Teatterikorkean pääsykokeet

 Moi! Tämä viikko on tuntunut kestävän ikuisuuden. Viimeinen kouluviikko, opintoretki ja aarrearkkujen (kaikkea ammatillista materiaalia) esittelyä jne. Kuitenkin tässä viikossa on on ollut yksi asia ylitse muiden, joka on vienyt paljon energiaa ja ollut iso juttu.

Maanantai 8.5
Päivä, jota on odotettu, josta on haaveiltu ja lopulta pelättykin. Tammikuussa tiputin postiin todistukset ja yhden sivun elämäkerran. Huhtikuussa sain s-postin, jossa kutsuttiin näyttelijätaiteen koulutusohjelman pääsykokeisiin. Ennakkoon annettiin tehtäväksi opetella monologi Anton Tsehovin näytelmästä lokki. Lisäksi sai valita mistä tahansa näytelmästä kohtauksen, jossa oli 2-3 henkilöhahmoa ja kaikki piti näytellä itse. Kuitenkaan kaikkien matka ei edennyt sinne asti. Iso osa tiputettiin jo monologien jälkeen.

Lokki oli ensimmäisellä lukukokemuksella haastava, nimet sekoittivat päätäni, joka muutenkin oli täynnä erilaisia tunteita ja ajatuksia. Henkilöhahmoista käytettiin joskus ensimmäistä nimeä, joskus kahta ensimmäistä jne. Toisella kerralla luin näytelmän ajatuksella ja maailma aukeni. Valitsin monologin jota lähdin opettelemaan edellisenä päivänä. Huomasin, että opettelu oli jäänyt vähälle, koska ajatus katkeili ja keskittyminen herpaantui

Itse olin raadin edessä 11 muun kanssa jo aamulla. Itkua ja oksennusta pidätellen menin raadin eteen ja yksi pelkoni toteutui. Yksi raadin jäsenistä oli Hannu-Pekka Björkman. Se tunne, kun esitän monologiani, hän seisoo puolen metrin päässä ja katsoo poraavasti suoraan silmiin.Muutenkin ramppikuume oli kova kun ei tiennyt mitä odottaa ja monologi ei ollut hallussa parhaalla mahdollisella tavalla.

Esiintymisen jälkeen odottelin tuloksia ja harmikseni totesin, ei jatkoon. Kuitenkin osasin sitä odottaa, kouluun on vaikea päästä ja hakioita on satoja.

Edellisenä yönä en nukkunut, pyörin ja ajattelin, kumpa se olisi jo ohi. Monesti päätin, että en mene edes yrittämään, ja pian muutin mieleni -monesti.Tukea sain kuitenkin monilta kavereilta ja tuntemattomiltamiltakin ihmisiltä snapchatin kautta.  Nyt olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että edes yritin. Ja toivon ettö uskallan yrittää ensi vuonna uudestaan.

opistokupla

Moi taas!

Arki menee eteenpäin niin kovaa vauhtia, että ei perässä pysy itsekkään. Neljä viikkoa sitten alkoi viimeinen työssäoppiminen, jonka suoritan seurakunnassa. Hartauksia on suuniteltu jo muutama kappale harjoittelun aikana ja näyttöäkin pitäisi jo suunitella. Toukokussa ei ole enää kuin pari viikkoa koulua.

Tässä opiskelukiireiden ohella olen tehnyt muuttohommia. Etsin asuntoa jo maaliskuun alussa,  ja maaliskuun lopulla tärppäsi. Kiinnostuin eräästä yksiöstä ja laitoin vuokranantajalle viestiä, että voisinko tulla katsomaan. Se oli sillä käynnillä selvää. Viime viikolla kirjoitimme vuokrasopimuksen ja nyt olen pikkuhiljaa vienyt tavaroitani opistolta sinne, ja pian tuomme muuttokuorman vanhempieni luota. Kaikki on tuntunut tapahtuvan todella nopealla tahdilla, ja työssäoppimistakin on jäljellä enää vain kolme viikkoa.

