Blogille sivun tekeminen facebookkiin on saanut minut miettimään kirjoittamista. Se tulee tavoittamaan/on ehkä jo tavoittanut lukijoita, joiden luettavaksi sitä en olisi sitä vielä halunnut, mutta no. Se riski oli olemassa. En siis tarkoita etteikö uusia lukijoita olisi ollut kiva saada ja että blogini saisi näkyvyyttä. Ihmisten on myös helppo seurata blogiani sitä kautta, jos eivät halua kirjautua bloggeriin.
Tämän jälkeen aloin miettiä, mitä haluan enää kirjoittaa, ettei tarvitsisi pestä likapyykkiä enää myöhemmin, tai että asioita joita täällä kirjoitan tai pohdin ei tarvitsisi selittää ja vatvoa enää perheen, sukulaisten tai tuttavieni kanssa. Se mitä on blogissa, toivoisin jäävän blogiin. Asioista voi keskustella täällä, tai facebookissa, mutta muuten en jaksaisi sellaista häsläämistä kirjoittamiseni johdosta. Tai se jos blogini nyt sattuisikin herättämään enemmän keskustelua, niin en halua että siitä minulle avaudutaan. Koska jos siitä tehdään iso numero, se ei ole enää kivaa.
Miksi sitten olen tähän asti kirjoittanut. Bloggaamisessa viehättää se että saa kertoa myös uusille ihmisille itsestään ja ajatusmaailmastaan. Sellaisille joiden kanssa maailmat ehkä kohtaavat. Se että voin kirjoittaa tänne aivan erilaisia asioita kuin facebookkiin. Joten nyt iski kriisi siitä mitä blogissani kirjoitan, kun kaikki saavat lukea sen facebookin kautta. Myönnetään, olen jakanut kirjoituksiani facessa, mutta vain tietyille ihmisille.
Mitä te ajattelette? Onko huoleni turhia?
Elämää, ei sen enempää...
Höpinöitä elämästä ja arjen pikku asioista
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Paluu kevääseen
Oltiin siskoni kanssa kuvailemassa kotimme pihapiirissä hbutikuun lopulla ja nyt vasta sain aikaiseksi julkaista kuvia. Kuten huomaa kevät oli jo aluillaan, mutta oli kylmä ja märkää. Ja kuten maalaiselämään kuuluu: tukka sekaisin, ei ehkä niin maailman tyylikkäimmät vaatteet. Mutta nauttikaa kuvista!
perjantai 19. kesäkuuta 2015
Yöttömän yön taikaa
Nuorena tunsin sen taian. Se jännitys kun käveli rantamökiltä kotiin. Kesäillan viileys, sen äänet. Kuinka kerättiin kukkia tyynyn alle, jotta nähtäisiin tuleva sulho unessa. Aamulla karvas pettymys kun näin ei ollutkaan.
Myöhemmin tuon taian korvasi kaamea sähellys. Kukaan ei malttanut istua vaan aina jonkun piti sählätä. Kaikilla oli nälkä eri aikaan, milloin piti ruokkia kukakin. Kenellä oli nälkä vielä viidennenkin makkaran ja pihvin jälkeen. Kuka menee saunaan milloinkin...Älä seiso siinä, älä syö enempää, älä istu...Mutta kukaan ei uskaltanut muuttaa kaavaa. Kun tajusin taian rikkoutuneen, olen vain kitunut. Viime vuonna onneksi hyvän musiikin ja monien ihmisten ympäröimänä Rönnissä. Koska sai olla aikuinen nainen isolla A kirjaimella. Vapaana kahlivista perinteistä. Perinteet joo, mutta hyvällä maualla ja niin kauan kun se on kivaa.

