Äitiys

Olen miettunyt viimepäivinä paljon äitiyttä ja vanhemmuutta. Kun seuraan ikäisteni nuorten ja vuoden pari vanhempien elämää, on monilla jo vähintään miesystävä, kihlattu tai avopuoliso. Yhä enemmän heillä alkaa olla myös lapsia. Pitäisikö minun olla huolissani, koska minä en edes seurustele..? Enkä perheenlisäystä ole suunnittelemassa juuri tähän elämänvaiheeseen... Jotkut ikäiseni nuoret ovat taas sitä mieltä että lapset eivät ylipäätään kuulu tähän ikään. He käyttävät varmoja ehkäisykeinoja ja heidän ajatusmailmansa on ehkä se että lapsia oikeasti saadaan kun on varma toimeentulo, asunto ja kestävä parisuhde.

Minulle lapsi on lahja, josta voisi huolehtia jo nyt. Se ei estä sua elämästä ja opiskelemasta tai työskentelemästä. Se pysäyttää sen opiskelun hetkeksi ja lapsi pysyy sun mukana -toivottavasti siihen asti kun kuolet- mutta se ei estä sua olemasta vapaa, se ei estä sua elämästä. Vai ajatteleeko joku toisin? Kommentteja saa heitellä tonne alas (asiallisesti)...

Itse haluaisin lapsia ja tykkään lasten kanssa työskentelemisestä. Siksi ehkä lähdinkin tälle alalle... Mutta siis kun monet ikäiseni kaverit ovat jo äitejä tai odottavat vauvaa. Tulee vaan mieleen niin paljon kysymyksiä. Onko ollut valmis ja halukas perustamaan perheen jo tämän ikäisenä? Ja miksi jotkut saavat lapsia ja jotkut eivät edes halua lapsia? Miksi ne jotka eivät halua lapsia saavat lapsia ja ne jotka haluavat eivät saa?

Ja miten nuo edellä mainitut asiat vaikuttavat minun työhöni, esimerkiksi se että vanhemmat ei ole halunnut lapsiaan vaan huomanneet esimerkiksi liian myöhään odottavansa lasta! Ja entäs ne vanhemmat joilla on vain yksi lapsi, mutta tahtoisivat enemmän, mutta eivät saa. Miten se vaikuttaa tähän ainoaan lapseen, vaikka hän olisikin toivottu..

Uusia tuulia!

Uudet tuulet puhaltavat näin Tammikuun ja uuden vuoden kunniaksi!

Ensinnäkin, koulu Jyväskylässä on alkanut. Koska olen jännittäjä... jännitin hirveästi millainen ryhmä meistä muodostuu ja miten opiskelu lähtee sujumaan. Enemmän kuitenkin jännitin sitä miten pääsen asuntolaan ja miten se elämä siellä lähtee menemään. Voiko sinne jättää tavaroita viikonlopuiksi vai joudunko raahaamaan kauhean määrän tavaraa edestakaisin välillä Orivesi-Jyväskylä... Mutta asiat alkavat ola ok, mutta vielä hieman asuntola-asiat ovat silleen et oon epävarma... Mutta meidän opiskeluryhmä on todella mukava ja sitä ei tarvitse jännittää.

Yhden yön olen täällä asuntolassa. Hieman meinasi tulla äitiä yhdessä vaiheessa ikävä...  Mun päivä loppu jo kahentoista maissa  ja sen jälkeen en meinannu keksiä tekemistä. Mutta päivällisen yhteydessä tutustuin pariin tyyppiin ja nyt on jo ihan mukavaa ja helpompaa jo kotiutua. Pääsin eilen saunaan ja se oli niin kiva. Tääl ois myös punttis, mut siihen en oo vielä tutustunu ja saunan yhteydessä olis päässy uimaan, murtta koska ei ollu uikkareit mukana nii en sit päässy. Mutta ens viikolla, kun käyn viikonloppuna kotona ja voin ottaa uikkarin mukaan.

Toinen asia... Oon ottanu osaa haasteeseen: Vegaanihaaste tammikuu 2015. Eli kuukausi täysin vegaanina. Olisi ollut helpompi aloittaa jättämällä jotain eläinkunnan tuotteita pois, mutta teen parhaani. En pysty ehkä olemaan täysin vegaani ja  syön varmasti jotain missä on maitoa tai kananmunaa tai liivatetta taaai... Mutta se että lihan jättäisi pois ja jättäisi enemmän tilaa kasviksille. Ja liikkuisi enemmän.

Koululta on 3 kilometriä keskustaan ja ostin bussikortin. Voisihan sen mennä kävellenkin, mutta nojoo... Teen sitten jotain muuta.

Tälläisiä ajatuksia tällä erää, kuulumiseen ja hyvää viikon jatkoa kaikille teille!!