Olen huomannut, että opistoamme -tai ainakin sen asuntolaa- ympyröi ilmiö nimeltä opistokupla. Asuntolassa syntyy tiivitä porukoita ja saa uusia ystäviä, mutta kun sieltä lähtee, huomaa, että paikkakunnalla ei ole opiston lisäksi paljoa muita ihmiskontakteja. Kontakteja, joiden kanssa voisi viettää aikaa vapaa-ajalla tai joita voisi kutsua kavereiksi. Kaverit eivät asukkaan enää naapurissa. Ruoka pitää tehdä itse... Kukaan ei järjestä sinulle ja kavereillesi ohjelmaa illoille. Minulle jää opistolle vielä ystäviä, mutta kun en ole jakamassa arkea heidän kanssaan, säilyykö ystävyys?

Kuitenkin tunsin, että nyt oli aikani lähteä, vaihtaa maisemaa. Kohtahan saan kouluni päätökseen, joten muutto olisi viimeistään silloin edessä. Asuntolassa on tullut asuttua melkein kaksi ja puoli vuotta. Saaden uusia ystäviä ja viettäen hauskoja ja kasvattaviakin hetkiä. Kun muutin Jyväskylään ja asuntolaan, ajattelin sen olevan vain väliaikainen ratkaisu, ja että etsin asunnon, kun ensin hieman katselen miten viihdyn. Asiaa pitikin kypsytellä hieman kauemmin. Läheiseni varmaan tiesivät sen, että todennäköisesti tulen jäämään Jyväskylään vielä opiskelunkin jälkeen.

Vaikka olen asunut ennenkin yksin, ja olen kaivannutkin sitä, en voi olla miettimättä kuinka kiva olisi jos olisi joku jonka kanssa jakaa arkeaan, joka huolehtii siitä, että uuni ei jää päälle ja joka avaa minulle oven, kun avaimeni on kadonnut. Kiitos kerrankin hyvän tuurini, minulla on opistovuosina ollut ihania kämppiksiä. Opistolla minulla on ollut takanani turvaverkko, jonka ympäröimänä on ollut turvallista olla. Aina on ollut joku jolta pyytää neuvoa vaikeissa tilanteissa. Tai vaikka sukkaohjeen kanssa.  Kaikesta on voinut puhua jollekkin. Aina on ollut joku joka on saanut nauramaan huonona päivänä, tai on jaksanut tukea. Välillä on ahdistanut, kun toinen on ollut liian lähellä, koko ajan läsnä. Olen saanut olla oma itseni, minuun  on luotettu vaikka olen tehnyt virheitä, olen saanut toteuttaa unelmiani ja minua on kannustettu ja tuettu niitä kohti.

Kiitos tyypit!!!

Hyvää naistenpäivää!

Naistenpäivää vietetään vuosittain 8.3. Silloin juhlistetaan naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia ja nostetaan esille asiayhteyksiä, missä parannusta tarvitaan.

1800-1900-lukujen vaiheessa naistenoikeuksissa on tapahtunut suuria asioita. Itsenäisyys on lisäntynyt, kuten myös päätäntävalta omasta elämästään ja omaisuudestaan.

1864 25 vuotta täyttäneen naimattoman naisen täysivaltaisuus varmistettiin lailla, mutta naimisissa oleva nainen, oli miehensä holhouksen alainen. Naiset saivat päättää itse avioliitostaan.

