunut, onko kaikki hyvin. 

Itse muistelen Kiinasta niitä ystävyyssuhteita joita solmin, saksalaisten ja kiinalaisten kanssa. Ne itkut ja naurut ja niiden syyt. Mukavat illat kiinalaisten ystävien kanssa ja kaikki ne nähtävyydet temppeleineen kaikkineen (joita oli ainakin sata samanlaista). Ja vain se mitä kaikkea koin tunnetasola ja kasvoin ihmisenä. Nitä kokemukisia en halua unohtaa ja niitä kuikaan ei saa viedä minulta pois. Matkailu avartaa!!!

Mutta olihan siellä ne ilmansaateet ja yöjunat, toivotaan että kakkoset saavat kokea myös nämä, todella epämukavat asiat. (Vaikka eihän kaikki tunnekuohutkaan ole mukavia, mutta ne on kasvattavia)

http://www.travelstart.fi/halvat-lennot/kiina

Hieman epätarkka kuva, mutta joka kuvaa paljon....

Mä oon niin jeejee!!!

En oikein tiedä mistä sitä alottais!!!

No ensinnäkin ehkä terveisiä perheleiriltä jolla olin isosena. Se kesti viikonlopun. Taas voin sanoa että lapset ovat aivan ihania!!! Ja siis etenkin pikkulapset, joita leirilläkin oli melkoisen mukavasti. Ääntähän niistä lähtee ja vasinkin kun niitä on samaan aikaan 11 ja ikähaitarilla 1-11 :) Toisaalta voin ymmärtää niitä jotka eivät tykkää esimerkiksi matkustaa jos lentokoneessa on paljon itkeviä lapsia (joskus siihen riittää yksikin), mutta minä olen niin lapsirakas että se ei haittaa. Selkä on hieman kipeä kun on leikkinyt lentokoneita lasten kanssa ja nostellut pienimpiä....

Opinpahan leirillä taas jotain uutta: tekemään hamahelmistä rannekorun ja sain uusia ideoita mitö tehdä tytökerhossa heidän kanssaan. Voin laittaa luomuksistani kuvia myöhemmin. :) Leirillä oli myös mulle hyvin tärkeä lastenohjaaja Tuula, kiitos olet opettanu mulle myöskin todella paljon.

Matkalla leiripaikasta kohti kotia radiossa soi Juha Tapion kelpaat kelle vaan ja se on yksi niistä kappaleista joita arvostan juuri sanojensa ja koskettavuutensa ansiosta.
http://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc

Nyt on niin onnellinen olo, kiitos Jumalalle siitä :)