Hyvää uutta vuotta 2015!

 

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat!

Vuosi on ollut pitkä ja tapahtumaa täynnä! Helmikuussa muutin omaan asuntoon ja ehdin asua siellä nyt joulukuun loppuun. Kirjoituksissa on istuttu ja lakki saatu! Kavereiden kanssa on itketty itkut milloin liittyen kaverin keskenmenoon tai omaan ahdistukseen, mutta kaikesta on selvitty ja nyt uusi alkava vuosi on toivoa täynnä. On opiskelupaikka Jyväskylän kristillisessä opistossa ja ihastustakin ilmassa. Eilen illalla tajusin että en näe kaveriani pitkään aikaan kun hän lähtee etelään päin opiskelemaan ja minä Orivedeltä pohjoiseen. 

Miten te vietitte uutta vuotta?

Minä olin pikkuserkkuni ja kaverini kanssa Tampereella, ensin syömässä ja katsomassa ratinasta lähetetyn ilotulituksen ja screenillä näkyi myös ylen suora lähetys... Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja nettiyhteys oli poikki, ei saanut yhteyttä keneenkään että olisi voinut toivottaa uutta vuotta!

Finlandia-hymnin soidessa Santtu-Matias Rouvalin johdolla, ammuttiin komea ilotulitus taivaantuuliin. Kuinkahan paljon siihenkin meni rahaa... ;) Video paikanpäälltä nähtävissä ylhäältä.

Ilotulituksen jälkeen tarkoitus oli mennä baariin, mutta jonon oltua pitkä ja hidas päädyimme kaverimme asunnolle juttelemaan ja juomaan viiniä. Oli kaikesta huolimatta mukava ilta, vaikka asiat eivät menneet niinkuin suuniteltiin. :) 

Mitään lupauksia en tehnyt uudelle vuodelle, ajattelin vain pysyä hengissä. Tipattomaan en pysty, laihtumisesta en ota stressiä, ainoastaan siitä että pysyn hengissä ja että haen apua jos on paha olla. Mutta pysyn hengissä. :) 

Toivorikasta uutta vuotta kaikille! Rakastakaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä kuin itseänne. Rakastakaa vihamiehiänne. Lähimmäisiä ovat kaikki lähellä olevat ihmiset, ottakaa muut huomioon. Kyllä me tänne mahdumme.

Juhlien tunnelmaa

 Juhlat on nyt juhlittu ja nyt ollaan ylioppilaita. Juhlissa oli järkkäämistä ja vieraita kävi kiitettävästi. Jalat on edelleen väsyneet. En ole aina uskonut siihen että olisin ylioppilaaksi päässyt, mutta nyt sekin on tehty. Tämä on ollut raskas kolme ja puoli vuotta.Pidin ylioppilasjuhlassa ylioppilaanpuheen:

 Hyvät sukulaiset, vanhemmat, sisarukset, opettajat, ystävät ja hyvät ylioppilaat!

Kolme ja puoli vuotta on kulunut siitä kun me aloitimme Oriveden lukiossa. Kolmen ja puolen vuoden uutteran ahertamisen jälkeen voin silti ihmetellä kuinka me nyt olemme ylioppilaita. Motivaation ja viitseliäisyyden puutteesta huolimatta.  Aherrettu on monella tavalla ja paljon. Oppitunteja on kertynyt, samoin kurssikokeissa ja ylioppilaskokeissa on istuttu monia monia tunteja. Äikän esseitä on kirjoitettu kymmenittäin, matikan laskuja on laskettu sadoittain ja kielten sanoja opiskeltu tuhansittain. Puhumattakaan reaaliaineiden tunneilla kudottujen sukkien määrästä.

Kolmen ja puolen vuoden ahertamiseen on liittynyt opiskelun lisäksi myös ihan mukavia juttuja. Matkat Kiinaan ja Ranskaan ja tietysti nämä perinteiset: wanhat ja penkkarit, Katilla ja Lauralla takanaan myös abiristeily.

Mitkään kommellukset Kiinassa ei kuitenkaan estänyt meitä näkemästä temppeleitä ja yhtä maailman seitsemästä ihmeestä: Kiinan muuria. Myös kiinalaiset pikku ystävämme jäivät mieleen ja ihanaan saksalaiseen matkaseuraan pidämme enemmän yhteyttä.