1870 Mahdollisuus ylioppilaaksikirjoittamiselle ja yliopisto-opinnoille avautuu Suomessa.

1868 Avioehtouudistus. Naiselle oikeus erottaa omaisuus miehen omaisuudesta

 1930 Mies ei enää edustanut vaimoaan, vaan vaimo oli itsenäinen toimija

Miina Sillanpää 1866- 1952 ja Minna Canth 1844-1897
Tasa-arvon ja naisten aseman edistäjät, Minna Canth kirjallisuutensa ja Miina Sillanpää kansanedustajauransa kautta. Miina Sillanpää oli maan ensimmäisiä naiskansanedustajia ja ensimmäinen naisministeri, kun naisille annettiin äänioikeus ja mahdollisuus asettua ehdolle. Sillanpää oli keskeinen vaikuttaja, kun ensikotitoimintaa perustettiin. Canthin työmiehen vaimo on hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen valta avioliitossa on vielä 1880-luvun lopulla ollut totisinta totta, jos omaisuutta ei ole erotettu.

Paljon on naisen asemassa tapahtunut edistystä, miehellä ja naisella on käytännössä samat oikeudet. Viime vuosina on puhuttu siitä onko naisen ja miehen euro samansuuruinen, ovatko perheelliset naiset ja miehet samassa asemassa työnhaussa tai työpaikoissa. Onko epätasa-arvoista, että vain miehiä vaaditaan käymään armeija, olisiko tasa-arvoista, että myös naisilla olisi asevelvollisuus? Nykyään miehillä on oikeus jäädä isyysvapaalle, kotiin lapsen kanssa ja yhteiskunta tukee sitä rahallisesti, ja sitä monesti jopa odotetaan.

Onko ylipäätään nainen ja mies ikinä tasa-arvoisessa asemassa? Tai mikä ideaalein tilanne, että voidaan puhua, että nainen ja mies ovat täysin tasa-arvoisessa asemassa. Fyysiset ominaisuudet, kuten mahdollisuus synnyttää pois lukien (kun kaikki naisetkaan eivät ole). En koe olevani oikea feministi, mutta mielestäni se, että kaikkia kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti on tärkeintä. 

Juuri luin trendi-lehdestä artikkelin naiset, jotka muuttavat Suomea.  Heräsin ajattelemaan asiaa, joka itseäni on pohdituttanut ja ärsytyttänyt. Tietyissä asiayhteyksissä tytöttely (tai tätittely) ja se, kuinka naisia ei aina oteta vakavasti, jos he ovat johtotehtävissä tai työskentelevät muissa miesvaltaisissa ammateissa. Siiis mitäää!

Näihin ajatuksiin, ollaan silti iloisia siitä mitä on jo saavutettu. Hyvää naistenpäivää! 

Höpötyksiäni, osa viisimiljoonaa

Täältä työntouhun ja stressin keskeltä tervehdys! Perjantaina päättyi viiden viikon työssäoppiminen liittyen monikulttuurisuuteen. Kuten aina, siitä sai paljon oppia ja lisää varmuutta! Mutta kyllä se aina ottaakin, varsinkin näyttösuunitelmaa tehdessä joutuu miettimään teoreettisiäkin asioita hyvin käytännön näkökulmasta. Näyttöviikolla joutuu antamaan itsestään enemmän, koska silloin omaan toimintaansa joutuu kiinnittämään enemmän huomiota, että tulee näyttäneeksi kaikki asiat, mitä näyttösuunitelmaan on kirjoittanut. Näyttö on kuitenkin nyt ohi ja loma on ansaitusti alkanut. 

Perjantaina lähdin Espooseen moikkaamaan kahta ystävääni ja viettämään iltaa heidän kanssaan. Sunnuntaina olin Oriveden kirkossa avustamassa messussa. Tänään tapasin kahden vuoden tauon jälkeen kummitätini pohjanmaalta, kävimme syömässä ja uimassa. Oli mukava päivä! 

"Ei toistoa saa

variointeja vaan 

juuri tällaista kauneutta 

ei saa samanlaista

tartutaan kii 

painetaan sydämiin

tämä hetki

tämä onni"

Chisu - Onni 

 

"peiliselfie"

Loppuloman aikana en tiedä saanko mitään aikaiseksi, kerään vain voimia. Työssäoppimisen aikana huomasin, että väsyin ja loma tulee todella tarpeeseen. Työpäivät saattoivat loppua vasta viideltä ja työmatkan jälkeen oli joko kouluhommia tai tekemistä kavereiden kanssa. Miksi ei huomaa omaa oloaan siinä vaiheessa kun sanoo kyllä. Välillä tarvitsee omaa aikaa, ja itseasiassa se on oman henkisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää. Meillä on loman jälkeen viikko lähiopetusta ja sen jälkeen alkaa viimeinen työssäoppiminen tämän koulutuksen puitteissa. 

