Luomisen... ja huomisen tuskaa

Heippa!

 Olen hyvää vauhtia kotoutumassa takaisin Jyväskylään.Reilu viikko sitten perjantaina saapui lento Suomeen, ja kun astui ulos lentokoneesta Helsinki-Vantaan lentokentällä tuli kylmä ilma ja vesisade vastaan. Kamalaa! Olin siis Espanjassa työharjoittelussa, 7 viikkoa. Siellä oli lämmin ja aurinko porotti kahta päivää lukuunottamatta.

Vielä on ollut haastetta sopeutua takaisin tänne. Kylmyys tuntuu ylitsepääsemättömältä, ei ole vielä tajunnut kaivaa kaikkia talvivaatteita esille. Mutta onhan täällä omalla tavallaan kaunista nyt kun lunta hieman pyryttää. Tuntuu että ajatuskin kulkee paremmin kirpeässä ilmassa. Ajatukset on kuitenkin vielä vahvasti Espanjan auringon alla. Vaikka on ollut pakko tehdä kouluhommia, pyörii ajatukset vielä Espanjan tapahtumissa. Yritän vielä ymmärtää ja sulatella kaikkea kokemaani. Kasvoin niin paljon ammatillisesti ja myös ihmisenä. Jotenkin nyt osaa olla stressaamatta asioista, koska tietää että ne hoituvat myös vieraalla kielellä.  Lasten ohjaus, ruuan tilaaminen, vieraiden ihmisten tapaaminen...

Olen aina yrittänyt pärjätä huolieni ja asioideni kanssa yksin, mutta nyt oli pakko opetella jakamista ja avoimuutta. Kämppikseni vaativat, että on kerrottava asioista jotka painavat mieltä. Monet itkut sitten itkettiinkin yhdessä. Sen jälkeen oli helppo myös nauraa ja pelleillä. (Se asia minkä minä osaan paremmin  kuin hyvin). Asia mitä nyt yritän opetella, on sekin lähtöisin Espanjasta. Ajatus, minkä sanoi minulle eräs pappi, ja jota olen nyt pohtinut ja todennut, että hän oli aivan oikeassa. Mitä auttaa itsesi soimaaminen ja ruoskiminen asioista joille ei enää voi mitään ja jotka eivät olleet riippuvaisia sinusta tai sinun tekemisestäsi. Itsesi ruoskiminen missään asiassa. Aloin miettimään, etää ei mitään. Sillä en saa tehtyä tekemättömäksi tai sillä en saa muutettua omia ominaisuuksiani. Se ehkä ajaa minua eteenpäin, mutta se ei ehkä ole se tapa millä voin kasvaa ja oppia parhaiten.

Nyt olen todennut, että aurinko paistaa harmaiden pilvienkin takaa ja valaisee. Nyt on ollut aivan uusi opettelu itseni kanssa. Positiivisessä mielessä. En muista milloin olisin voinut näin hyvin, vaikka kaapeissani on edelleen isojakin mörköjä, jotka välillä kummittelevat.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin, mukavia pakkaspäiviä! (aurinkoisia päiviä Espanjaan) <3

En ole koskaan...

Hola, täältä auringosta.

Täällä kaukomailla ollessa tulee mietittyä ystävien kanssa vietettyjä hetkiä. Luokkakavereiden kanssa pelattiin en ole koskaan-peliä, jonka monet tuntevat juomapelinä, mutta me pelasimme ilman juomia. Tarkoituksena siis kertoa itsestään asia jota ei ole koskaan tehnyt ja jos joku on niin ottaa huikan tai tekee muuta sovittua.

Ajattelin soveltaa peliä blogiin ja kertoa joitakin asioita joita en ole koskaan tehnyt.

En ole koskaan... 

1. ... käyttänyt huumeita

Enkä aio!

2. ...käynyt laskettelemassa

3. ....Opiskellut yliopistossa

Mutta ehkä joskus

4. ...juossut/kävellyt maratonia

Mutta pyöräillyt kylläkin

5. ... saanut ruokamyrkytystä

Edes ulkomailla, vaikka aina ei ole tiennyt mitä syö.

6.  ... pitänyt korkeista paikoista

Olen kiivennyt eiffel-torniin, mutta se ei ollut nautinto...

7.  ...pitänyt siivoamisesta

Se täytyy silti tehdä

8.  ... ratsastanut

Siskoni harrastaa ratsastusta, mutta minä en ole innostunut. Olen ollut hevostalutuksessa kylläkin.

9.  ...  voinut lopettaa haaveilua
Se on elämän suola ja motivaatio.