Ranskan matka oli eri tavalla mieleenpainuva. Jännittävä kiivetessämme eiffel-torniin, mutta muuten nauruhermoja kutkuttava ja naurulihaksia koetteleva, menimmepä minne hyvänsä. Paitsi puhumaan ranskaa luokan eteen pariisilaiskoulussa, siinä vaiheessa meitä ei enää naurattanut…

Wanhojen pukuloistoa ja prinsessaleikkejä ei tule unohtamaan, sillä onhan siitä paljon kuvamateriaalia ja puku, joka kutistuu käyttämättömänä komerossa. Penkkarit eivät olleet niin juhlavat, mutta ikimuistoiset kylläkin. Kolmosvuoden kohokohta, jota odotettiin tanssien jälkeen kuin kuuta nousevaa. Ja järkätiin viimeiseen asti. Oma lukunsa oli abiristeily, josta olen kuullut mitä villeimpiä juttuja.

Ihanaa kun täällä on ollut mahdollista kokea kotimaan rajat ylittävää ystävyyttä ja tekemisen meininkiä. Kiitosta opettajille siitä että teidän puoleen on voinut kääntyä opiskeluun -ja kaikkeen muuhunkin- liittyvissä asioissa ja te olette parhaanne mukaan auttanut . Kiitos myös että olette antanu siimaa näiden matkojen takia, mutta osannu olla tiukkoja silloin kun niin on vaadittu, silloin olette saattanu saada meidät hetkeksi vihaisiksi, mutta me ollaan lepytty melko useasti.

Kotiväelle kuuluu myös kiitos tuesta, ainakin siitä rahallisesta. Kotona kaikkien pinnaa on varmasti niin koeviikon ja  kirjoitusten vuoksi  koeteltu, mutta viimeistään nyt juhlien valmisteluvaiheessa. Kyllähän te olette parhaanne tehneet. Mutta tässäpä sisaruksille haaste, tehkäähän perässä!

Matka jatkuu, kaikilla meillä ylioppilailla on jo seuraava opiskelupaikka tiedossa. Nyt lukio on ohi ja meillä kaikilla ylioppilailla on jo seuraava opiskelupaikka tiedossa. Elämä muuttuu, mutta antaa sen muuttua. Tämä on ollut matka joka on tehty yhdessä. Kiitos!

 

 Mekko on teetetty ystävälläni, kiitos hänelle. :)

Vaalihumua

Heips taas!

Marraskuun alussa oli seurakuntavaalit. Äänestyspäivä oli 9.11. Itse olin ehdolla Oriveden seurakunnan kirkkovaltuustoon, mutta en ihan päässyt. Sain yhteensä 23 ääntä, en ihan siis tarpeeksi. Mutta tyytyväinen olen että edes sain ääniä, kiitos siitä. En tiedä, itselläni ei ollut varaa pitää vaalikamppanjaa, paitsi facebookissa :) 

Mutta vaalihulinast olen jotain oppinut. Nyt jos seuraavalla kerralla asetun ehdolle, on minulla jo selkeämmät mielipiteet ja näkemykset oman seurakuntamme asioista. Vaalikonettakin olisi helpompi täyttää.  Tuntuu että tämä oli vasta asioiden opettelua ja kokeilemista.  Kaksi vaalipaneelia missä olin mukana olivat todella jännittäviä, mutta koska meitä oli muitakin niin se meni. Ajatusteni kulku ei ollut kovin nopeaa ja siksi huomasin jälkikäteen että paljon jäi vielä sanomatta.

Ehdokaslistan toritapahtuma oriveden huippuisolla torilla oli toisaalta aikas ikimuistoinen, sai tavata eduskuntaan pyrkiviä ja siellä jo olleita poliitikkoja. Mielenkiintoista. Ja sai palella ja syödä mustaa makkaraa, en tykkää... :)

Tässä mun vaalikuva

Tässä vaalihihhalointia Oriveden torilla, minä tuo valkotakkinen ja vieressäni poliitikko Sofia Vikman

Moips!

Olin lokakuun lopulla soveltuvuuskokeissa/pääsykokeissa Mikkelissä ja Jyväskylässä.

Ensin matkasin Mikkeliin ja olin siellä yhden yön ennen pääsykoetta. Junamatkat olivat kivoja ja menivät yllättävän nopeasti lueskellessa ja katsellessa ihmisä. Pieksamäellä oli vaihto ja odotusta jopa 1.5 tuntia... Huoh... Mikkelissä sain tuntemattomalta mieheltä apua ja pääsin majapaikkaani autolla. Monet ihmettelivät miten uskalsin miehen kyytiin lähteä, mutta hänellä oli pieni lapsi ja mummo mukana. :)

Seuraavana aamuna lähdin kohti Mikkelin ammattikorkeakoulua. Matkaa oli muutama kilometri. Matkalla ohitin hienoja vanhoja taloja, hauskoja tien nimiä. Tiesittekö että myös mikkelissä oli snellmanninkatu ja muidenkin tunnettujen henkilöiden mukaan nimettyjä katuja mm. Anni Swanin katu. Ohitin myös komean kirkon, Mikkelin tuomiokirkon.