Viime aikoina päiviä on täyttänyt työhakemusten teko ja lähettäminen ja asuntojen etsiminen. Mikä sekin stressaa, koska muuten jään aivan tyhjän päälle. Toisaalta luotan, että asiat järjestyvät, mutta kyllä välillä hirvittää. Isossa kaupungissa tuntuu, että kaikki ei mene niin, kuin on tottunut täällä muualla tapahtuvan. Eli tässä ei voi käytännössä kuin odottaa ja se turhauttaa. 

Mukavana asiana viime viikkoina on ollut se, että olen päässyt kahdelle keikalle. Toiselle voitin lipun arvonnassa ja pääsin myös tapaamaan kyseistä laulajaa. Toiselta sain levyn kanteen nimmarin. Kävin katsomassa myös Ansa-musikaalin kavereiden kanssa. Pääosan esittäjälle tein kiitoskortin ja hän kiitti minua viestillä instagramin kautta. Näissä hetkissä olen ollut niin onnellinen, että niitä ei voi elää samanlaisena uudestaan.

Fanitapaaminen Jannan kanssa

Jukka Poika

Ei niin vegaaninen helmikuu?

Vegaaninen tammikuu on ohi, kuukausi kului huomaamatta.
Haasteesta jäi käteen paljon, mutta mitä?

Kuin huomaamatta kaupasta tarttuu mukaan vanhoja tuttuja leikkeleitä ja juustoa. Mutta jotain ruoka-aineita jäi myös vegaanihaasteen ajalta.  Monia eri jogurtteja vegaanisena, erilaiset pavut ja herneet ja kaurakermat ja -maidot.

Olen oppinut ymmärtämään paljon paremmin sitä mitä on syödä vegaanisesti tai mitä on olla vegaani. Välillä kun erilaisilla keskustelupalstoilla törmää huonosti perusteltuihin argumentteihin siitä kuinka vegaaninen ruoka ei ole terveellistä ja kuinka paljon parempaa on kunnon lihapihvit, koska muualtahan ei voi saada proteiineja, siinä vaiheessa minullakin kiehuu. Miten ihmiset voivat sanoa tullatavalla, kun sanominen sisältää vääränlaista tai vajaata tietoa asioista. Vegaaneja syytetään hörhöiksi ja oman ideologiansa tuputtajiksi. Jännä, minä en ainakaan ennen ole kokenut niin, edes ennen vegaanihaastetta.
Ymmärrys on kasvanut, sen takia suosittelisin, että jokainen kokeilisi tai ottaisi selvää asioista jotka epäilyttävät.

Yksi asia, mitä huomasin, oli se, että oli useammin nälkä. Tärkeää olisikin suunitella ruokavalionsa niin, että siitä saa tarpeeksi energiaa. Usein sain myös perustella ystävilleni, miksi lähdin tällaiseen haasteeseen mukaan ja perustella vegaania ruokavaliota erittäinkin ennakkoluuloisille ihmisille. Mutta minä koin paljon uusia makuelämyksiä ja positiivisia yllätyksiä.

Mutta miten meni muuten? Pystyinkö olemaan kuukauden kokonaan ilman eläinperäisiä tuotteita. Sen ainakin voin sanoa, että mieliteot olivat kovia, ja yritys erittäin kova, mutta en pystynyt. Joskus kalaa, joskus lihaa, maitotuotteita, karkkeja. Pyrin kuitenkin siihen, että syön pääsääntöisesti veeganista ruokaa ja kokeilin kaikkea uutta. Paljon olisi sellaisia tuotteita, joita ei käyttäisi, jos ei olisi lähtenyt mukaan. Olen ylpeä itsestäni, siitä mihin kaikkeen pystyin ja mitä kaikkea hyvää tästä jäi käteen.