10. ... kieltäytynyt hyvästä lasillisesta viiniä, hyvästä kirjasta tai hyvästä seurasta
En ainakaan myönnä että olisin.

11. ... kyllästynyt leikkimiseen
Sisäinen lapseni ei koskaan kasva isoksi, eikä tarvitsekkaan. Elämässä on mukavinta, jos pystyy ottamaan asioita vastaan kuin lapsi, ihmetellen, huumorilla. Siksi kai lähdin opiskelemaan tätä alaa, että saa olla aikuinen, mutta silti lapsi.

12. ... katunut sitä että muutin 18-vuotiaana pois kotoa
Joskin nykyään pummailen siellä enemmän... Se oli näyttö itselle että minä pärjään, minä osaan. Välit kotiväkeen paranivat muuton jälkeen ja sain enemmän kaivattua omaa rauhaa.

13. ...pelannut minigolfia
Tyttöjen kanssa pitäisi joku ilta mennä, vähän jo jännittää.

14. ...ollut kovin pitkäjänteinen 
Keskittymiskykyni on äärettömän huono, ellei kyse ole hyvästä romaanista. Ärsyttää kun ei jaksaisi keskittyä lukemaan pitkiä asiapitoisia tekstejä. Lukiossa se näkyi siinä että kokeisiin lukeminen oli
vaikeaa, ja välillä tunneilla keskittyminenkin.

15. ... ollut niin vahva, kuin mitä nyt, enkä ole koskaan tarpeeksi kiitollinen siitä mitä minulla nyt on.


Pystyttekö samaistumaan mihinkään. Aurinkoista syksyä!

Hei!

Ehkä on aika palata myös tämän blogin äärelle ja kertoa kuulumisia. Tätä blogia on tullut päivitettyä vähän viimeaikoina. Välillä mietin pitäisikö lopettaa, kun ei aktiivisesti bloggaa. Postausideat vain ovat olleet vähissä. Tai sitten olen liian kriittinen.

Nyt parantelen itseäni flunssasta täällä espanjan asunnolla ja pohdin meneekö viikonlopun suunnitelmat omalta osaltani uusiksi. Tarkoituksena oli käydä kiertelemässä Malagassa ja retkeilemässä vuorilla. Kun lähdin Suomesta, ajattelin että ihanaa seitsemän viikkoa Espnjassa... Ajatuksissa ei käynyt että työnteko on raskasta huvia ja lapsilta voi napata jonkun flunssan.

Viime viikonloppuna kävimme fuengirolassa eläintarhassa, bioparcissa. Oli tosi mukava, enemmän puisto kuin tarha. Siellä oli todella eksoottisiakin eläimiä, tai siis sellaisia joita ei Suomessa näe eläintarhassa. Oli krokotiilejä, erikoisia lintuja, matelijoita ja apinoita.

Kaksi viikkoa täällä on mennyt kuin siivillä. Ei haluaisi ajatellakkaan että enää on vain viisi viikkoa jäljellä. Käykää lukemassa tarkemmin millaista on ollut työssäoppimassa osoitteesta www.mullamenolippuon.blogspot.fi

Täällä on ollut yllättävän helppo olla, vaikka kaikki on uutta ja erilaista. Ei ole tukiverkkoa lähellä, ei ole tuttuja katuja, ruokia ja tuoksuja. Jokainen päivä on niin erilainen. Ihanaa kun ei ole samat rutiinit vaan voi tapahtua myös jotain yllättävää.

Aurinkoon

Hyvää aurinkoista päivää!

Ulkona sataa, mutta mieleni on tällä hetkellä aurinkoinen. En voi olla pohtimatta myös tässä blogissa tulevaa espanjan vaihtoa. Lähtö alkaa olla jo niin lähellä. Muistakaa käydä seuraamassa myös puhtaasti vaihtoon liittyvää blogiani osoitteessa https://mullamenolippuon.blogspot.fi/

 Lähtöön on enää muutama päivä ja perhosia alkaa olla pikkuhiljaa vatsassa. Onko kaikki asiat varmasti hoidossa ja onko huomioinut nyt kaiken tarvittavan. Eniten varmaankin jännittää se, kuinka pärjää paikallisella kielellä ja se mitä jos jotain sattuu... Mielessä pyörii mitä voisi sattua, ja tapahtuuko se mitä eniten pelkään. Kuitenkin nämä ajatukset ovat niin olemattomia, että ne eivät juuri vaivaa mieltä. Enemmän ajattelen tässä vaiheessa sitä kuinka kiva on lähteä, ja että on mukana ystävä johon voi luottaa. Toisaalta ajatus siitä että ei nää luokkakavereita seitsemään viikkoon, ei ole kiva, vaikka onhan kesälomakin pidempi, mutta kun se oli jo. Tuntuu, että luokkakaveritkin ovat innoissaan siitä että olemme lähdössä. He saavat olla seitsemän viikkoa rauhassa. 