Päivä Mikkelin ammattikorkealla meni mukavasti, ehdin hyvin ilmoittautua ja sen jälkeen olikin tekstitaidonkoe, jossa piti kirjoittaa vastike erääseen haastatteluun. Sen jälkeen meidät jaettiin pieniin ryhmiin joissa oli ryhmätehtäviä. Ensin piti ohjata sitä ryhmää ja sen jälkeen oli ryhmäkeskustelu. Ja lopuksi olin yksilöhaastattelussa, jossa haastattelijat kyselivät tiukkoja kysymyksiä ja minä latelin tiukkoja vastuksia.


Siellä tutustui ihanan nopeasti muihin hakijoihin, ja se helpotti ryhmässä toimimista.

Jyväskylässä sain facebookin kautta majapaikan. Minun piti mennä ensin eräällä kaverilleni yöksi, mutta se peruuntui. Sitten kyselin eräässä ryhmässä voisiko kukaan majoittaa  minua yhdeksi yöksi sohvalleen. Onnistui, menin sitten erään ihanan naishenkilön luokse. Kiitos! Hänellä oli kaksi kissaa joista toinen oli ihan hassu, se kerjäsi kuin koira rapsutuksia.

Jyväskylässä koe oli samantapainen, oli ryhmäkeskustelu ja muutaman henkilön haastattelu. Mutta aluksi meille tehtiin kaikki mahdolliset musteläiskätestit ja muut. Oli mielenkiintoista kun minullekkaan niitä ei ole ikinä tehty.

Aloina olisiis yteisöpedagogi ja lapsi- ja perhetyö. Toivotaan että saan opiskelupaikan ja että ne asiat järjestyvät.


Tässä vielä kuvia Mikkelistä:

Museo koulun vieressä

Mannerheimin patsas Mikkelissä

Mikkelin asema

 Hauskaa päivää kaikille!!

ikävä teatteriin!

Täällä taas! SYYSLOMA! Joka tosin ei ole alkanut mitenkään positiivisissä merkeissä, lauantaina sain rytmihäiriöitä ja paniikkikohtauksen. Jota ei ole enää vuosiin tapahtunut. Mutta siitä selvittiin mm. ambulanssi henkilökunnan kanssa.



Sunnuntaina meillä oli Tukkijoella-näytelmän viimeinen näytös. Vähän on haikea olo, kun en tiedä milloin seuraavan kerran palaan näyttämölle. Ensi keväänä en tiedä missä menen ja vaikutan. Olen hakenut kouluihin Vaasaan, Mikkeliin ja Jyväskylään, alana kauppatieteet ja lapsi- ja perhetyö ja yhteisöpedagogiikka.

Mutta palatakseni asiaan, olen harrastanut teatteria vuodesta 2008 eli kuusi vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua kehitystä ja kasvua. Teatterista tuli nopeasti kuin toinen koti. Se oli vastapainoa ihmissuhteille koulussa ja kotona. Sai tehdä sitä mistä haaveili. Kehityin mielestäni näyttelijänä ja sain muutenkin lisää itsevarmuutta toimia ihmisten kanssa. Alku tietysti ei ollut helppo, olin edelleen ujo, en tuntenut porukasta ketään, mutta vuosien mittaan varmuus kasvoi. Onneksi, rakastan teatteria! Aina kun menee katsomaankin tekee mieli hypätä lavalle näyttelijöiden kanssa.

 Tässä runo joka syntyi viimeisen esityksen jälkeen:

Joka yö,
vuorosanoja, lauluja
mieleni pyörittää.
Pahentaa kaipuuta
näyttämötyön.

Tätä taivalta siinä, siellä
en koskaan vaihtaisi pois,
vaan mitä jää.
Ei ahdistusta,
vaan ikävää.

Kaikki te ihmiset,
jokainen tarina.
Jokainen rooli,
lattian narina.

Paljon se otti,
vaan enemmän antoi.
Jokainen kortensa
elooni kantoi.

Vuosien saatossa
löysin paikkani.
Elämäni ja varmuuden,
sen ilon, sen ankaruuden.

Täällä kasvoin.
Kun tulin
jotain entistä tukahdutin.
Nyt tiedän, mä pärjään
sain kasvaa, sain elää.

Kun avasin oven
tähä lentävään laivaan
en tiennyt, sen oven suljen
nyt teatterimaailmaan.

Kiitos ja näkemiin,
en lähde ikuisesti,
sano en nyt hyvästi.
Sain teiltä siivet
ja niillä lennän.
Lupaan, palaan takaisin. 



Se pelkästään että odotetaan ja jännitetään näytelmän alkua yhdessä laavan takana, mahtava tunne :)

Kollegojani en unohda koskaan! Ootte rakkaita kaikki <3




'