Olo oli koko tammikuun ajan energisempi ja kevyempi. Pitäisi varmaan tehdä elämäntavasta pysyvämpi. Mutta matka jatkuu, katsotaan mihin suuntaan tämä ruokavalio muotoutuu.

Vuoden 2017 vegaanihaaste

Vegaanihaaste on täällä taas! Joka tammikuu ajaudun tähän ristiriitaan itseni kanssa. Kun haluan kokeilla, mutta sitten tulee ahdistus: en osaa, en tiedä, pystynkö... Tänä vuonna olen kuitenkin ottanut askeleen oikeaan suuntaan. Pyysin koululta tammikuun ajaksi itselleni vegaanisen ruuan, olen kokannut sitä itse ja pyrkinyt että en salli itselleni poikkeuksia arkena, vain viikonloppuisin. Olen yleensä vanhempieni luona viettämässä viikonloppua, joten en voi olettaa, että he pitäisivät minulle tarjolla täysin vegaanista ruokaa ja vielä monia eri vaihtoehtoja.

Viime viikolla olin vegaanihaasteen järjestämällä luennolla Jyväskylässä. Luennolla kerrottiin omia kokemuksia vegaanisuudesta ja siihen liittyvistä sosiaalisista paineista. Kuinka vaikeaa saattaa olla sen kertominen, että en syö lihaa, enkä ruokia, joissa on eläinperäisiä tuotteita. Kuitenkin niin että ei loukkaa toista, mutta kuitenkin niin että elää omien arvojensa mukaisesti. Itse olen huomannut, että ei ehkä tule kerrottua asiasta niille joiden pöydässä syön, mutta toisaalta se ei ole itselleni ongelma. Enemmän huomaan sen, että vaikeampaa on asettaa itselleen ne rajat oman syömisensä kanssa. Kun julkisesti syö vegaaniruokaa, niin tuleeko kotona yksin sorruttua useammin. Olen tämänvuotisen ja aikeáisempien haasteiden aikana todennut, että täyttä vegaania minusta ei ehkä tule, mutta voisin kokeilla semivegetarista tai pescovegetaristista ruokavaliota. Semivegetaristi ei käytä punaista lihaa, mutta kalaa ja kanaa. Pescovegetaristi taas syö kalaa, mutta ei mitään lihaa.

Luennolla kerrottin myös vegaanisen ruokavalion koostamisesta. Palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä pitäisi syödä 5 annosta päivässä, viljavalmisteita 6 annosta päivässä, juureksia, vihanneksia ja sieniä 4 annosta, marjoja ja hedelmiä 2 annosta ja kasvirasvoja 2 annosta. Monet annoksista ovat vähintään, joten enemmänkin on suositeltavaa syödä. Lisäksi vegaaneille suositellaan erilaisia ravintolisiä, kuten b12-vitamiinia ja d-vitamiinia.
Itseäni tämä auttoi hahmottamaan, mitä on hyvä vegaaninen ruokavalio. Seitanille, kun keksittäisiin useampi vaihtoehto... Koko elämäni kun olen ollut sekasyöjä, burgerista -jonka välissä on lihapihvi- luopuminen on melkein kaikista vaikeinta. Ja Fazerin sinistä ei voita mikään.

Olen joutunut perustelemaan eräälle kaverilleni sitä, miksi vegaaninen ruokavalio on hyvä vaihtoehto ja että se on terveellistä, eikä pelkästään rehuja. Kasvissyönnillä on paljon hyviä terveysvaikutuksia. Esimerkiksi painoindeksi on matalampi ja sydän- ja verisuonisairauksia ei juuri ole kasvissyöjillä, kolestroli on matalampi.Ja ajattele ystävä hyvä niitä eläimiä. Itsekkäästi aion kuitenkin jatkaa ainakin tietyllä tasolla eläinperäisen ruuan syöntiä. Punaisenn lihan voisi  pääsääntöisesti korvata vain tietyllä metsästetyllä riistalla.