Tänään saimme koululta lainaan iPadit, niillä on helppo pitää yhteyttä  Suomeen, päivittää kuulumisia blogiin, tehdä koulutehtäviä ja ottaa kuvia.

Tällä viikolla on muistuteltu kaveria siitä että olen tulossa hänen sohvalleen  yöksi, etsitty lentoliput s-postista ja vietetty aikaa kavereiden kanssa ja henkisesti valmistauduttu lähtöön. Huomenna on viimeinen päivä koulussa ennen lähtöä.

 Mukavaa päivää kaikille!!!

Puutarhapäivitys

Nyt on se aika kesästä, että on pakko tehdä puutarhapäivitys. Suurin osa kukista on tietenkin jo kukkinut, mutta koko satoa ei ole vielä kerätty.

Yllä oleva tarha-alpi on tänä kesänä jo kukkinut, mutta on ehdottomasti yksi suosikeistani, sen näyttävyyden ansiosta. Sen olen saanut mummuni puutarhasta. Tosin meillä kyseinen kukka kukkii hieman myöhemmin kuin muilla, sen varjoisasta paikasta johtuen.

Seuraava kukka on ehdoton ykkössuosikki. Se on viime syksyn hankintoja. Vaikka olikin pieni pettymys, koska ei ollut juuri sellainen, mitä olisin halunnut. Taimet ovat tosin melko pieniä minun silmiini. Ne ovat liljoja, se että ,mitä liljoja, en osaa sanoa, vaikka itse ne ostinkin. Luullakseni ne saattavat olla keltapäivänliljoja (korjatkaa jos olen väärässä). Pienestä koostaan huolimatta ne ovat juuri alkaneet kukkimaan.

Vaikka liljat eivät ole yhtä komeita kuin olisi ruskolilja, ne ovat silti kauniita.
Oma ylpeydenaiheeni on pieni kasvimaani, jossa kasvaa herneitä, punajuurta, salaattia, avomaankurkkua ja ruiskaunokkia. 

Tässä pieni viljelmäni alkukesästä. Näytti että kaikki alkaa hienosti kasvamaan, kun vain muisti kitkeä rikkaruohot. Alkukesä onkin kasvimaalla jännittävää aikaa, kasvaako kaikki varmasti niin että niistä saa satoa, miten saan kaiken menestymään. Tänä kesänä itselleni jännittäviä uutuuksia olivat avomaakurkkua ja punajuuri. Kumpaakaan en ole aiemmin kasvattanut. Punajuuri näyttää hyvältä, mutta avomaakurkkua jännitän edelleen. Ne näyttävät niin pieneltä.

Toivon että saisin edes yhden kurkun! Ja punajuurta kolme enemmän.

Halusin kokeilla jotain uutta, ettei aina ole salaattia ja porkkanoita, joita en saa kasvamaa peukalonpäätä isommiksi. Tänäkin kesänä salaatti kasvoi valtavaksi. Sitä on enemmän kuin mitä jaksamme syödä. Miten yhdesät pussista tuleekin niin paljon. Herne oli myös tuttu, turvallinen valinta, josta on myös ensimmäiset palot maisteltu ja paljon lisää on tulossa.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä ruiskaunokki. Muistan, kun lapsena ihailin sitä nappurin kukkapenkissä ja ajattelin että tuota on saatava joskus omaankin kukkapenkkiin. Meni varmaan kymmenen vuotta, ja nyt sitä on.

Tässä omat suosikkini puutarhastani.

Kun aika korjaa....

Mietin pitkään, miten kirjoitan tästä. Mutta, minulla on 11-vuotiaasta asti ollut unelma. Kristiina Elstelä on siitä asti ollut idolini. Unelmoin aina että saisin edes yhdessä näytelmässä esiintyä hänen kanssaan. Aikaa kului, enkä edes ole hakenut teatterikorkeakouluun tai tehnyt mitään sen eteen että unelmani toteutuisi. En enää jaksanut elätellä toiveita. Mutta jaksoin odottaa että edes tapaisimme joskus. Että saisin kertoa kuinka paljon häntä arvostan, ja kuinka paljon unelmani on kannatellut minua. 