Myöhemmin tuon taian korvasi kaamea sähellys. Kukaan ei malttanut istua vaan aina jonkun piti sählätä. Kaikilla oli nälkä eri aikaan, milloin piti ruokkia kukakin. Kenellä oli nälkä vielä viidennenkin makkaran ja pihvin jälkeen. Kuka menee saunaan milloinkin...Älä seiso siinä, älä syö enempää, älä istu...Mutta kukaan ei uskaltanut muuttaa kaavaa. Kun tajusin taian rikkoutuneen, olen vain kitunut. Viime vuonna onneksi hyvän musiikin ja monien ihmisten ympäröimänä Rönnissä. Koska sai olla aikuinen nainen isolla A kirjaimella. Vapaana kahlivista perinteistä. Perinteet joo, mutta hyvällä maualla ja niin kauan kun se on kivaa.
Kaikki muttui, koska me muutuimme. Me lapset kasvettin isoiksi. Mutta mikään ei kaikesta huolimatta ole muuttanut sitä tunnetta savusaunan jälkeen. Viileässä iltavedessä uimista, kun sadepisarat hiljaa pomppivat tyynelle pinnalle. :)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Oottehan ollut ihmisiksi

perjantai 12. kesäkuuta 2015
Nautin vain kesästä
Ensimmäinen lämpöisempi ja vähemmän tuulisempi lomapäivä. Heti oli pakko päästä ulos. Pelasimme siskon kanssa mölkkiä ja heitimme tikkaa. Ja koska palan helposti ei aurinkorasvaa ollut unohtaminen. Kesä on parasta aikaa lukemiselle.Nyt olen tarttunut Jim Morrisonin elämäkertaan.. Ps. Olen käynyt hänen haudallaan, joka on Pariisissa. Tittakin nauttii kesästä.

Tuli mieleen, kun en jaksa stressata edes politiikasta, nyt on kesä!!
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
happeninkii

Mutta eilen olin Tampereella, siellä oli Annikin runofestivaali, jossa siis esiintyi runoilijoita, kirjailijoita yms. Harmi vaan kun satoi vettä.
Festivaali oli Annikinkujan vanhassa puukorttelissa, tammelassa.
Ostin rintakorun, kortin ja Marisha Rasi-Koskisen vaaleanpunainen meri novellikokoelman. Hän luki sitä siellä ja ihastuin. Sain omistuskirjoituksenkin. Tämä oli toinen kerta kun olin festareilla. Nyt sain enemmän irti. Vaikka taas satoi, olisin halunnut jonkun kaverin mukaan.
Tänään oon vaan löhönnyt. Kävin siskon kanssa kävelyllä ja tehtiin palapelia. Aloitin sen muutama päivä sitten ja se on kyllä nyt pitemmällä kuin tässä kuvassa.
torstai 4. kesäkuuta 2015
Muumimammailua
Sain hetken omaa aikaa Tampereella sillä välin kun äiti ja sisko olivat

Eräänä päivänä kokeilin uutta reseptiä raparperipiirakkaan.Ohje oli mielenkiintoinen, maito ihmetytti eniten, taikinasta tuli löysempää, kuin mitä ennen kun olen piirakkaa tehnyt. Sen vuoksi raparperit upposivat ikääänkuin taikinan sisään. Kiisseli oli mahtava idea siihen päälle, se neutralisoi raparperin kirpeää makua. Ohjeesta kiitän Hellapoliisia
Pohja:
3 munaa
3½ dl sokeria
100 g margariinia
1½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
raparperia+ sokeria
3½ dl sokeria
100 g margariinia
1½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
raparperia+ sokeria
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut
kuivat aineet ja sitten sulatettu margariini ja lämmin maito
vuorotellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Ripottele pinnalle raparperipalat ja sokeria. Paista 225 asteessa n. 20
minuuttia.
Vaniljakiisseli:
3 dl maitoa
1½ dl sokeria
n. 2 rkl perunajauhoja
vaniljasokeria
1½ dl sokeria
n. 2 rkl perunajauhoja
vaniljasokeria
Sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja hämmennä, kunnes sakenee. Levitä kuorrute valmiin piirakan päälle.
Että tuli hyvää, vaikka itse sanonkin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)