Nyt oli tiivistetty tietopaketti höystettynä omilla ajatuksillani. Mukavaa Tammikuuta!

Uusi vuosi, vanhat jutut

Vuosi vaihtui, hups vaan. Viime vuoteen mahtui isoja asioita, hauskanpitoa, kyyneleitä ja uusia ihmisiä. Osallistuin vegaanihaasteeseen ja lukuhaasteeseen, järjestelin työssäoppimismatkaa Espanjaan, olen edennyt opiskelussa niin paljon, että valmistun keväällä. Espanjasta sain uusia ystäviä, ihmisiä, joiden kanssa koin paljon ja joiden kanssa jaoin elämäni isoja asioita. He ovat ihmisiä, jotka ovat jakaneet kanssani iloja ja suruja, kipuja.  Niin omasta elämästäni ja heidän elämästään. Viime vuoden aikana olen oppinut, että itsestään voi pitää huolta ja ajatella positiivisen kautta, ruoskimisen sijaan. Tänä vuonna aion toteuttaa sen.

 

Tänä vuonna haastan itseni sellaisiin asioihin, jotka tuottavat positiivisen lopputuloksen. Vegaanihaaste, ruokavalioni ja katsomukseni toivottavasti laajentuu, ruokavalio vaikuttaa toivottavasti myös oloon. Haastetta tuo koulu, joka päättyy toivottavasti valmistumiseen. Se haaste ei silti tule olemaan helppo, toivon vain että jaksan vielä tämän viimeisen kevään. Koulun käynti ei aina ole helppoa. Paitsi alla olevien lampaiden kanssa, jotka tuttavallisesti saivat nimet Hilary ja Donald. He liittyivät erääseen syksyn suureen projektiin joka toi stressiä opiskeluun ja elämään.

Tuokoon uusi vuosi toisi uuden alun, 

se tuokoon sydämeen valon.

En usko uuteen alkuun, vuoden vaihtuessa. Aina voi luvata aloittaa alusta, aina voi antaa itselleen mahdollisuuden muuttaa jotain elämässään ja auttaa muita löytämään elämästään jotain hyvää, jotain säilyttämisen arvoista, rakastettavaa ja hienoa. Uusi vuosi ja uusi alku, aivan kuin edellinen vuosi olisi epäonnistunut? Koska sitä se ei itselläni ainakaan ollut. Jos oli raskasta, niin oli myös ihanaa. Espanjan matkan jälkeen olin monta viikkoa yskässä ja nuhassa, aina kun luulin että se meni ohitse, tuli se taas takaisin. Joulukuun alussa sairastin angiinan ja nyt vuoden vaihteessa viisaudenhammas oikutteli. Kävin monenmoisissa kokeissa -myös muihin vaivoihin ja epäilyksiin liittyen- ja aina määrättin buranaa tai antibiootteja. Muuten kaikki oli hyvin. 

 

 

Taivaanrannasta nousee aurinko,

se valaiskoon polkusi jonka olet valinnut. 

Näyttäköön myös sen,

että voit milloin vain

aloittaa uudelleen.  

Olkoon voima ja henki kanssasi,

jotta jaksat valintojen

ja elämän kysymysten äärellä. 

Valoa sinne missä on pimeää, 

sinne auringon säteen lähetän. 

Antakoon elämä mahdollisuuden

aloittaa alusta, jatkaa matkaa

kasvaa, murtua

ja yrittää sen jälkeen uudelleen.

Haasteet on tehty voitettavaksi, 

ystävät auttajaksi,

elämä elettäväksi.

Elämää on laaksot ja luolat, 

mutta myös

 onnen ja rauhan tuojat.

Hyvää uutta vuotta toivottaa: Vilma