Olin maanantai-iltana menossa nukkumaan, kun vielä selasin facebookkia. En sisäistänyt kaikkea, mutta yht´äkkiä silmissäni vilahti Elstelän kuva ja selasin takaisin päin. Iltalehden otsikko kertoi, Kristiina Elstelä on kuollut. Tuntui epätodelliselta. Unelmani ei ollut enää mahdollista toteutua. Kristiina Elstelän kuolemasta on kohta 3 viikkoa. Välillä mietin, mitäs nyt. Haluanko näytellä ollenkaan, vai haluanko sitä nyt vielä enemmän.  

Hän kuollut on,
kiinnitetty taivaan teatteriin.
siellä laulaa, tanssii, näyttelee
kuin tuuli tanssii vilja-aallokossa,
laulaa kuin vesi rantahietikossa.

Hän on mennyt nyt,
taivaan tähtikaartiin.
Valo maanpäällinen,
nyt taivasta valaisee.
Sammui niistä lavoilta,
ne hetkeksi hämärtyy.

On esikuva poissa,
kai nimi hautakiveen kirjattu.
On unelma hänen mukanaan,
viety taivaan kulta-arkkuun.

Hänen kanssaan näyttelen,

vasta taivaan näyttämöillä.

Vaikka emme tavanneet,

jätit jäljen sydämeen.

Rakkaat kantavat sut lepoon,

vaan henkes on aina heissä.

Nuku rauhassa ikiunta.

Työt on tehty, suru surtu. 

Hymyile siis vaan.

Taistelut on taisteltu

ja ikävä helpottaa.

Vaan minä jään kaipaamaan,

suurta legendaa!

Juhlan keskellä

Sunnuntaina oli siskoni konfirmaatio ja rippijuhla. Se oli pitkä päivä ja vieraita kävi jonkin verran. Muistelin omaa rippikouluani, josta tulee kuusi vuotta, ja niitä muita rippileirejä, joilla on saanut olla osallisena isosen tehtävistä käsin. Leirit olivat pääosin hyviä kokemuksia ja niistä oppi itsekkin aina jotain ja se antoi myös isoselle. Vaikka se oli hauskaa, se oli myös työtä, siitä maksettiin palkkaa. Aina kun tuli leiriltä kotiin, meni hetki että olo tasaantui. Leirillä oli aina tietty rytmi, milloin herättiin, syötiin, milloin mitäkin ja kun tuli kotiin oli aivan hukassa.

 Hauskaa leireissä oli se, että jokainen niistä oli aivan erilainen. Kaikissa vuodatettiin kyyneleitä ja naurettiin inside-vitseille ja muille sattumuksille. Jokaiselta leiriltä on olemassa leirilehti, joka on tehty yhdessä leiriläisten kanssa ja sieltä voi muistella leiripäiviä hymyssä suin. Leiriläisten kirjeistä isosilleen tulee taas haikea olo.

Haikea olo oli myös nyt. Pakko myöntää, että minäkin vanhenen. Vielä ihan pari vuotta sitten ajattelin, että siihen menee ikuisuus kun sisko pääsee ripille ja että omasta rippileiristä ei ole kuin ihan hetki vain.

Juhlan keskeltä haluan nostaa esille myös yhden reseptin, jota kokeilin ja jota myös tarjosimme vieraille.

 Mansikkainen Dominokakku
8-10 annosta

Pohja:
1 pötkö (175 g) LU Domino Mansikka -täytekeksejä
1/2 dl maitoa
1/2 dl öljyä
Täyte:
7 liivatelehteä
2 1/2 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa, vaniljarahkaa tai sitruunarahkaa
1/2-1 tl hyvin pestyn sitruunan kuoriraastetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria tai maun mukaan
200-300 g mansikoita
1/2 dl vettä



Murenna domino-keksit hienoiseksi muruiksi ja sekoita joukkoon maito ja öljy.
Taputtele seos leivinpaperilla vuorattuun, halkaisijaltaan noin 24 cm irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet  kylmään veteen.
Vispaa vispikerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon rahka. Mausta sitruunan raastetulla kuorella, vaniljasokerilla ja lisää joukkoon sokeria.
Vatkaa  joukkoon kohmeiset tai soseutetut mansikat.
Kuumenna vesi kiehuvankuumaksi ja sekoita joukkoon vedestä puristetut liivatteet, niin että seos on tasaista.
Lisää liivateneste täytteeseen ohuena norona koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan ja laita hyytymään jääkaapiin muutamaksi tuntiksi tai yön yli.
Irroita kakku ja siirrä tarjoiluvadille.
Reseptin löysin hellapoliisin sivuilta, osoitteesta:
https://www.hellapoliisi.fi/hyydytetyt-kakut/mansikkainen-dominokakku/